Pirkko Mannolan konsertti Espoon Kulttuurikeskuksessa 18.9.2026

Syyskuisena perjantai-iltana saimme kuunnella Pirkko Mannolan konsertissa lauluja ja tarinoita hänen uransa eri vuosikymmeniltä. Mukana konsertissa oli haitaristi Pekka Pentikäinen. Yllätysesiintyjänä konserttiin osallistui Pirkko Mannolan pitkäaikainen ystävä, kaikille tuttu iskelmälaulaja Vieno Kekkonen. 

Hauskat tarinat ja laulut johdattelivat meitä Pirkko Mannolan elämän eri vaiheisiin. Tunnelma salissa oli lämmin ja välitön. Välillä tuntui siltä kuin olisimme istuneet yhdessä esiintyjien kanssa heidän olohuoneessaan laulamassa meille tutuksi tulleita iskelmiä.

Retki Kultarantaan 18.8.2026

 Kovasti odotetulle retkelle Naantalin Kultarantaan osallistui ennätysmäärä takselaisia. Retkelle oli varattu kaksi bussia, jotka lähtivät tunnin välein Tapiolan Garden hotellin edestä. Ennakkoon jännitimme säätä, mutta saimmekin päivälle paljon aurinkoa ja vain pieniä hetkittäisiä sadekuuroja, jotka enemmän piristivät kuin kastelivat meitä.

Kultarannan puutarha ja presidentin kesäasunto.

Historialliseen tunnelmaan pääsimme heti retken alkuvaiheessa pysähtyessämme lounastauolle Rikalanmäelle. Lounaamme oli katettu vanhaan kiviseinäiseen talliin, joka oli muutettu ravintolaksi. Lounaan alussa kuulimme tarinoita Rikalan mäellä löydetyistä muinaisjäännöksistä. Rikalanmäen laajin muinaisjäännöslöydös on ristiretkiaikainen ruumiskalmisto. Alueen tunnetuin esine on Gicelin miekka.

Lounaaksi meille tarjottiin perinteistä suomalaista ruokaa, keittiömestarin valmistamia lihapullia perunamuusin ja puolukoiden kanssa. Kauniisti aseteltu jälkiruoka kruunasi lounastarjoilun.

Lounashetki tunnelmallisessa vanhassa tallissa.

Kuvasarja Gicelin miekasta.

Rikalanmäeltä matka jatkui Naantaliin ja sieltä Presidentin kesäasunnolle Kultarantaan. Kultarannan puutarhaan astuessamme yllätyimme puutarhan avaruudesta, kukkien runsaudesta ja monista hienoista yksityiskohdista. Veistokset oli aseteltu taitavasti eripuolille puutarhaa. Kultarannan rakennusten ja puutarhaan kuuluvien rakenteiden siluetit näkyivät hienosti veistosten taustalla. Oppaamme kertoikin laajasta uudistuksesta, jonka aikana kaadettiin muun muassa puiston keskellä ollut puukuja. Myös istutuksia ja puutarhan kiinteitä rakenteita on puhdistettu ja korjattu viime vuosien aikana.

Kultarannan puutarhan kukkaloistoa.

Ensimmäinen veistos, joka näkyi heti puutarhaan astuessamme, oli nimeltään Neljäs ajatus. Teräksinen suuri veistos peilasi hienosti puolipilvistä taivasta ja ympäröiviä istutuksia.  Kultarannan puutarhan veistosnäyttelyssä oli mukana viisi taiteilijaa Tarja Malinen, Umppa Niinivaara, Hanna Nuutinen, Kimmo Schroderus sekä Kim Simonsson. Näyttelyn teokset kertovat taiteilijoiden mukaan ihmisenä kasvamisesta sekä luonnon ja ihmisen välisestä yhteydestä.

Neljäs ajatus, Kimmo Schroderus, 2022.

Oppaamme kertoi meille aluksi Alfred Kordelinin rakennuttamasta osasta puutarhaa ja hänelle pystytetystä patsaasta. Kultaranta rakennettiin maatalousneuvos Alfred Kordelinin kesänviettopaikaksi 1913-16. Puutarha rakennuksineen siirtyi Suomen valtiolle 1922, samalla sen käyttötarkoitus muuttui Tasavallan presidentin kesäasunnoksi 1923./Kultaranta – Alfred Kordelinin unelma – Alfred Kordelinin säätiö/ 

Taustalla portinvartijan mökki.

Wäinö Aaltoselta tilattu Kordelinin muotokuva.

Kansallisromantiikkaa edustavan Kultarannan päärakennuksen arkkitehtina toimi Lars Sonck. Kordelin suunnitteli alunperin, että hänen kuoltuaan rakennus muutettaisiin koti-ja taidemuseoksi, mutta sen toteuttamisesta luovuttiin perinnönjaossa. 

Kiertelimme puutarhan hiekkapolkuja pitkin pysähtyen kiinnostaviin "huoneisiin", joissa oli taitavasti istutettu eri värisiä kukkia suuriksi ryhmiksi. Istutusalueet olivatkin nimetty usein värien mukaan. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan puutarhaan oli istutettu muun muassa ruusuja. Kordelinin suosikkeja olivat keltaiset ruusut.

Kansallisromantiikkaa edustava graniittilinna.

Echoes, Henna Nuutinen, 2023

Tarja Malinen, Yksin yhdessä, 2020-2021.

Astronomi, Kim Simonsson, 2026

Tyttö ja possu, Kim Simonsson, 2025-2026

Sininen puutarha.

Takselaisia suihkulähteen äärellä

Näkymä uusittuun puutarhaan.

Tuhannet ruusut kukkivat vierailun aikana.

Kultarannassa vierailun jälkeen meidän matka jatkui Naantalin kylpylään, jonne meille oli järjestetty kahvitarjoilu. Kahvihetkestä virkistyneenä jatkoimme matkaa tutustumaan Pyhän Henrikin Ekumeeniseen Taidekappeliin. Hankkeen takana on jäseniä yhdeksästä kirkkokunnasta ja kristillisestä yhteisöstä. Iltapäivän ruuhka Naantalin kapeilla kaduilla hidasti hieman matkaamme. Perillä meitä odotti kuitenkin upea yllätys. Monetkaan meistä eivät olleet aikaisemmin käyneet kohteessa. Bussista noustessamme näimme vain vaatimattoman kupariseen kattoon verhoillun suipon rakennuksen. Sisään astuessamme kaunis valo ja puiset kaaret loivat hienon tunnelman. Sisätila vaikutti kokoonsa nähden suurelta avaralta tilalta johtuen rakennuksen korkeudesta ja muodosta.

Pyhän Henrikin Ekumeeninen Taidekappeli

Kappelin takaosassa oli taidenäyttely.

Vaatimaton ulkoa, upea sisältä.

Taidekappeli sijaitsi Hirvensalossa metsäisellä mäenkumpareella aivan asuin talojen vieressä. Kappelin suunnittelukilpailun voitti Arkkitehti toimisto Matti Sanaksenahon työ nimeltään Ikhthys, Kala. Taidekappeli vihittiin käyttöön vuonna 2005. "Mystinen maisemaveistos, joka hallitsee jo kaukaa ympäristöään". Taide-sana kappelin nimessä kertoo siitä, että rakennus antaa tilaa taiteelle. Kappelin sisällä olikin taidenäyttely. Taidekappelissa vierailu kruunasi hienon retken. 

Kiitos matkanjärjestäjille monipuolisesta ja upeasta retkestä. 

                                                                                                        M. Englund

Oopperamatka Ilmajoen musiikkijuhlille 7.-8.6.2026

Varhain sunnuntaiaamuna 7. kesäkuuta kokoonnuimme me, noin 20 takselaista, Helsingin rautatieasemalle Seinäjoen suuntaan lähtevään junaan. Matka taittui nopeasti hyvässä seurassa eväistä tai ravintolavaunun antimista nauttien.

Seinäjoella löysimme rautatieaseman lähellä sijainneen hotellimme, tosin pienen etsiskelyn jälkeen ja ehdimme vain jättää matkatavaramme huoneisiin. Sitten olikin jo kiirehdittävä bussille, joka vei meidät suoraan Ilmajoelle musiikkijuhlien alueelle.

Alueelle saavuttuamme meillä oli hetki aikaa tutustua komeaan Ilkan patsas-nimiseen muistomerkkiin. Tämä on upea vuonna 1924 pystytetty kivipaasi, joka pystytetty ilmajokelaisen kapinapäällikön Jaakko Ilkan muistomerkki. Se sijaitsee paikalla, jossa Ilkan ruumis teloituksen jälkeen oli ollut teilipyörässä nähtävillä. Hän eli 1500-luvulla ja oli yksi vuosina 1596–1597 käydyn nuijasodan talonpoikaiskapinan johtajista.

Muistomerkki

Sisäkuva muistomerkistä.

Seuraavaksi meillä oli mahdollisuus osallistua ennen oopperan alkua tsaari Pietari Suuren (1672–1725) hahmon haastatteluuun. Tsaarin roolissa esiintyi oopperassa basso Rolf Broman. Hän kertoi aiemmista esiintymisistään. Hän on työskennellyt laajasti niin Saksassa kuin kotimaassakin lukuisten maakuntaoopperoiden, oopperayhdistysten, orkestereiden, kuorojen sekä Suomen Kansallisoopperan että Savonlinnan oopperajuhlien tuotannoissa. Roolistaan hän kertoi ymmärrettävästi, ettei se tule todennäköisesti herättämään kenessäkään minkäänlaista myötätuntoa, päinvastoin. Vaikuttavan matala puheäänensä herätti jo mielenkiinnon tulevan tsaarin esiintymisestä. Hän kuvaili säveltäjän musiikin olevan dynamiikaltaan oikealla tavalla vaihtelevaa. Yllätyksenä on jazzin käyttäminen tyylikeinona, ja myös instrumentaatio rakentuu jazz-vaikutteiden kautta.

Seuraavaksi tulikin aika siirtyä esitysareenalle, Kyröjoen rantaan rakennettuun katsomoon. Tämä paikka on ainutlaatuinen, sillä se on aidosti yksi näiden julmien, historiallisten tekojen tapahtumapaikka.

ILMAJOEN musiikkijuhlilla esitettiin, kesällä 2025 kantaesitetty, erittäin vaikuttava ooppera ISOVIHA 1713-1721. Säveltäjä Uljas Pulkkisin ja kirjailija Anneli Kannon teos muistuttaa väkevästi Suomen historian traagisista tapahtumista. Onpa isovihaa kutsuttu jopa kansanmurhaksi. 

Oopperan tapahtumat liittyivät suureen Pohjan sotaan, jossa Ruotsin häviön seurauksena Venäjä miehitti Ruotsin valtakuntaan kuulunutta Suomea vuosina 1713–1721. Kasakoiksi kutsutut venäläissotilaat murhasivat, raiskasivat ja kiduttivat väestöä mielivaltaisesti tsaarin luvalla tai käskystä. Hirmuteot koskettivat verisesti ennen kaikkea Pohjanmaata. Historian kirjat kertovat, että Pietari Suuri oli kuuleman mukaan myös kahdesti käskenyt tuhota Pohjois-Pohjanmaan peninkulmien leveydeltä joutomaaksi, joka ei mahdollistaisi Ruotsin armeijan elämisen edellytyksiä.

Jo lavasteet johdattivat oopperan aiheeseen: Kyrönjoen rantatörmälle rakennettu tummasävyinen silta ja kylänraitti, johon sijoitettu Venäjän kaksipäinen kotka siivet levällään vaikutti jo itsessään karmivan uhkaavalta.

Oopperan lavasteita.

Oopperan lavasteita.

Libretisti Anneli Kanto on kertonut, ettei halunnut isovihasta taustakuvaa seikkailu- tai rakkaustarinalle. Hän halusi kirjoittaa suoraan kammottavasta terrorin ajasta, mitä se teki pohjalaisten ihmisten esivanhemmille. Tarina kertookin tavallisten äitien, isien ja lasten kohtaloista ja kärsimyksestä mutta myös ihmisten sitkeydestä ja yhteistyön voimasta. Näyttämöllä esiintyi päähenkilöiden, tsaarin, kasakoiden ja orjien lisäksi myös vähän väliä ”Pieni kuolema” äänettömänä pienikokoisen, tummapukuisen enkelinaisen kammottavassa hahmossa.

”Pieni kuolema”.

Oopperassa kuvattiin historiaa poikkeuksellisesti naisten silmin nähtynä. Keskiössä olivatkin naiset ja lapset eli äiti Sofia (Erica Back) ja hänen kaksi tytärtään, Katariina (Wilhelmina Tómasdottir) ja Pirkitta. Viimemainitun roolin, orjaksi siepatun talontyttären esitti upean kirkasääninen eteläpohjalainen vain 16-vuotias Minja Rantalainen.

Kasakoita ja Minja Rantalainen.

(Koska esityksen aikana oli valokuvaaminen kielletty, ovat kuvat loppuseremonioiden aikana otettuja tai oopperan esitteestä poimittuja.)

Oopperaa seuratessa ja Ukrainaa ajatellessa, historia tuntuu toistavan itseään järkyttävällä tavalla. Se, mitä Suomessa tapahtui tuolloin, tapahtuu Ukrainassa juuri nyt! Ooppera jättikin vahvan tunnejäljen pitkäksi aikaa. Mutta oli kuitenkin ehdottomasti kokemisen arvoinen.

Oopperan jälkeen menimme esityksen antia puimaan Seinäjoen hotelli Vaakunaan, johon meille oli varattu maittava illallinen.

Yöpuulle palasimme hotelli Almaan. Hotelliin tutustuminen jäikin iltaan ja varsinkin seuraavaan aamuun. Hotellin jugendtyylinen päärakennus on vanha rautatieläisten talo, joka valmistuttuaan vuonna 1909 palveli vuosikymmenet seinäjokisten kokoontumispaikkana. Huoneemme sijaitsivat vuonna 2020 valmistuneessa uudisrakennuksessa, mutta aamiaisen ja lounaan saimme nauttia juhlavassa vanhassa historiallisessa salissa.

Hotelli Alman juhlasali.

Hotelli Alman juhlasali.

Maanantai-aamuna lähdimme heti maittavan aamiaisen jälkeen tutustumaan Seinäjoen Aalto-keskukseen. 

Aluksi oppaamme kertoili Aalto-keskuksen kokonaisuudesta pienoismallin äärellä.

Seinäjoen Aaltokeskus on kuuden rakennuksen kokonaisuus, joka koostuu seuraavista rakennuksista: Lakeuden ristin kirkko (1960), Kaupungintalo (1962), Kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto (1965), Seurakuntakeskus (1966), Valtion virastotalo (1968) sekä Teatteritalo (1987).

Siirryimme seuraavaksi Kaupungintalon valtuustosaliin, jossa ihastelimme tunnettuja lamppuja sekä yleisemmin valaistuksen toteutusta.

Kaupungintalon tummansiniset keraamiset sauvatiilet ovat juuri tunnettua Alvar Aalto-tyyliä.

Valtuustosalissa otimme myös retken osallistujien yhteiskuvan.

Kaupungintalon kaunista tiiliseinää.

 Seinäjoen kaupungin valtuustosalissa.

Opas kertoi miten jännittäviä hetkiä keskuksessa eletään. Unescon Maailmanperintökohteiden luetteloon esitetään 13 suomalaisen kohteen kokonaisuutta, joka kantaa nimeä Aalto Works. Yksi näistä on juuri Seinäjoen Aalto-keskus.

Seuraavaksi tutustuimme tien toisella puolella komeilevaan Lakeuden ristin kirkkoon.

Kirkon seinäpinta on muurattu tiilestä, ja se on slammattu valkoiseksi. Seinien alaosa on päällystetty hiotulla mustalla graniitilla ja kirkon katto on kuparia.

Lakeuden Ristin kirkkosali on muodoltaan katedraalikirkko. Komean kirkon salissa on 1 200 istumapaikkaa ja lisäksi urkuparvella on vielä lisää. Sali on 47 m pitkä, ja erikoiseksi sen tekee kalteva lattia. Lattia kohoaa, niin että salin takaosa on 60 cm etuosaa korkeammalla.

Kauniin kirkkosalin sisustus on kokonaan Aallon suunnittelema. Penkit ovat punahonkaa.

Kuoriosan lattia, saarnastuoli, alttaripöytä sekä piispanpenkit ovat italialaisesta Blanc Clair -marmorista. Piispanpenkkien siivekkeet ja polvistumispenkit on tehty valkopyökistä.

Kirkon vieressä kohoaa 65 metriin upea valkoinen kellotorni, joka näkyy lakeuksilla kauas. Kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1960 ja oli Seinäjoen hallinto- ja kulttuurikeskuksen ensimmäinen rakennus.

Lakeuden ristin kirkko ja kellotorni.

Lakeuden ristin kirkko.

Lakeuden ristin kirkon sisätilat.

Lakeuden ristin kirkko

Lakeuden ristin kirkko.

Viimeiseksi piipahdimme vielä Aalto-keskuksen kirjastoon ja siellä sijaitsevaan lasimuseoon.

Seinäjoen kaupunki omistaa tämän yli kahdensadan esineen Aino ja Alvar Aalto-lasikokoelman. Se sisältää pääsääntöisesti 1930-luvulla lasikilpailujen kautta syntyneitä kuuluisia töitä.

Aalto-Lasikokoelma on syntynyt edesmenneen kaupunginarkkitehti Touko Saaren määrätietoisen keräilyn tuloksena.

Ja viimeisenä kurkistimme Aalto kirjastoon, jossa ihastelimme erityisesti kauniita lamppuja..

Aalto kirjasto.

Aalto kirjasto.

Luonaan nautimme vielä hotelli Alman vanhassa salissa. Sitten olikin lähdettävä kotimatkalle Seinäjoen asemalta Helsinkiin menevään junaan.

Tämä mielenkiintoinen matka herätti paljon ajatuksia maamme historiasta ja niiden käsittelystä. Koko Isovihan aika tuntui olevan meille useimmille melko vierasta. Ilmeisesti näiden asioiden käsittelyä on pidetty maassamme hyvin pitkään poliittisesti epäkorrektina. Onneksi nykyään näistäkin tapahtumista voidaan edes avoimesti puhua.

Kiitokset mukavasta matkasta matkaseuralaisille ja matka-vastaajana toimineelle Seija Räisäselle. Suuret kiitokset menevät erityisesti tämänkin upean matkan suunnitelleelle ja järjestäneelle Ritva Vilen-Kinnuselle!                       

                                                             (Teksti ja kuvat Marja Nokelainen)                          ME

                                                                                        

Serlachius-museoretki Mänttään 1.4.2026

Taksen liikunnallinen taideretki Mäntän Serlachius-museohin alkoi iloisissa tunnelmissa Tapiolan Garden hotellin edustalta. Pitkästä ajomatkasta huolimatta, matka eteni joutuisasti kuunnellen asiantuntijaoppaamme Soili Poikolan värikkäitä kertomuksia Serlachius-suvun vaiheista. Erityisen kiinnostavia olivat tarinat maalauksista ja taideteoksista, joita pääsimme näkemään museokierroksilla.

Serlachius Pääkonttorin upea aula

Saimme bussiretken aikana myös liikunnallisia vinkkejä ja harjoituksia siitä kuinka kehoa voi liikuttaa ja rentouttaa pitkien ajomatkojen aikana. Yllätykseksemme meille oli myös varattu kahvit ja sämpylät pysähdystauolle.

Soile Poikolan mahtavat tarinat vielä mielessämme saavuimme Serlachius-Kartanon museon pihalle, jossa meitä oli vastassa museon opas. Opas otti vastaan bussissa kerätyt museokortit ja kertoi meille pääkohtia tulevasta näyttelykierroksesta. Opaskierros sai kuitenkin vielä hetken odottaa. Bussissa istumisen jälkeen meille oli hienosti varattu aikaa liikuntaan. Useat meistä lähtivätkin kiertämään pientä Taavetinsaarta.

Taavetin saaressa, taustalla Serlachius-museon rakennus

Saareen saapuessamme, meidän huomiomme vei heti aluksi rannan vedessä pilkottava pää. Museon opas kertoikin myöhemmin, että pää on hyvin harvoin kokonaan näkyvissä. Yleensä teos on upoksissa pinnan alla, johtuen vedenpinnan korkeudesta. Teos on nimeltään Kosto. Voimme vain arvella mitä tapahtumia teoksen taustalla on ollut. Aurinkoinen kevätsää olisi houkuttanut pidempäänkin ulkoiluun. Odotimme kuitenkin jo innokkaasti museokäyntiä vastarannalla näkyvään Kartano-museoon. 

Serlachius Kartano-museo.

Vuorineuvos Gösta Serlachiuksen edustuskodikseen rakennuttamalla kartanolla sijaitsivat muun muassa pysyvä näyttely Kartanon klassikot, sekä laajat vaihtuvien näyttelyiden tilat. Meidät jaettiin heti alussa kahteen ryhmään, joista toinen ryhmä aloitti kierroksensa Kartanon klassikot näyttelystä, ja toinen vaihtuvien näyttelyiden tiloista. 

Serlachius-Kartano museon aulassa.

Serlachius-Kartano museon upea valoisa aula oli sijoitettu uudisosaan. Vastaanottopisteen yläpuolella oli meitä vastassa ensimmäinen suurikokoinen taideteos, jonka inspiraationa on ollut Helena Schjerfbeckin teos Astereita.

Helena Schjerfbeckin teos Astereita museokierroksella kuvattuna.

Astereita maalauksesta inspiroitu nykytaideteos.

Museon uudisosan suuret ikkunat yhdistivät hienosti näyttelytilat ympäröivään luontoon. Opas kertoi meille puistossa näkyvistä taideteoksista ja istutuksista, jotka oli huolella valittu korostamaan teoksia. Maiseman värit muuttuivat vuoden aikojen mukaan. Myös istutetut kasvit ja kesäisin valitut kukat täydentävät kokonaisuutta. Ikkunanäkymät ja koko museon arkkitehtuuri olivatkin minusta jo yksi hyvä syy museovierailuun.

Museon opas kertoi ikkunasta näkyvistä puiston taideteoksista.

Ryhmämme opas kierrätti meitä aluksi vaihtuvien näyttelyiden tiloissa. Sinne saapuessamme vastassa oli ensimmäiseksi Stiina Saariston Always Happy-näyttelyn työ. Murjottavan tytön patsas herätti jo alussa voimakkaan tunteen näyttelyn teemoista. Oppaan kertoman mukaan taiteilijan töiden aiheita ovatkin usein hankalien tunteiden käsittely. Näyttelyssä oli eri tekniikoilla tehtyjä teoksia. Ehkä vaikuttavimpia olivat hänen suuret taitavasti tehdyt lyijykynäpiirroksensa. Teoksissa oli kuvattu lapsia, leluja ja satukirjojen hahmoja vaikeiden asioiden yhteydessä. 

 Stiina Saariston näyttelyn Always Happy teos.

Ruohometsän kansa vs. Tiheikön väki, Stiina Saaristo v. 2014.

Lyijykynäpiirrokseensa Ruohometsän kansa vs. Tiheikön väki Saaristo on saanut aiheen lukemistaan lasten kirjoista. Piirrokset ovat upeita, mutta teosta tarkemmin katsoessa maalaisromanttisen kodin ympäristöön on tuotu monia vaikeita aiheita kuten raakaa sotaa ja väkivaltaa. Teos on alun perin tilattu Serlachius-museon Synti-nimistä näyttelyä varten, josta se hankittiin Serlachiuksen taidekokoelmaan vuonna 2014. 

Siirtyessämme vaihtuvien näyttelyiden tiloista tutustumaan Kartanon klassikot taidekokoelmaan, opas esitteli meille muun muassa Agnes Meyer-Brandis teoksia Kun puut vaeltavat. Esillä olevat teokset olivat syntyneet metsissä ja soilla. 

Kartanon klassikot on Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmasta tehty ripustus. Se esittelee säätiön taidekokoelman hienoja klassikkoja. Opastuksen mukaan ripustus vaihtuu ajoittain, joten sitä kannattaa tulla katsomaan uudestaankin. Näyttely esittelee säätiön kokoelmien eri puolia aina vanhasta eurooppalaisesta taiteesta suomalaisen kultakauden teoksiin sekä nykytaiteeseen.  

Takselaiset Serlachiuksen taidesäätiön näyttelyn 90-vuotisesitteen äärellä.

Opastuksen aikana pääsimme tutustumaan myös vanhan kartanorakennuksen erilaisiin tiloihin. Mielenkiintoisin huone oli kirjasto, joka oli saneerattu esittelytilaksi. Kirjasto hyllyt oli poistettu, mutta esimerkiksi kattomaalaus oli alkuperäinen. 

Kirjastohuoneen kattomaalaus.

Kuningas ja kuningatar, Harry Kivijärvi, v.1982.

Näyttelyssä oli esillä monia hienoja taideteoksia, joita olisi voinut jäädä katsomaan pidemmäksikin ajaksi. Mieleen jäivät kuitenkin useat, jo bussissa mainitut, teokset, joiden taustalla olevat tarinat lisäsivät teosten kiinnostavuutta. Näitä olivat muun muassa Akseli Gallen-Kallelan maalaus Sissi Serlachiuksesta ja Wäinö Aaltosen tekemä Ester Toivosen marmorinen muotokuva.

Akseli Gallen-Kallela Sissi Serlachiuksen muotokuva, v. 1889

Ester Toivosen muotokuva, Wäinö Aaltonen, v.1937-38.

Myös Laura Lapin Cella (Pyhäkkö) niminen pieni videoteos herätti meidät yksinkertaisuudellaan katsomaan teosta tarkemmin. Kierrätetty iPhone XR puukehyksessä, jossa näkyy hiljalleen lepattava kynttilä. Oppaan mukaan taideteoksen taustalla on luultavammin taiteilijan henkilökohtainen suru.

Laura Lapin Cella (Pyhäkkö) v. 2023

Näyttelykierrosten jälkeen meille oli varattu lounas museorakennuksen ravintolassa. Kaunis ympäristö, hyvä seura ja maukas lounas virkistivät mukavasti. Ehdimme vielä katselamaan museon pihalla olevia patsaita ennen kuin siirryimme seuraavaan kohteeseemme, Mäntän kirkolle. Metsäyhtiö G.A. Serlachius Oy:n rakennuttama ja seurakunnalle lahjoittama kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1928 yhtiön 60-vuotisjuhlien yhteydessä. Opastuksen mukaan kirkon erityispiirre on runsas taiteen käyttö kirkon sisustuksessa.

Mäntän kirkko.

Kirkon sisälle ikkunoista tuleva pehmeä valo valaisi kauniisti Alvar Cawenin maalaaman alttaritaulun. Alttaritaulussa mallina on ollut mänttäläinen äiti lapsi sylissään. Alttarikaiteessa ja saarnastuolissa on Hannes Auterin reliefejä. Saarnastuolissa kuvataan Raamatun tapahtumia, alttarikaiteen reliefit esittävät Jeesuksen elämän päävaiheita.

Mäntän kirkon alttaritaulu.

Toinen museokohteemme oli Serlachiuksen Pääkonttori. Pääkonttorirakennuksen ulkonäkö oli muuttunut Anssi Kasitonnin 1800-luvun lontoolaisesta etsauksesta liikkeelle lähtevä kuvien ketjun myötä, joista oli rakennettu oven yläpuolelle päätykolmio kromattuna pahvireliefinä. 

Serlachius Pääkonttori ja Kromattu reliefitaideteos. 

Pääkonttori-museon aulan korkeus, soikea muoto ja valaistu katto tekivät jo heti aluksi tunteen, että olimme astumassa taideteoksen sisälle. Seiniä kiersivät upeat maalaukset, jotka kertoivat metsäyhtiön vaiheista. Serlachiuksen tarinassa taide, arkkitehtuuri ja metsä kietoutuvatkin yhteen. 

Pääkonttorin aula ja kattoikkuna.

Opastuksen aikana kuulimme monia tarinoita yhtiön vaiheista. Kiersimme aluksi katsellen tuloaulassa ja eri kerroksissa olevia seinämaalauksia. Opas pyysi meitä kiinnittämään huomiota kuvien yksityiskohtiin, ja miten ne liittyivät yhtiön tuotteisiin. Esimerkkinä oli pehmopaperin valmistuksen aloittaminen ja siitä valmistettavat tuotteet kuten WC-paperirullat. Tuotetta mainostettiin aikoinaan hauskalla esityksellä vertailemalla sitä silkkipaperisiin vastaaviin tuotteisiin. Monet meistä muistivat nämä aikakaudet.

Takselaisia opastuskierroksella.

Tutustuimme myös Mesenaatit näyttelysalin näyttelyyn, joka kertoi Serlachiuksen taidekokoelman tarinan. Salissa oli selattavissa ja sähköisesti nähtävillä kokoelman teoksia. 

Mesenaatit kokoelman esittely.

Serlachius museoiden kokoelman teoksia sähköisinä kuvina.

Taiteen tukijan ja taiteilijan vaikea suhde.

Kiersimme oppaamme johdolla myös näyttelytilaa, johon oli koottu puisia malleja tehtaan ja kylän rakennuksista.

Oppaamme ja puisia malleja rakennuksista.

Kävimme lopuksi katsomassa myös nuoren taiteilijan Viljami Heinosen laajan näyttelyn Somewhere in Between vaihtuvien näyttelyiden tiloissa. Teosten aiheena on miten "pikkukaupungin epäidyllissä ihminen kohtaa itsensä ja toiset kaltaisensa, elämän kolhimat".

Teos sarjasta Somewhere in Between, Viljami Heinonen, 2024

Pitkä, mutta hieno, retkipäivä takanamme lähdimme kohti Tapiolaa. Saimme myös paluumatkan aikana kuunnella lisää Serlachiuksen suvun tarinoita. Tuntuikin kuin olisimme olleet nojatuolimatkalla Suomen teollisuuden ja taiteen merkittävissä hetkissä. 

Kivasta retkipäivästä kiitos Sakarille, oppaillemme ja kaikille osallistujille.
                                                                                                                 M. Englund