Suurlähettiläs emeritus René Nyberg: Mihin Venäjä on menossa

Puoleentoista vuoteen ensimmäisessä ns. normaalissa kahvitilaisuudessa Tapiolan palvelukeskuksessa tapasi lähes 90 takselaista. Vieraanamme oli pitkän linjan Venäjä-konkari René Nyberg. Hänen itäpainotteinen uransa alkoi jo 1970-luvulla. Diplomaattivuosiensa loppuajan hän toimi Suomen suurlähettiläänä Moskovassa ja sittemmin vielä Venäjän kauppaa edistävän East Officen toimitusjohtajana.

Nyberg otti luentonsa aluksi näkökulmiksi kolme p:tä, jotka hänen mielestään kuvastavat erittäin hyvin tämän päivän Venäjää.

Populismi on vetoamista kansaan liioitelluilla, vääristetyillä ja vahvasti emotionaalisilla arvoilla. Vladimir Putin on käyttänyt huomattavasti aikaa muistuttamalla ihmisiä tapahtumista 80 vuotta sitten. Venäjän voitto toisessa maailmansodassa on nostettu lähes uskonnolliseen merkitykseen ja Venäjä käy presidenttinsä johdolla taistoa kaikkia vastaan, jotka yrittävät kommentoida tai tulkita eri tavalla. Nyt ihmisiä leimataan vieraan vallan agenteiksi ja maassa on ennätysmäärä poliittisia vankeja.

Patriotismista on Nybergin mukaan tullut samalla tavalla fetissi. 

Protektionismi kuvaa Venäjän ulkomaankauppaa ja kanssakäymistä. Georgialaiset viinit ovat osa tämän päivän Venäjän keittiötä. Mutta kun suhteet Moskovan ja Tbilisin välillä heikkenivät, viineistä ”löytyikin” jäämiä. Ja joka kerran, kun Ankaran ja Moskovan välit kiristyvät, turkkilaisten tomaattien maahantuonti tyssää samantapaisiin väitteisiin.  Viimeksi säädettiin laki, että samppanja on nimi, jota vain Venäjällä tuotettu kuohuviini saa käyttää. 

Neuvostoliiton romahdettua 1991 presidentti Boris Jeltsin julisti, että Venäjän tulee liittyä sivistyneeseen maailmaan. Samassa hengessä Putin sanoi 2001, että Venäjä on valinnut eurooppalaisen tien. 

Talouden täydellisen romahtamisen 1998 jälkeen alkoi uusi nousu ja jokin lähti menemään lännen kannalta väärään suuntaan. Venäjä ei sittenkään uskonut demokratiaan eikä halunnut kulkea tietä oikeusvaltioon, jossa kansanedustuslaitoksella ja medialla on rooli. 

Neuvostoliiton romahtaessa maassa ei ollut minkäänlaisia lakeja. Ruoka oli loppunut jo neuvostoaikana, ja kun hinnat vapautettiin 1992, ruokaa ilmestyi kauppoihin mutta hinnat nousivat rajusti. Oligarkit, nuoret miehet, joista lähes kaikki olivat luonnontieteilijöitä, osasivat laskea ja uskalsivat. He nousivat talouselämän johtoon.

Hallitsija Kremlissä ja ns. voimaveljet eivät kuitenkaan voineet hyväksyä, ettei heillä ollut valtaa. Niin syntyi alku sille Venäjälle, jossa valtion osuus teollisuudessa on ylivoimainen ja kasvaa jatkuvasti. Nyt maatalouskin on jo erittäin suurten yksiköiden käsissä. 

Tämä kehitys kuvaa Nybergin mielestä kaikkein synkimmällä tavalla Venäjää. Mikä tahansa taloudellinen toimeliaisuus edellyttäisi oikeusvarmuutta. Jos sitä ei ole, investointihalut puuttuvat. Maa on myös pahasti korruptoitunut, massiivisesti ja pysyvästi.

Jos Leonid Breznevin suuri virhe oli Afganistanin sota ja Jeltsinin Tsetsenia, niin Putinin ylivoimaisesti suurin virhe on ollut Ukrainan sota. 

Venäjä tuntee Nybergin mukaan vain kaksi ulkopoliittista periaatetta. Kazanissa maa vallataan ja liitetään tai sitä dominoidaan ja tarvittaessa potkitaan. Nimi juontuu Iivana Julman Kazanin kaanikunnan valtaamisesta vuonna 1552. Mantsussa maa on Venäjän veroinen, riittävän iso, ja sellainen on Kiinan lisäksi vain Yhdysvallat.

Ukraina on Nybergin mukaan esimerkki Venäjän Kazan-periaatteesta. Venäjällä ei hyväksytty, että Ukraina lähti omille teilleen.

Venäjää kohtaan langetetuilla mittavilla pakotteilla oli heti Suomenkin tuki, mutta niitä on myös arvosteltu. Nyberg huomauttaa, että sanktioilla oli hyvät perusteet. Venäjä rikkoi Krimin vallatessaan Etykin päätösasiakirjan pykälää, jonka mukaan maiden välisiä rajoja voidaan muuttaa rauhanomaisella sopimuksella. Venäjä käytti asevoimia. 

Suomi käy menestyksellistä kauppaa Venäjän kanssa ja talvisodalla on Nybergin mukaan erittäin merkittävä osa maiden suhteissa. Hyvät välit ovat hänen mukaansa kuitenkin vain Suomen ansiota. Presidentti Sauli Niinistön toimintaa hän kiitti erityisesti.

 ”Oleellisin asia on keskusteluyhteys.”                   ET

Paimion parantola retkikohteena 16.10.2021

Lokakuisen lauantaipäivän retki suuntautui Alvar Aallon suunnittelemaan Paimion parantolaan. Parantolan suunnitellussa luonto on tuotu keskeiseen osaan arkkitehtuuria. Tunnistamalla ympäröivien metsien terveyttä edistävät vaikutukset ja myös kauniiden näkymien merkityksen paranemiselle, Alvar Aalto on suunnitellut rakennuskokonaisuuden, joka kiehtoo myös nykytutkijoita ja -arkkitehtejä. Paimion parantola onkin kansainvälisesti tunnettu vierailukohde, joten oli hienoa, että tämä oli valittu yhdeksi Taksen retkikohteeksi. 

Sadepäivien jälkeinen aurinkoinen aamu ei yllättänyt retkiseuruettamme, olimmehan jo tottuneet siihen, että Taksen retkipäivinä säät ovat yleensä suosineet. Nouseva aurinko valaisi hienosto Tapiolan puistoa ja Otsolahden rantaa lisäten innostusta retkipäivään.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Salon lähellä sijaitseva Design Hill, jossa joimme aamukahvit voileipien kanssa. Meille oli myös varattu kivasti aikaa ostosten tekoa varten. Sadonkorjuujuhlien aika oli monissa myyntipisteissä esillä kauniina syysväreinä ja kurpitsa-asetelmina. Myös Petris Chocolaten suklaatehtaan tuotteissa oli  näkyvillä Salon ja Halikon meneillään olevat Kurpitsa-viikot. Ritvan bussissa lukeman kohteen esittelyn innostamana, kävin myös tutustumassa kehuttuun Ristomatti Ratian suunnittelemaan sisustukseen yleisön wc-tiloissa, joissa vaalea puu oli hallitsevana sisustuselementtinä. Design Hilliä oli uudistettu monella tavoin viimeisen vuoden aikana.

   

Hieman napakka syystuuli otti meidät vastaan Paimion parantolan, Alvar Aallon useissa töissä tutuksi tulleen, kaarevan muotoisen lipan alla. Oppaamme jakoivat meidät kahteen ryhmään, joissa toisessa keskityttiin parantolan sisällä olevaan arkkitehtuuriin ja hyvinvointia edistäviin ratkaisuihin. Toisessa ryhmässä olevat retkeläiset eivät olleet mukana aikaisemmin 23.9. toteutetussa etäopastuksessa, joten heidän opas keskittyi aluksi rakennukseen kokonaisuutena, sekä ulkoiseen arkkitehtuuriin.  

 

Astuimme sisään valoisaan aulaan, joka teki minuun vaikutuksen jo etäopastuksen aikana. Vaikka aulaan oli tehty muutoksia vuosien aikana, niin sen isot ikkunat yhdistivät taitavasti sisä- ja ulkotilan luoden tunteen, että olemme osaksi ulkona. Tämä tunnelma jatkui koko rakennuksessa. Yksikään käytävä ei ollut pimeä. Käytävän ikkunat sijaitsivat korkeudella, joka mahdollisti puiden ja muun luonnon seuraamisen niitä pitkin kävellessä. Taloa ympäröivät männyt näyttivät erityisen kauniilta portaikon ikkunanäkymissä. Käytävien ja portaiden pinnat ja niiden värit lisäsivät valon tuntua. Olin myös yllättynyt miten niin pohjoiseen kuin etelään suuntautuvien ikkunoiden valo heijastui kauniisti katoista ja lattioista. 

 

Vaikka parantolan ruokasalissa ei ollut alkuperäisiä värejä kalustuksessa, niin Alvar Aallon suunnittelemaa tunnelmaa säilyttivät isot ikkunat, katoista heijastuva valo sekä alkuperäiset valaisimet. Koska parantola oli suunniteltu tuberkuloosipotilaille aikana, jolloin tautiin ei vielä ollut parantavaa lääkitystä, rakennuksessa on kiinnitetty erityistä huomiota hygieniaan. Parantolan pyöristetyt muodot eivät olleet pelkkä tyyliseikka, vaan taustalla oli myös puhdistettavuus. Valaisimet oli suunniteltu helposti pestäviksi, joten niiden ympärillä oli yleensä lasi. Ruokasalin valaisimia varten katossa oli kuparin väriset upotukset. Tarkoituksena oli heijastaa lämmintä valoa ympäristöön. 

 

Rakennuksesta löytyi muutamia Alvar ja Aino Aallon Paimioon suunnittelemia alkuperäisiä kalusteita. Kuuluisin niistä on ehkä alun perin seurusteluhuoneeseen suunniteltu Paimion-tuoli. Tuolin, hieman takakenoon asentoon johdattava muoto, oli hyvä potilaille, jotka kärsivät erityisesti hengitysvaikeuksista. Toinen minua kiinnostava kaluste oli pieni monikäyttöinen jakkara, joita pystyy pinoamaan, ja joka toimii niin istuimena kuin pienenä apupöytänä.

 

Parantolaan tultiin vahvistumaan. Hengittäminen raittiissa ilmassa oli osa hoitoa. Siksi erilaisiin ulkotiloihin oli panostettu. Oppaan kertoman mukaan potilaiden hoito-ohjelmaan kuuluivat useat päivittäiset ulkoilut. Lepäily kattoparvekkeella oli pakollista vuoden ajasta riippumatta. Alvar Aalto suunnitteli ulkokäyttöön soveltuvia lepotuoleja ja makuuhallituoleja, joissa potilaat makasivat viileinä päivinä lampaanvilloista tehdyissä makuupusseissaan.

Alvar Aallon suunnittelemiin ratkaisuihin piti myös tehdä joitakin toiminallisia muutoksia, kuten kattoparvekkeen betonikaton levennys, joka suojasi potilaita paremmin tuulelta ja sateelta. Kaunis betonikaton reuna on vielä näkyvissä terassin toisessa päädyssä.

Rakennuksen alakerroksessa oli näyttelytila, jossa pääsimme tutustumaan potilashuoneisiin. Osa meistä hyödynsi rakennuksen alkuperäistä näköalahissiä siirtyessään kattotasannekerrokselta näyttelytiloihin. Museotiloina oleviin huoneisiin oli koottu asioita ja toteutuksia, joita Alvar Aalto oli pohtinut suunnittelutyön aikana. Kiinnostavia minusta olivat potilaan näkökulmista tehdyt suunnitelmat. Erityisesti kiinnitin huomiota suuriin alhaalta alkaviin ikkunoihin. jotka kehystivät kauniisti ympäröiviä puita. Potilashuoneen väritystä, valaistusta, sekä tuuletusta ja ilmavirtoja oli tutkittu vuoteessa lepäävän potilaan tasolta. 

Opastuksista ja rakennuksesta minulle jäi mieleeni parhaiten Alvar Aallon teemat: Parantava luonto, Talo hengittämiselle, Hygienia ja Valo.

 

Syysauringon ja komeiden mäntyjen luomien kauniiden varjojen värittämästä parantolan puutarhasta jatkoimme matkaamme lounaalle Kaimalan Karhulammelle.

 

Lounas oli katettu viihtyisään hirsiseinäiseen ravintolasaliin. Pihapiirissä oli kaunis lampi, joka pinnasta heijastui taivas ja ympärillä olevat rakennukset. Tunnelma oli rauhallinen. Monipuolisten salaattien ja pääruokana olleet pippuriporsaan jälkeen, meille tarjottiin kahvit ja kesäisen keveää kakkua jälkiruuaksi.

 

Paluumatkalla pistäydyimme vielä Halikossa kurpitsatilalla. Kurpitsaviikot ovat suosittu tapahtuma, jossa käy vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä ihailemassa kauniisti valaistua peltoa ja vanhaa historiallista siltaa. Auringonpaisteinen syyspäivä ei ollut kaikkein paras ajankohta tutustua Kurpitsaviikon kohokohtiin kurpitsoihin, joita oli koverrettu lyhdyiksi. 

  

Illan hämärtyessä kurpitsakeko, Halikon vanhan sillan kaiteet ja pellolle valaistuista kurpitsoista tehdyt viestit olisivat tehneet parhaimman vaikutuksen pimeällä. Meille aurinkoisessa säässä kurpitsojen oranssit pinnat toivat väriä pellon laidalle, illalla näkymä olisi ollut toisenlainen. (Päiväkuvasarja on meidän retkeltä ja iltakuva on otettu Salon kaupungin sivuilta).

Retkemme päättyi takaisin Tapiolaan, jossa aurinko näyttäytyi vielä hetken iltapäivän taivaalla.

Kiitos retken järjestäjille onnistuneesta kohteen valinnasta! 
                                                                                                           M. Englund

Lisää retken kuvia löytyy albumista.

Syksyn retki Nuuksioon ja Luontokeskus Haltiaan

Syksyn luontoretki Nuuksion kansallispuistoon ja Suomen luontokeskus Haltiaan tarjosi meille iloisia yhdessäolon hetkiä kauniissa luonnossa liikkuen, pohdiskelua ihmisen ja luonnon rajasta innostuneen oppaan johdolla sekä mahtavaa suomalaista puuarkkitehtuuria. Retken yksi kohokohta oli myös metsäisiä makuja sisältävä lounas.

Ryhmäkuva Maahisenkierrokselta (Juha Erkama). 

Oppaan johdolla tutustuimme Haltian vaihtuviin ja pysyviin näyttelyihin. Opastuksen teema "Ihmisluontoa etsimässä", kulki mukanamme koko kierroksen ajan. Opastus oli kivasti toteutettu, välillä leikkisä ja hauskakin. Tutkimme näyttelyiden yhteydessä ihmisen ja muun luonnon samankaltaisuutta. Näyttelyiden kuvat, äänet ja tuoksut kuljettivat meitä saaristomereltä metsään, tuntureille ja järvien rannoille. Sadut ja mytologiat yhdistivät nykyihmisen ja muinaiset uskomukset voimakkaasti ympäröivään luontoon. Luonnon parantava vaikutus tuli koettua aisteja herkistävissä näyttelyissä.  

Yksi vaikuttava kokonaisuus oli Haltian Galleriassa juuri avautunut näyttely "Yhtäkkiä metsä oli synkkä". Näyttely vei meidät keskelle muinaisia luonnon tarinoita ja satuja. Opasteen teksti "Kun maailmaa vielä luotiin, yksi puu alkoi kasvaa kaiken ylle. Sen oksat pysäyttivät pilvet ja peittivät auringon ja kuun. Jopa tähtien valo sammui ja maailma pimeni", kertoo hyvin miten suuri vaikutus ympäröivällä luonnolla on ollut ihmisten elämässä.  

Näyttelysalin keskellä oli Rebekka Clarken, kasvitaiteilijan, työ Puiden puhe. Teos kertoo jalkojemme alla kulkevien sienirihmastojen yhteen kietoutumisesta. Näyttelyn työ oli toteutettu kestävästi kerätyistä luonnon materiaaleista. Minua erityisesti kiinnosti teokseen liittyvät tarinat ja mytologiat siitä, miten metsän pohjassa kasvava rihmasto on muistutus reiteistä, jotka yhdistävät meidät muihin elämänmuotoihin ja henkimaailmaan. 

Näyttelysalin seinällä oli valokuvaaja Saara Alhopuron taideteoksia, joita hän luo sienistä, eläinten pääkalloista ja muista löytämistään luonnonmateriaaleista. Taiteilijan mukaan hänen studiona onkin metsä, johon hän jättää kokoamansa installaatiot. Valokuvaamalla teokset hän antaa niille uuden pidempi aikaisen elämän. Suomen luonnon kirkkaat kauniit värit tulivat hienosti esille sienistä ja kukista kootuissa teoksissa, joten jäin hieman miettimään miten näyttelyn nimessä olevaa "synkkä metsä" aihe tuli näissä kuvissa näkyviin . 

Ehkä näyttelyn työ "En minä ole lapsi tästä maasta" kertoi parhaiten luonnon ja ihmisen herkästä ja myös ristiriitaisesta suhteesta. "Monissa vanhoissa perinteissä punarinta on auringonvalon tuoja, joka saapuu yhdessä kevään kanssa. Lintujen uskottiin kantavan sieluja, niitä kunnioitettiin, toisaalta pelättiin". Kuvan lintu oli ilmestynyt taiteilijan ikkunan taakse, mutta taiteilijan suruksi lintu lensi ikkunaan päin. 

Haltian päänäyttelyssä kiersimme "lumikanjonin" läpi suureen saliin, jossa oli koko seinän levyinen luontopanodraama, "Viisi vuodenaikaa". (Jäin tässä miettimään mikä olikaan se viides vuodenaika). Päänäyttelysalin keskeltä löytyi suuri puusta rakennettu Kalevalan kertomuksen mukaan nimetty Sotkan muna, jonka sisällä oli Osmo Rauhalan videoteos, Peliteoria. Puu onkin ollut päämateriaali Haltian luontokeskusta suunniteltaessa. Materiaalina puu on jätetty näkyviin, jonka vuoksi lämmin tunnelma ja luonto tuntuu myös Haltian luontokeskuksen sisällä. Näitä tunnelmia vahvisti näyttelyn virtaavan veden äänet, lintujen laulu ja aistihuoneen metsän tuoksu.

Opastuskierroksen jälkeen huomioni kiinnittyi vielä käytävän seinillä oleviin pieniin kuivaneulapiirroksiin, joihin Maija Albrecht on kuvannut kotinsa läheltä löytyneitä hyönteisiä. Taiteilijan käyttämä tekniikka on minulle tuttu omista harrastuksistani, joten en voinut olla ihailematta töiden kauniita yksityiskohtia.

Useat ryhmämme jäsenistä kävivät myös tutustumassa Haltian "Lataa aivosi luonnossa" näyttelyyn, joka liittyy tämän vuoden teemaan, luonnon hyvinvointivaikutukset. Näyttelyssä oli mahdollista tuntea muun muassa mäntymetsän tuoksu ja lepuuttaa mieltään virtuaalimaisemissa.

Lounaalla pääsimme nauttimaan erilaisista luonnon mauista. Retkipäivän pääteeksi lähdimme tutustumaan kansallispuiston luontoon Maahisenkierroksen luontopolulle. Luontopolku kulki järviylängön komeissa metsämaisemissa näköalatasanteelle, josta näkyi pitkälle kallioisen rinteen yli Nuuksion Pitkäjärvelle ja vastarannan tuuheaan metsään. Kaunista Espoota. 

Kiitos retken järjestäjille kivasta päivästä ja hienoista kokemuksista!

                                                                                     M. Englund

Lisää retken kuvia löydät albumista