Syksyn luontoretki Nuuksion kansallispuistoon ja Suomen luontokeskus Haltiaan tarjosi meille iloisia yhdessäolon hetkiä kauniissa luonnossa liikkuen, pohdiskelua ihmisen ja luonnon rajasta innostuneen oppaan johdolla sekä mahtavaa suomalaista puuarkkitehtuuria. Retken yksi kohokohta oli myös metsäisiä makuja sisältävä lounas.
Ryhmäkuva Maahisenkierrokselta (Juha Erkama).
Oppaan johdolla tutustuimme Haltian vaihtuviin ja pysyviin näyttelyihin. Opastuksen teema "Ihmisluontoa etsimässä", kulki mukanamme koko kierroksen ajan. Opastus oli kivasti toteutettu, välillä leikkisä ja hauskakin. Tutkimme näyttelyiden yhteydessä ihmisen ja muun luonnon samankaltaisuutta. Näyttelyiden kuvat, äänet ja tuoksut kuljettivat meitä saaristomereltä metsään, tuntureille ja järvien rannoille. Sadut ja mytologiat yhdistivät nykyihmisen ja muinaiset uskomukset voimakkaasti ympäröivään luontoon. Luonnon parantava vaikutus tuli koettua aisteja herkistävissä näyttelyissä.
Yksi vaikuttava kokonaisuus oli Haltian Galleriassa juuri avautunut näyttely "Yhtäkkiä metsä oli synkkä". Näyttely vei meidät keskelle muinaisia luonnon tarinoita ja satuja. Opasteen teksti "Kun maailmaa vielä luotiin, yksi puu alkoi kasvaa kaiken ylle. Sen oksat pysäyttivät pilvet ja peittivät auringon ja kuun. Jopa tähtien valo sammui ja maailma pimeni", kertoo hyvin miten suuri vaikutus ympäröivällä luonnolla on ollut ihmisten elämässä.
Näyttelysalin keskellä oli Rebekka Clarken, kasvitaiteilijan, työ Puiden puhe. Teos kertoo jalkojemme alla kulkevien sienirihmastojen yhteen kietoutumisesta. Näyttelyn työ oli toteutettu kestävästi kerätyistä luonnon materiaaleista. Minua erityisesti kiinnosti teokseen liittyvät tarinat ja mytologiat siitä, miten metsän pohjassa kasvava rihmasto on muistutus reiteistä, jotka yhdistävät meidät muihin elämänmuotoihin ja henkimaailmaan.
Näyttelysalin seinällä oli valokuvaaja Saara Alhopuron taideteoksia, joita hän luo sienistä, eläinten pääkalloista ja muista löytämistään luonnonmateriaaleista. Taiteilijan mukaan hänen studiona onkin metsä, johon hän jättää kokoamansa installaatiot. Valokuvaamalla teokset hän antaa niille uuden pidempi aikaisen elämän. Suomen luonnon kirkkaat kauniit värit tulivat hienosti esille sienistä ja kukista kootuissa teoksissa, joten jäin hieman miettimään miten näyttelyn nimessä olevaa "synkkä metsä" aihe tuli näissä kuvissa näkyviin .
Ehkä näyttelyn työ "En minä ole lapsi tästä maasta" kertoi parhaiten luonnon ja ihmisen herkästä ja myös ristiriitaisesta suhteesta. "Monissa vanhoissa perinteissä punarinta on auringonvalon tuoja, joka saapuu yhdessä kevään kanssa. Lintujen uskottiin kantavan sieluja, niitä kunnioitettiin, toisaalta pelättiin". Kuvan lintu oli ilmestynyt taiteilijan ikkunan taakse, mutta taiteilijan suruksi lintu lensi ikkunaan päin.
Haltian päänäyttelyssä kiersimme "lumikanjonin" läpi suureen saliin, jossa oli koko seinän levyinen luontopanodraama, "Viisi vuodenaikaa". (Jäin tässä miettimään mikä olikaan se viides vuodenaika). Päänäyttelysalin keskeltä löytyi suuri puusta rakennettu Kalevalan kertomuksen mukaan nimetty Sotkan muna, jonka sisällä oli Osmo Rauhalan videoteos, Peliteoria. Puu onkin ollut päämateriaali Haltian luontokeskusta suunniteltaessa. Materiaalina puu on jätetty näkyviin, jonka vuoksi lämmin tunnelma ja luonto tuntuu myös Haltian luontokeskuksen sisällä. Näitä tunnelmia vahvisti näyttelyn virtaavan veden äänet, lintujen laulu ja aistihuoneen metsän tuoksu.
