Bosgårdin kartano ja luomutila

 Aurinko ilahdutti retkeläisiä bussin matkatessa kohti Porvoota ja Bosqårdin kartanoa. 12 kilometrin päässä Porvoosta sijaitseva kartano tiluksineen on paikalla, jonka tuntumassa oli 1200-luvulla Husholmenin linnoitus ja kauppapaikka. Husholmenin uskotaan olleen tuolloin merirosvojen tukikohta.

1600-luvulla tilan alueella oli viidestä rälssitilasta koostunut Bosgårdin kylä. Tiloista kehittyi nykyinen kartano, ja sen päärakennus valmistui 1800-luvun alussa.

Tilaa esitteli meille tunnin kierroksella Kaarlo Schildt, jonka isoisä Wolmar osti kartanon 1950-luvulla ja aloitti maanviljelyn. Kaarlo Schildt puolestaan aloitti lisäksi 1992 lihakarjatuotannon. Tilaa hallinnoi nyttemmin osakeyhtiössä Kaarlo Schildtin poika Aarne yhtiökumppaninaan Marcus Walsh. 

Keltainen päärakennus toimii nykyisin tilausravintolana. Pihapiiriin kuuluu kolme punaista
hirsirakennusta. Vastapäätä kartanoa olevassa, piparkakkutaloksi kutsumassaan rakennuksessa Kaarlo Schildt asui aiemmin perheineen. Nyt hän asustaa päärakennuksen yläkerrassa.

Laajemmassa pihapiirissä ovat kartanon vanha navetta, hevostalli, lehmiä varten rakennetut modernit pihatot ja muita talousrakennuksia.

Päärakennuksen toisella puolella on puisto, josta puolitoista hehtaaria on nurmikoita. Laidalla kasvavista mahtavista tammista vanhin on yli 400-vuotias. 

Nurmikentän takana kohtaamme tilan ylpeydenaiheen, ranskalaisrotuisen Charolais-karjan edustajia. Jättimäiset sonnit vilkuilevat meitä, sitten yksi rohkea lampsii aidan toiselle puolelle katsastamaan joukkoamme lähempää. Sen koko on mykistävä, painaahan sonni suurimmillaan 1400 kiloa. Tien
toisella puolella hieman kauempana laiduntaa emolehmiä ja jokunen vasikka.

Tilalla on kaikkiaan 130 emolehmää. Enimmillään eläimiä on noin 350. Hakamaita on 180 hehtaaria. Talvella karja viihtyy pihatoissa.

Bosgårdille myönnettiin 2013 virallinen luomumerkki osoituksena luonnonmukaisista kasvatus- ja viljelymenetelmistä. Tila kasvattaa luomupihvikarjaa ja harjoittaa maatilamatkailua.

Kartanon mailla viljellään säilörehua, syysviljaa, kauraa sekä härkäpapua luomuna. Kaarlo Schildtin mukaan tila on rehun suhteen täysin omavarainen vitamiineja lukuun ottamatta.

Maukkaan ja tietysti lihaisan aterian nautimme kartanon ravintolasalissa. Lihaherkkuja moni meistä osti kotiinkin tilakaupasta, jonka yhteydessä toimii myös kahvila.

Tilan alue ei ole kieltokyltein rajattu vanhan ajan kartanomiljöö, vaan sen alueella on luontopolkuja ja vuoden mittaan monenlaista ohjelmaa. ET

Lisää retken kuvia löydät albumista.

Itä-Suomen matka 30.8.-1.9.2021

Kesän kääntyessä syksyä kohti lähdimme kolmen päivän matkalle Itä-Suomeen. Matkareittimme kulki Heinolan, Mikkelin, Punkaharjun, Imatran, Kotkan ja Porvoon kautta takaisin Tapiolaan.

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Heinolan RantaCasino. Ravintolan terassilta maisemia katsoessamme olimme jopa tyytyväisiä siitä, että matkaan oli tullut Koronan takia tämä pysähdyspaikan muutos. Aamupäivän aurinko kimmelsi järven selällä luoden meidän kahvihetkeen kesäisen tunnelman.

RantaCasino sijaitsi 1890-luvulla perustetussa rantapuistossa. Kymijoen rannalla sijaitsevassa puistossa kasvaa suomen suurin puu, yli satavuotias tsaarinpoppeli, jonka ympärysmitta on lähes 9 metriä. Puu näkyy hämärästi RantaCasinon kuistilta venesataman takana.

Kahvit juotuamme matka jatkui kohti Mikkeliä, jossa oppaana ”Marsalkan jalanjäljille” oli Mikko Pöyry. Mikon opastuksella kiersimme ja katselimme Mikkeliä Marsalkka Mannerheimin aikakauden tapahtumien näkökulmasta. Saimme hyvän tietopaketin sotiemme aikaisista tapahtumista Mikkelissä sekä Marsalkka Mannerheimin elämästä siellä. Oppaamme kertomukset elävöittivät hyvin historian tapahtumia ja samalla myös Marsalkan persoonaa ja johtamistapaa. Seisoimme opastuksen aikana katselemassa Mikkeliä ja sotien aikaisia rakennuksia korkealla kesäteatterin kalliolla, Naisvuorella. Siellä sijaitsi myös Jaana Partasen taideteos Avaruuden alkemiaa, joka muodostui kivistä, joita oli nimetty sanoin Rakkaus, Luottamus, Äärettömyys,… Taustalla näkyi kirkon torni, Sodan ja rauhan keskus Muisti, entinen Päämaja sekä Päämajamuseo.

Ryhmäkuva Naisvuorelta (Ismo Nuuja).

Seuraavassa matkakohteessamme, Tertin kartanossa, meitä odotti runsas buffet-lounas kauniissa historiallisessa ympäristössä. Meidät vastaanotti kartanon emäntä Pepita Pylkkänen, joka kertoi kartanon historiasta ja esitteli lounaspöydän tarjoilut. 

Kartanon vaiheikas historia liittyi myös sotiemme historiaan. Tertin kartanossa oli majaillut Päämajan henkilöstöä sotavuosien aikana. 

Tutustuimme myös  myös kartanon kauniisiin huoneisiin ja pihapiiriin. Minua kiinnostivat erityisesti tilan istutukset ja muuripuutarha, jonka portista ja ”ikkunoista” pääsi kurkistamaan vielä kukassa olevia kasveja ja puutarhan patsaita. Muurin suojassa kasvaa yli 200 kasvia, jotka hyötyvät kivien luomasta mikroilmastosta. 

Lounaspöytä oli katettu kauniisti ja koristeltu loppukesän vihanneksilla ja kukkasilla. Pidin erityisesti alkupalapöydän monipuolisista kalaruuista.

  

Kartano on tunnettu ruusuistaan, joten onkin luonnollista, että sieltä löytyy erilaisia ”ruusutuotteita”. Monille meille tulikin ostettua tuliaisiksi mukaan ruusuisia makuja, kuten myös jälkiruokapöydässä olleen Tertin kakun resepti yrttisokeripurkin kanssa. 

Matkamme jatkui kohti Valamon luostaria, jonka opiston vierashuoneisiin majoittauduimme yöksi. Meille oli järjestetty opastettu luostarikierros, jonka aikana kerrottiin luostarin elämästä ja historiasta. Tutustuimme Valamon luostarin pihapiiriin sekä uuteen ja vanhaan kirkkoon, joissa oli esillä aina 1300-luvulta peräisin olevia ikoneja.

 

Illaksi oli tarjolla Trapetsan Punaiseen saliin katettu valamolainen teepöytä, josta minulle jäi mieleen teen ja vadelmahillon kanssa syötävät suolakurkut smetanan ja hunajan kera sekä lohi- ja kaalipiirakat. Runsas tarjoilu sisälsi myös kakkuja, hedelmiä ja makeisia. 

Seuraavana aamuna aamupalan jälkeen kiertelimme luostarialueen kaunista aamu-usvaista puutarhaa, josta pääsi myös järven rantaan vievälle polulle. 

Tyyni järvi, jonka pintaan heijastui vastarannan metsä, sekä kasteesta pisaraiset hämähäkin verkot ja vanhat käsin veistetyt rakennukset toivat minulle mieleen maisemat ja tunnelmat, joita näimme Valamon luostarin näyttelyn tauluissa. Niissä luonto oli voimakkaasti läsnä. Valamon luostarin näyttely, Taivaallinen maisema, esitteli luostarin taidekokoelmaan kuuluvia 1800-luvun maalauksia Laatokan Valamosta. Teoksissa oli pääosassa  herkät ja dramaattiset, maiseman syvyyttä korostavat, panoraamat. 

Valamosta lähdimme kohti Punkaharjua kaunista metsäistä reittiä, joka lopuksi kierteli vesistöjen rantoja pitkin. Kävimme myös pikaisella kierroksella kuvaamassa Suomen suurinta puukirkkoa, Kerimäen kirkkoa, ennen saapumistamme Suomen Metsämuseolle Lustolle. Tästä osasta matkaa nautin erityisen paljon. 

Tyynet järvet ja laajoina levittäytyneet vesistöt kapeine niemineen olivat huikea näky hieman usvaisessa auringon paisteessa. Punkaharjun Harjutietä pitkin ajaessamme korkeiden mäntyjen välistä pilkahteli tämän tästä kaunis järven pinta. Harjutie kulkee upeassa kansallismaisemassa, halki Pihlaja- ja Puruveden.

 

Metsämuseossa tutustuimme Luston pysyväisnäyttelyyn Suomen puunkorjuun ja -uiton historiasta, sekä valokuvanäyttelyyn Miehen työ ja Jenni Tieahon veistosnäyttelyyn Metsän kätkö. Minua kiehtoivat erityisesti Jenni Tieahon luonnonmateriaaleista tehdyt eläinveistokset.

     

 

Museokierroksen jälkeen söimme kolmen ruokalajin lounaan harjun laella sijaitsevalla Hotelli Punkaharjulla. Hotellin historia ulottuu vuoteen 1845 saakka. Hotellin nykyinen omistaja, Saimi Hoyer, on erityisen kiinnostunut villiyrteistä ja sienistä. Hotellin ravintola onkin kuulu paikallisten luontoantimien ja lähitilojen tuotteiden käytöstä. Näin sieniaikaan saimme maistella erilaisten sienien makuja niin alku-, pää- kuin jälkiruuassa. Lounas sisälsi hienoja metsän aromeja, muun muassa jälkiruokana oli makeaa tattivaahtoa.

Lounaan jälkeen matka jatkui kohti Imatraa, jossa illan kohokohtana oli koskinäytös. Majoittauduimme Imatran Valtion hotelliin, jonka linnamainen ulkomuoto sopi hyvin matkan historialliseen puoleen. 

 Koskinäytöksessä kosken kuohuja säestettiin Sibeliuksen Karelia-sarjan musiikilla. Näytöstä oli mahdollista seurata niin padon läheiseltä sillalta kuin kosken rannoilta. Minä valitsin näköalatasanteen läheltä koskea sekä kosken rannalla sijaitsevan huvimajan. Minua kiehtoivatkin erityisesti paikat, joihin tultiin katselemaan kosken kuohuja pitkienkin matkojen päästä jo 1700- ja 1800- luvulla. 

 Kuohuva koski ja seuraavan aamun tyyni rauhaisa järven pinta olivat niin toistensa vastakohtia, etten osaa sanoa kumpi minua eniten sykähdytti. Aamukävelyllä kiertelimme vedettömän koskiuoman rantoja, jossa näkyi vuosituhansien aikana veden kuluttamat kalliorannat. Alajuoksulla olevan järven pinta oli niin tyyni ja kaunis. Ajattelin niitä ihmisiä, 1800-luvun aikalaisia, jotka kirjoittivat kosken pauhusta: ” Nyt se kuuluu ylhäältä, alhaalta ja joka paikasta täyttäen luontoa jyrinällään yltympäri”. He tuskin osaisivat kuvitella tuota peilityyntä järven pintaa.

Aikoinaan matkailijoita saapui ihailemaan kosken kuohuja Venäjältä, Keski-Euroopasta ja myös kauempaakin. Rantakivissä voikin lukea näiden kävijöiden kaivertamia puumerkkejä. Vanhimmat kaiverrukset ovat 1700-luvulta. Kuuluisimpia kävijöitä oli Brasilian keisari Perdro II vuonna 1876, joka antoi kaiverruttaa nimikirjoituksensa huvipaviljongin viereiseen kallioon. Näitä kaiverruksia oli mielenkiintoista etsiä ja katsella rantapolulla kävellessä.  

Kolmannen päivän aamuna lähdimme kohti Kotkaniemeä Presidentti P.E. Svinhufvudin kotimuseota. Perillä meitä yllätti kaunis rantaan saakka ulottuva puutarha. Matkan parhaita anteja olivat nämä kaikki Suomen historiasta  kertovat paikat. Asiantuntevan oppaan kertomuksilla ja opastuksella saimme monipuolisen  kuvan Presidentti P.E. Svinhufvudin ja Ellen Svinhufvudin elämästä. Lopuksi kiertelimme kotimuseota ja puutarhaa. Minulle jäi parhaiten mieleen Ellen Svinhufvudin taloudenhoitoon liittyvät taidot, kuten 300 kanaa, joiden munia lähetettiin rautateitse Helsingin Stockmannille. Myös hänen upeat käsityönsä, joita oli runsaasti esille, loivat kodikkaan tunnelman taloon. Näistä käsitöistä kuuluisin taitaa olla salin punainen matto, jota hän kutoi presidentin linnassa.

Presidentti P.E. Svinhufvudin elämästä Kotkaniemessä sekä myös maanpaossa olosta Viipurissa ehkä minulle voimakkaimmin tuli esille Ellenin rooli kodinomaisen tunnelman luomisessa.

Lounaan söimme Ravintola Keisarinsatamassa Kotkassa, jonka jälkeen lähdimme kohti Porvoota. Porvoon kaunis vanha keskusta puutalokortteleineen, joiden tunnelmallisista pikku putiikeista olemme usein löytäneet taide-esineitä ja muuta kaunista kotiin vietäväksi, on aina kiva vierailukohde. Ja tietenkin Porvoo on kuuluisa makeistehtaastaan. Useat meistä poikkesivatkin  Brunbergin myymälässä suklaata ja lakritsia ostamassa. Tällä kertaa meidän pääkohde Porvoossa oli kahvipaahtimo ja kahvit Runebergin tortun kanssa.

Porvoo olikin meidän matkan viimeinen kohde, jonka jälkeen matka suuntautui Tapiolaan päin. 

Kiitos matkan järjestäjille hienosta matkasta!                 M. Englund 

Lisää retken kuvia löydät albumista.