keskiviikko 26. kesäkuuta 2024

Vierailu Ateneumin Eero Järnefelt-näyttelyyn 16.4.2024

Yksi kiinnostavimmista Taksen, vuoden 2024 kevään, vierailukohteista oli Ateneumin mahtava Eero Järnefeltin 189 taideteoksen näyttely. Eero Järnefelt muistetaan erityisesti Kolin maisemista sekä kaskenpolttoa kuvaavista maalauksistaan, ja muun muassa Raatajat rahanalaiset-teoksen tekijänä. Taksen kesäkuun alkuun suunniteltu retki suuntautuu Pohjois-Karjalaan Kolin maisemiin, joten tämä näyttely olikin monelle hieno alustus retkeä varten.

Tutustuminen näyttelyyn aloitettiin puolen tunnin introlla. Useat osallistujat ehtivät kuitenkin kierrellä näyttelyssä tai kahvitella museon kahviossa ennen intron alkua. Myös näyttelyn pienestä oppaasta sai hyvän pohjan näyttelyyn tutustumiseen. Eri teemoihin jaettu näyttely kertoi myös Järnefeltin suvusta, hänen perheestään, opintomatkoistaan ja kotioloista Tuusulan järven rannalla.

 

Minua kiinnostivat näyttelyssä tunnettujen suurteosten lisäksi erilaiset henkilöistä tehdyt maalaukset sekä eläimistä ja kasveista tehdyt pienet teokset, joita en ollut aikaisemmin nähnyt. Nämä tulivat hyvin esille introssa. Ja tietenkin minua kiinnostivat useat Kolin maisemat. Olimmehan menossa Taksen Pohjois-Karjalan retkellä Kolille katsomaan taiteilijan maalaamia maisemia.

Itse näyttelystä on kirjoitettu useita artikkeleita ja kuvataidearvioita, joten lisäsin loppuun vain joitakin maalauksia, joihin itse kiinnitin huomiota. Jokaisen kannattaa kuitenkin kokea näyttely omakohtaisesti, joten suosittelen kaikille vierailua tai uusintavierailua näyttelyyn. Näyttely on avoinna Ateneumissa 25.8.2024 saakka https://ateneum.fi/nayttelyt/eero-jarnefelt/. Näyttelyn kuvataidearvioita voi lukea muun muassa Helsingin Sanomien 4.5.2024 ilmestyneen lehden Kulttuuri sivuilta.  

Museokäynnin jälkeen meillä oli yhteinen buffet-lounas Ravintola-Dylanissa Marmoripihalla.

Koli, 1921

Silkkiuikku, hauki ja sammakko, 1930

Raatajat rahanalaiset, Kaski, 1893

Leena ja Sara, 1912

Näköala Kolilta, ajoittamaton

Maisema Kolilta, 1928