Retki Kemiönsaareen ja Amos Anderssonin kesäpaikkaan Söderlångvikiin 3.9.2024

 

Retkeläiset Söderlångvikin puistossa.

Retki Kemiönsaareen alkoi bussilla Hotelli Gardenin edestä. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Suomusjärvellä Kaffila Helinä, jossa joimme aamukahvit maukkaiden voileipien kera. Erityisesti muistoja herättänyt muna-anjovisvoileipä sai paljon kiitosta retkeläisiltä. 

Aamukahvit juotuamme jatkoimme matkaa Kemiön vanhalle hautausmaalle, jossa seuraamme liittyi Kemiönsaaren paikallinen opas. Opas kertoi Kemiönsaaren asuttamisesta ja Kemiön kunnan historiasta ja siitä miten Kemiönsaarelta kotoisin oleva liikemies Amos Anderson (1878-1961) liittyi kirkon myöhempiin korjauksiin ja uudistamiseen. Kemiönsaari sai vakituisen asutuksen ruotsinkielisten siirtolaisten mukaan 1100-luvulla. Viikinkien matkat itään päin kulkivat Hiittisten ja Kemiönsaaren rantojen kautta.

Opaskierroksen pääkohde kirkon hautausmaalla oli Amos Andersonin hautamuistomerkki, joka on pystytetty Amos Andersonin toivomaan paikkaan. 

Kemiön kirkko ja hautausmaa. 

Amos Andersonin hautamuistomerkki.

Kemiön kirkko on yksi Suomen vanhimmista harmaakivikirkoista. Kirkko on rakennettu 1300- ja 1400-luvuilla, ja laajennettu 1700-luvulla. Nykyisen kirkon paikalla olleesta puukirkosta on varhaisin maininta vuodelta 1445, mutta kirkon kaivauksista on löytynyt rahoja jo 1300-luvulta. Kirkko on kärsinyt useista tulipaloista vuosien varrella. Vuonna 1920-22 kirkko korjattiin ja uudistettiin Amos Andersonin aloitteesta. Hän suunnitteli ja kustansi laajan korjaustyön, jonka arkkitehtina toimi Armas Lindgren. Amos Lindgren piirsi myös alttarin yllä olevaan ikkunaan lasimaalauksen Amos Andersenin  ohjeiden mukaan/Opaslehtinen, Kemiönsaaren kirkot ja kappelit/.

Kirkon pilarit ja holvit valmistuivat 1400-luvulla.

Kemiön kirkko oli aluksi vain ruotsinkielisten seurakuntalaisten käytössä. Nykyjään seurakunta on kaksikielinen. 

Kirkkoon tutustumisen jälkeen meille oli järjestetty lounas pöytiin tarjoiltuna Ullman´s Villassa, joka oli aikoinaan Wärtsilä-yhtiön edustushuvila. Ajoimme bussilla Taalintehtaalle sataman läheisyyteen, josta lähdimme kävelemään puiston viertä suurten jalopuiden ympäröimälle kukkulalle, jossa ravintola sijaitsi. Ulkoa päin hieman väritön rakennus yllätti meidät upeine sisustuksineen. Hyvän lounaan kruunasi kakkupöytä, josta saimme valita mieluisimman leivoksen kahvin kanssa nautittavaksi. 

Meidän lounaspaikkamme Ullman´s Villa Taalintehtaalla

Yksi Ullman´s Villan tunnelmallisista ravintolasaleista.

Jälkiruokana oli runsas kakkupöytä.

Lounaan jälkeen pääsimme tutustumaan taiteita ja tieteitä tukeneen vuorineuvos Amos Andersonin kesähuvilaan Söderlångvikiin, jonne hänen yksityinen taidekokoelmansa on sijoitettu. 

Söderlångvikin kartano.

Amos Anderson hankki Söderlångvikin maatilan kesäasunnokseen vuonna 1927. Kartanon paikalla oli alun perin 1800-luvulla rakennettu maalaistalo, jota laajennettiin kahteen otteeseen. Nykyisen kaksisiipisen ja kattoterasseilla varustetun muodon rakennus sai vuosina 1937-1938. Talo remontoitiin perusteellisesti vuosina 2018-20, ja palautettiin siihen asuun mikä sillä oli ollut 1930-luvulla. Museo avattiin yleisölle 2021. /Söderlånvikin museo, opaskirja/.

 

Ennen kartanokierrosta opas esitteli meille puistoa ja näkymää tilan omenaviljelmille. Oppaamme kertoman mukaan Söderlångvikin omenatarhoissa on noin 50 000 omenapuuta. Suurin osa omenaviljelyksistä on Tolfsnäsin tilalla Kemiönsaaren pohjoisosassa. Vain osa puista kasvaa Söderlångvikin kartanon läheisyydessä, vaikka puistosta katsottuna omenapuurivistöt näyttivät runsailta.

Puistossa oli useita kauniita kukkaistutuksia. Minua viehätti erityisesti niitty- ja yksivuotisista kukista tehty ympyrän muotoinen labyrintti. Omenaviljelmiin liittyy Söderlångvikissä mehiläistarhaus, joten runsailla kukkaistutuksilla voi olla myös hyvää satoa edistävä merkitys. Tilan mehiläisten päätehtävänä on kuitenkin omenankukkien pölyttäminen. Joinakin vuosina omenan kukinta-aika on hyvin lyhyt ja pölytyksen onnistuminen on lähestulkoon täysin mehiläisten varassa.

Söderlångvikin puutarhan italialaistyylinen pylväikkö.  

 

Näkymä kartanorakennuksesta merenlahdelle.

Puutarhakierroksen jälkeen opas johdatti meidät kartanorakennuksen sisääntuloaulaan, ja sieltä suureen ruokasaliin. Pöytä on Keravan puuseppätehtaan valmistama. Tuolit ja seinänvieruspöydät on valmistettu 1800-luvulla Euroopassa. Kuuntelimme pitkän visakoivuisen pöydän ympärillä istuen oppaamme kertomia tarinoita kartanomuseon sisustuksesta, taidekokoelman synnystä sekä myös Amos Andersonin juhlien tarjoiluista ja juhliin osallistuneista vieraista. 

Taustalla Väinö Blomstedtin maalaus Ylikäytävä Ranskassa 1937.

12 metriä pitkän ruokapöydän on suunnitellut kuvataiteilija Harry Röneholm.

Kiersimme lopuksi museon eri huoneita, samalla kun oppaamme kertoi kalusteiden historiasta ja taideteoksista. Museon perusnäyttely on yli sadan taideteoksen kokoelma sisältäen kotimaisia maalauksia veistoksia Föreningen Konstsamfundetin kokoelmista. Osa teoksista on tuttuja myös Amos Andersonin kokoelmista. Museossa oli esillä myös Emma Helteen taideteoksia.

Kasvihuone, Birger Calstedt 1937.

Sammakko, Felix Nylund 1908.

Kivinen muusa, Väinö Aaltonen 1926.

Kristallikruunut Amos hankki vuonna 1936, kun Svenska Teaternin yhteydessä oleva ravintola Royalia laajennettiin.

Vierashuoneen konsolipöydällä Jaeger-LeCoultren valmistama Atmos-kello.

Ennen paluumatkaa nautimme iltapäiväkahvit omenaleivonnaisen sekä paikallisen jäätelön kera ravintola Amos Krogissa, jossa on myös tilan omenatuotteiden ja omenien ostosmahdollisuus.

Kiitos retken järjestäjille ja kaikille mukana olleille taas kerran kivasta retkipäivästä. Kuvia retkestä löytyy lisää Taksen sivuilta, käykää katsomassa.

                        

                                                                                                    M. Englund

Retki Pohjois-Karjalaan 3.-5.6

Taksen Pohjois-Karjalan retki Kolille ja Bomballe alkoi 3.6.2024 junamatkalla Helsingistä kohti Joensuuta. Joensuun asemalta meitä odotti bussikuljetus Kolille, jossa majoituimme Kolin Kylä-hotelliin. 

Pienen levähdyshetken jälkeen meille oli järjestetty opastuskierros Luontokeskus Ukkoon, jonne oli hotellilta lyhyt ajomatka. Nousimme näköala-kiskohissillä ylös luontokeskuksen pihalle.

Näkymä näköalahissistä.

Luontokeskus Ukon näyttelyyn tutustuminen oppaan johdolla.

Kiersimme oppaan johdolla luontokeskuksen näyttelyn, joka tutustutti meidät Kolin alueen ja kansallispuiston geologiaan, jääkauden jälkiin, historiaan ja Kolin kulttuuriperintöön. Opastuksen alussa näimme myös palkitun Mustarinta-lyhytelokuvan. 

Koli on Pohjois-Karjalan ja koko eteläisen Suomen korkein vaara (korkeus merenpinnasta on noin 347 m) ja sijaitsee Pielisen rannalla. Tärkeimmät huiput ovat Ukko-Koli, Akka-Koli ja Paha-Koli. Kolin laella on suuria puuttomia paljaita valkoisia kalliopintoja. Oppaamme mukaan ne ovat valkoista kvartsiittia. Maankohoaman vuoksi Koli kohoaa lähes sentin kahdessa vuodessa.  Koli – Wikipedia.

Näkymä Pieliselle luontokeskus Ukon pihalta. 

Pysähdyimme hetkeksi Kolin opaskartan viereen.

Luontokeskuksessa kiertelyn jälkeen kiipesimme Kolin korkeimmalle kohdalla Ukko-Kolille, jonne oli lyhyt matka luontokeskuksen pihalta. Etenimme leveätä metsäpolkua, jonka varrella opas näytti meille alhaalle polun viereiseen varvikkoon pystytetyn pitkän mittakepin, jonka mukaan lumen korkeutta seurataan talvisin. Koli saa paksun lumipeitteen lähes joka talvi. Polulla näkyi myös virtaavien vesien ja rankkojen sateiden uurtamia jälkiä.

Huipun korkeimmalle kohdalle johti kivistä ja betonista tehdyt portaat. Huipun korkeus ja kaltevuus olivat monille jännittävä kokemus. Yhdessä toisiamme auttaen pääsimme kuitenkin aivan huipulle saakka.  Huipulla seistessamme huipun korkeus, joka on yli 250 m Pielisen pinnasta mitattuna, todella tuntui. Näköalat olivat aivan mahtavat pitkälle yli Pielisen vastarannalle saakka.

Metsäpolku muuttui kivistä ja kalliopinnoista muodostuvaksi poluksi.

Vielä viimeiset portaat ylös huipulle.

Useat meistä olivat tutustuneet Taksen kevään retkellä Ateneumissa Eero Järnefeltin taideteoksiin Kolilta. Oli hienoa katsella samoja maisemia, tällä kertaa paikan päällä seisten. On helppo ymmärtää miksi useat suomalaiset taiteilijat ovat saaneet aiheen maalauksiinsa juuri Kolin maisemista ja vaikutteita myös musiikkiinsa. Luonto Kolilla on niin voimakkaasti mieleen painuvaa, että siitä on syntynyt monia tarinoita myös uhraus- ja palvontapaikkana.

Mahduimme juuri ja juuri seisomaan kaikki Ukko-Kolin
hieman viettäville kallioiden päällisille.

Vietimme hetken korkeimmalla kalliolla kauniita maisemia ihaillen. 

Rohkeimmat kävivät aivan jyrkänteen reunalla olevalla kalliolla.

Suuret kuuset ja kaunis varvikko ympäröivät kalliohuippuja.

Monet ovat nähneet valokuvia Ukko-Kolin huipulta. Kuvat ovat kauniita, mutta seistessämme huipulla tunne korkeudesta mahtavien maisemien ympäröimänä, oli vielä vaikuttavampi kokemus kuin kuvia katsellessa voi odottaa. Kaunis vihreä metsämaisema komeine kuusineen ja varvikkoineen toivat järven ja taivaan sinisyyden esille. Poutapilvet heijastuivat Pielisen pinnalta luoden tunteen sumusta tai savusta.  

 

 

Lauloimme huipulla ollessamme oppaamme kanssa "Karjalan kunnailla lehtipuu". Tunnelma oli juhlallinen. Opas otti meistä vielä yhteiskuvat ennen kuin lähdimme laskeutumaan alas luontotalon pihalle.

Retkeläiset Ukko-Kolin huipulla.

Illallispöytä katettuna.

Päivän päätteeksi söimme yhteisen illallisen hotellin ravintolassa. Aamiaisen jälkeen meille oli järjestetty opastuskierros Kolin veistospuistossa. Tutustuimme puistossa, puutarhayrittäjän ja itseoppineen taiteilijan Lasse Martikaisen, erikokoisiin taideteoksiin, jotka hän on toteuttanut luonnon ja mytologian innoittamana.

Luonnon muotojen innoittama suihkulähde.

Moniin veistospuiston veistoksiin liittyy jokin mytologia.

Keltaiseen puettu tyttö ilmapallon kanssa voikukkien keskellä.

Erilaisia eri tekijöiden pronssitöitä oli kerätty metsäpolun varteen.

 

Veistospuistossa kiertelyn jälkeen lähdimme bussilla kohti Nurmesta ja Bomban taloa. Bussimatkan aikana ehdimme nähdä Nurmeksen kirkon tornin, joka  piirtyi taivaanrannalle  kaupungin maamerkkinä sinne saapuessamme. Tutustuimme myös koivujen kaupunkina tunnetun Nurmeksen nykypäivään ja historiaan koivukujaa pitkin ajaessamme.

Bomban talo Pielisen rannalla.

Bomban talo ja karjalaiskylä on rakennettu esittelemään karjalaista rakennus- ja ruokakulttuuria. Karjalaiskylän merkittävin nähtävyys on Bomban talo, joka on rakennettu vuosina 1977-78 matkailukohteeksi. Talo on kopio Suojärvelle vuonna 1855 rakennetusta talosta. Talo on rakennettu suurista pyöreistä hirsistä ilman, että on käytetty yhtään rautanaulaa. Bomban talo – Wikipedia

 

Oppaamme kertoi Bomban talon historiaa ja toiminnasta nykypäivinä.

Oppaamme Bomban talolla.

Bomban karjalaiskylän alueelle niemen kärkeen on rakennettu myös tsasouna, jonka hirret saatiin lahjoituksena Ylä-Karjalan alueelta. Tsasouna vihittiin käyttöön kesäkuussa 1980. Vuonna 1991 Suojärven pitäjäseura lahjoitti tsasounan Nurmeksen ortodoksiselle seurakunnalle. Bomban talo – Wikipedia

Lähdimme metsäpolkua ja pitkospuita pitkin niemen kärkeen tutustumaan Bomban kylän tsasounaan ja sen ympäristöön. Polku kulki rantametsikössä koivujen ja korkean varvikon keskellä. Heleä vihreys ja puiden välistä kimmeltävä Pielisen järvi loi kesäisen kauniin ja rauhallisen tunnelman. Perillä oppaamme kertoi tsasounan historiaa ja sen käytöstä nykypäivinä. 

Metsäkävely pitkospuita pitkin.

Muistomerkki

 

Ehdimme levähtää ja kuunnella oppaamme kertomaa historiaa
Pyhän Sergei ja Herman Valamolaisten tsasounasta.

Päivän lopuksi meillä oli vielä yhteinen illallinen Bomban talossa. Illallisen jälkeen osa kävi vielä "kurkistamassa" Bomban alueella sijaitsevan hotellimme kylpylää ja uima-altaita tai iltalenkillä kauniin Pielisen rannalla. Tyyni järven pinta houkutteli iltauinnille, mutta monet epäilivät ettei vesi ollut vielä uintilämmintä.

Illallispöytä katettuna Bomban talossa.

Aamulla aurinko paistoi kauniisti Pielisen rannalla.

Runsaan hotelliaamiaisen jälkeen lähdimme 5.6.2024 bussilla kohti Joensuun rautatieasemaa. Myös junamatkalla saimme ihailla Pohjois-Karjalan kauniita maisemia. Rata ylitti tai ohitti monessa kohdassa upeita vesistöjä ja metsäalueita. Koko meidän matkan aikana saimme nauttia kauniista kesäsäistä. Pientä sateen ripottelua oli pariin kertaan, mutta emme ehtineet kuitenkaan ottaa sateenvajoja esille ennen sateen loppumista. Näille päiville luvattuja kovia ukkoskuuroja emme saaneet kokea koko matkan aikana. 

Saavuimme takaisin Helsinkiin lähes viiden tunnin junamatkan jälkeen. Matka meni joutuisasti yhdessä kahvitelle tai lounasta syöden junan ravintolavaunussa tai junaosastossa.

Junamatkalla Helsinkiin sujui nopeasti yhdessä kahvitellen tai lounasta syöden.

Kuvat Pohjois-Karjalan matkalta ovat retkeläisten kuvaamia ja lähettämiä retken ajaksi perustettuun  Pohjois-Karjala 2024 whatsApp-sivustoon. Kiitos kaikille osallistujille upeasta matkasta, erityisesti matkanjärjestäjälle.
                                                                                                          M. Englund

 

Vierailu Ateneumin Eero Järnefelt-näyttelyyn 16.4.2024

Yksi kiinnostavimmista Taksen, vuoden 2024 kevään, vierailukohteista oli Ateneumin mahtava Eero Järnefeltin 189 taideteoksen näyttely. Eero Järnefelt muistetaan erityisesti Kolin maisemista sekä kaskenpolttoa kuvaavista maalauksistaan, ja muun muassa Raatajat rahanalaiset-teoksen tekijänä. Taksen kesäkuun alkuun suunniteltu retki suuntautuu Pohjois-Karjalaan Kolin maisemiin, joten tämä näyttely olikin monelle hieno alustus retkeä varten.

Tutustuminen näyttelyyn aloitettiin puolen tunnin introlla. Useat osallistujat ehtivät kuitenkin kierrellä näyttelyssä tai kahvitella museon kahviossa ennen intron alkua. Myös näyttelyn pienestä oppaasta sai hyvän pohjan näyttelyyn tutustumiseen. Eri teemoihin jaettu näyttely kertoi myös Järnefeltin suvusta, hänen perheestään, opintomatkoistaan ja kotioloista Tuusulan järven rannalla.

 

Minua kiinnostivat näyttelyssä tunnettujen suurteosten lisäksi erilaiset henkilöistä tehdyt maalaukset sekä eläimistä ja kasveista tehdyt pienet teokset, joita en ollut aikaisemmin nähnyt. Nämä tulivat hyvin esille introssa. Ja tietenkin minua kiinnostivat useat Kolin maisemat. Olimmehan menossa Taksen Pohjois-Karjalan retkellä Kolille katsomaan taiteilijan maalaamia maisemia.

Itse näyttelystä on kirjoitettu useita artikkeleita ja kuvataidearvioita, joten lisäsin loppuun vain joitakin maalauksia, joihin itse kiinnitin huomiota. Jokaisen kannattaa kuitenkin kokea näyttely omakohtaisesti, joten suosittelen kaikille vierailua tai uusintavierailua näyttelyyn. Näyttely on avoinna Ateneumissa 25.8.2024 saakka https://ateneum.fi/nayttelyt/eero-jarnefelt/. Näyttelyn kuvataidearvioita voi lukea muun muassa Helsingin Sanomien 4.5.2024 ilmestyneen lehden Kulttuuri sivuilta.  

Museokäynnin jälkeen meillä oli yhteinen buffet-lounas Ravintola-Dylanissa Marmoripihalla.

Koli, 1921

Silkkiuikku, hauki ja sammakko, 1930

Raatajat rahanalaiset, Kaski, 1893

Leena ja Sara, 1912

Näköala Kolilta, ajoittamaton

Maisema Kolilta, 1928