Ylivuori kertoi päätyneensä tutkimaan Maamme-laulua, kun kokoomuksen puoluekokouksessa 2016 käytiin kiivas keskustelu kansallislaulun vaihtamisesta Finlandia-hymniin. ”Keskustelu oli värikästä ja hämmentävää. Suurimmalla osalla argumenteista ei ollut mitään todellisuusperää.”
Saksalaissyntyisen Fredrik Paciuksen (1809-1891) J. L. Runebergin runoon Vårt Land säveltämä laulu esitettiin ensi kerran 1848 ylioppilaiden Kukanpäivän juhlassa Kumtähden kentällä ja se sai valtavan suosion. ”Tämä osa tarinoista pitää paikkansa”, Ylivuori kertoi. ”Totta on myös se, mistä Matti Klinge on kirjoittanut. Järjestäjien tarkoitus oli uudella laululla korvata Marseljeesi ja muut ajan radikaalit tasavaltalaiset ja vallankumoukselliset laulut. ”Laulun tekstihän on luontoa kuvaileva ja rauhanomainen. Vaaraton, eikä aiheuttaisi vastareaktioita Venäjällä.” Laulusta tuli kuitenkin poikkeuksellisen suosittu. ”Väitän, että syynä oli Paciuksen nerokkuus”, Ylivuori sanoi.
Euroopan vallankumouksellisuus oli leviämässä pohjoiseenkin. Pacius ujutti melodiaansa kaksi vallankumousviittausta, jotka aikalaiset tunnistivat.
Ensimmäinen on kolmen nuotin kohotahti, jolla laulu alkaa. Vasta neljäs nuotti on painokas. Sama tunnusmerkki on Marseljeesissa ja monessa muussa tasavaltaisten arvojen musiikissa. Kuoroja tutkinut, kuoroja johtava ja kuorossa itsekin laulava Ylivuori lauloi meille kaikki esimerkkinsä.
Luennon oheismateriaali löytyy tästä
Toinen Paciuksen neronleimaus on Ylivuoren mukaan melodian rytmi, joka on puolalaisen tanssin masurkan rytmi. Tuohon aikaan Suomessa seurattiin Puolan tapahtumia hyvin tarkasti. Marseljeesin jalanjäljissä oli syntynyt Suomessakin vapauslauluna tunnettu Sortunut ei Puola vielä, josta myöhemmin tuli Puolan kansallislaulu.
Myyttejä Maamme-laulun ympärillä on riittänyt läpi vuosikymmenien. Ylivuori esitteli meille kaksi kirjassaan läpikäymistään kuudesta myytistä.
Ensimmäinen on usein toistettu väite, että kyseessä ei olisikaan Paciuksen sävellys vaan saksalainen kansanlaulu, jonka Pacius viekkaudella ja vääryydellä oli ottanut omakseen. Suurimpia syypäitä tähän väittämään oli Ylivuoren mukaan Paciuksen aikalainen Axel Gabriel Ingelius. ”Äärimmäisen pahasuinen henkilö, joka piti itseään Suomen ensimmäisenä oikeana säveltäjänä.” Ingelius kirjoitteli lehtiin julmia kirjoituksia ja painotti Paciuksen ja tämän musiikin saksalaisuutta. Toistuvat väitteet tarttuivat muihin.
Tarinointi jatkui Ingeliuksen kuoleman jälkeen, kun 1890 Helsingin kaupunginorkesterissa soittaneet saksalaismuusikot alkoivat levittää huhua, että Maamme-laulu olisikin saksalainen kansanlaulu. Syylliseksi huhuun paljastui selvittelyssä Stuttgartissa vaikuttanut Immanuel Faisst. Hän oli saanut nuotit lauluun, jonka otsikkona oli Finnisches Volklied. Siinä oli saksankieliset sanat, ja Faisstia pyydettiin tekemään siitä sovitus mieskuorolle. Se sai myös uudet sanat. Muusikot tunsivat laulun saksalaisena kansanlauluna. Pacius järkyttyi kuultuaan asiasta ja yritti korjata tilanteen.
Toinen Maamme-lauluun liittyvä myytti koskee saksalaista juomalaulua Papst und Sultan (Paavi ja sulttaani). Säveltäjä ja kuoronjohtaja Heikki Klemetti (1876-1953) syytti Maamme-laulun olevan sen muunnos. Klemetti uskoi suomalaisen kulttuurin historian itsellisyyteen. Hänestä oli kauhistus, että Suomen kansallislaulun säveltäjä oli saksalainen. Ylivuoren mukaan Klemetti haukkui Paciusta aina kun voi. ”Kirjoituksia voisi kutsua häväistyskirjoituksiksi.”
Klemetin laatimassa vertailussa oli päällekkäin kahdelle nuottiviivastolle asetettu Maamme- ja Paavi-laulut. ”Paavi-laulu oli kuitenkin koottu pienemmistä pätkistä. Vertailu oli vakuuttavan näköinen, mutta kun katsoo vähänkin tarkempaan, huomaa, ettei se todista mitään”, Ylivuori sanoo. Hän itse teki samalla idealla vertailun lauluihin No onkos tullut kesä ja Pikku-Matin autosta on kumi puhjennut. ”Klemetin todistus ei siis todista yhtään mitään. Hämmentävää, että siihen viitataan yhä edelleen”, Ylivuori ihmettelee.
Milloin Maamme-laulu käännettiin suomeksi, siihen ei ole yksiselitteistä vastausta. Wikipediassa lukee 1867. Käännöksen teki Julius Krohnin johtama runoilijaryhmä. Senkin jälkeen on tehty uusia suomennoksia. Vuoden 1867 käännös jäi elämään Ylivuoren arvion mukaan siksi, että vuotta aiemmin perustettiin kansakoulu. ”Kun koulussa jotain opetetaan, se vakiintuu.” Laulu vakiintui myös sen jälkeen kansallislauluksi.
Ensimmäinen suomennos valmistui kuitenkin jo vain viikko Kumtähden kentän juhlien jälkeen.
Isäni maa, isäni maa,
Rakas waikk’ nuorukka!
Tott’ Kalewala muistetaan
Ja Suomess’ aina lauletaan:
Ett’ oma maa on mansikka,
Mut muu on mustikka.
ET
