maanantai 23. lokakuuta 2023

Retki Laila Pullisen veistospuistoon 20.9.2023

Saavuimme pienessä tihkusateessa Nissbackaan Vantaalle, jossa sijaitsee Laila Pullisen veistospuisto ja kotimuseo. Puisto - Laila Pullinen. Meidät vastaanotti Laila Pullisen poika Jean Ramsay, joka toimi oppaanamme vierailun aikana. 

Ensimmäinen näkymä veistospuistoon oli Jääkauden jälkeistä rantaviivaa hahmottama maareliefin prototyyppi Muinainen Meri (1987). Teoksen tarkoituksena on herätellä ajatuksia maiseman aikoinaan täyttäneestä muinaisesta merenpoukamasta.

Puistossa monet teokset ovat suunniteltu osaksi itse puistoa puineen ja muureineen. Jean Ramsay korostikin puheissaan Laila Pullisen tapaa kiertää puutarhaa aamuisin ihaillen muun muassa lintujen lentoharjoituksia puutarhassa. Näistä hetkistä Laila Pullinen onkin saanut aiheita ja muotoja 80-luvun lopun pronssitöihinsä, joissa linnunsiivet ja lintumaiset hahmot ovat voimakkaasti mukana. 

Oppaamme Jean Ramsay kertoi tarinoita teosten taustoista. Esimerkiksi vuonna 2003 valmistuneen suuren graniittiveistoksen lähtökohtana on Edvard Iston maalaus Hyökkäys vuodelta 1899.  

 

Veistosten taustana kasvavat suuret vanhat tammet ja kiviseinäinen vanha rakennus loivat upeat puitteet näyttelyssä kiertelyyn. Pienet tihkusadekuurot opastuksen aikana ja edellisen päivän sateesta kastunut maa loivat omat tunnelmansa. Välillä aurinko pilkisteli korkeiden puiden lehvistöjen välistä.  

 

 

Veistospuistossa sijaisivat kotimuseona olevan päärakennuksen lisäksi 1980-luvun alussa entisen tallirakennuksen pystyyn jääneestä päädystä remontoitu tila, jota Laila Pullinen käytti kesäateljeenaan. Vuodesta 2005 kesäateljee on toiminut vaihtuvien näyttelyiden tilana sekä vuodesta 1985 näyttelytilana toiminut luonnonkivinen makasiini.

 

Minua kietoi rakennuksista eniten vanha luonnonkivinen makasiini kauniine ikkunaluukkuineen. Makasiinin sisällä ikkunoista tulviva valo muodosti upean tunnelman valaistessaan tilassa olevia veistoksia useammalta suunnalta.  

Laila Pullisen Kotimuseo

Aivan oma kokonaisuutensa oli vuodelta 1925 peräisin oleva pehtoorin talo, joka toimi Laila Pullisen kotina ja samalla puoli julkisena tilana, jossa oli esillä muiden kuin taiteilijan omia töitä. Pullinen suunnitteli kotinsa paikaksi, jossa eletään ja tehdään myös töitä. Taiteilijakoti avattiin yleisölle vuonna 2021.



Veistospuistossa vierailun jälkeen söimme lounaan idyllisessä Hakunilan kartanossa, jonka jälkeen matka jatkui takaisin Tapiolaan. Syksyisestä säästä huolimatta nautimme kauniista veistospuistosta ja oppaamme Jean Ramsayn kiinnostavista tarinoista Laila Pullisen taideteosten synnyistä sekä hyvästä lounaasta.

                                                                                                            M. Englund