torstai 14. helmikuuta 2019

Hätäensiapu: Roger Storås, to 14.2.

Miten henkeä uhkaavassa tilanteessa tulee toimia, siitä kertoi meille torstaivieraamme Roger Storås, joka viime vuonna jättäytyi senioriksi Suomen Johanniittain apu -yhdistyksen toiminnanjohtajan paikalta. Yhä hän kuitenkin ajaa ambulanssia ja antaa ensiapukoulutusta.

Johanniittain Ritarikunta on maailman vanhin avustusjärjestö. Se perustettiin vuonna 1099 Jerusalemissa. Johanniitat harjoittavat sairaanhoito- ja hyväntekeväisyystyötä.

Johanniittoja on nykyisin 152 maassa noin 40 miljoonaa. Ritarikunnan suomalainen haara perustettiin vuonna 1949 ja avustustoiminta alkoi 1996. Ritarikunnan tunnus on valkoinen kahdeksansakarainen risti.

Roger Storås oli puristanut meille kolmen tunnin kurssista tunnin pikakurssin. Hätäensiavun tarpeen voi kohdata missä ja milloin vain ja silloin pitää auttaa. Pienin, mitä voi tehdä, on soittaa 112: een.

Meille kerrottiin, kuinka tunnistetaan hälyttävät merkit, kuinka ja miten nopeasti pitää hälyttää apua, kuinka autetaan ja suojataan potilasta ja kuinka tärkeää (ja helppoa) olisi oppia käyttämään defibrillaattoria eli sydäniskuria, joita on nykyisin sijoitettu moniin julkisiin tiloihin.

Kaikkein tärkein hätätilanteessa on aika, pitää reagoida nopeasti, Storås tähdensi. Jos kyseessä on sydänpysähdys, aivotoiminta katoaa 10 minuutissa, mutta ensiavulla voi potilaalle antaa lisäaikaa siihen saakka kun ensihoitoyksikkö ehtii paikalle. Peruselvytys pitäisi aloittaa 1-2 minuutissa.

Ensiapukursseja muinoin käyneillekin Storåsin ohjeissa oli uutta: hengittämätöntä potilasta elvyttävää ei enää kehoteta puhaltamaan, vaan pelkästään painelemaan. Potilaan reagointia ei enää suositella tekemään läpsyttämällä vaan kipuärsykkeellä, esimerkiksi nipistämällä.

Aivoinfarktipotilaan hoitoon saamisessa on todella kiire. Sellaista epäillessä yksi hyvä keino on kehottaa potilasta nostamaan molemmat kädet suorana eteen ilmaan. Jos toinen käsi ei tottele, on heti soitettava apua.

Roger Storås toivoo, että kaikilla olisi puhelimessa sovellus 112 Suomi, joka ilmaisee hätäkeskukselle soittajan olinpaikan. ET

Linkit:

KURSSIN OHEISMATERIAALI
JOHANNITTAIN APU RY
JOHANNITTAIN HISTORIAA