Vuoden 2009 ulkosuomalaisen, lastenlääkäri Leena Pasasen elämänkokemukset, torstaina 25.4.2019

Leena Pasanen kertoi elämäntyöstään lastenlääkärinä Tansaniassa. Hän valmistui lääkäriksi v. 1974 ja erikoistui lastenlääkäriksi v.1980. Valmistuttuaan hän pohti mihin asettuisi työtänsä tekemään ja päätyi sitten Suomen Lähetysseuran lääkäriksi Tansaniaan. Siellä vierähtikin sitten koko työura vuodesta 1981 aina vuoteen 2013, jolloin hän jäi eläkkeelle. Varsinaisen työuran päätyttyä Leena Pasanen on jatkanut sitten toimintaansa Tansaniassa vapaaehtoistyössä viettäen kuitenkin aina vuodesta toisen puolen Suomessa ja toisen Tansaniassa, jossa hänellä on itse asiassa toinen koti. Leena puhuu sujuvasti paikallista kieltä suahilia. Hänen uransa on ollut raskas, mutta värikäs ja kiehtova kuten saimme todeta hänen esityksestään.

Leena ja kanga

Aluksi Leena esitteli kanga-parin eli kaksi neliömäistä kangasta, joihin naiset verhoutuvat. Toinen kangas kiedotaan hameeksi ja toinen yläosaksi ja tämän yläosan sisään kääräistään lapsi äidin selkään. Siellä lapsi sitten keikkuu turvallisesti samalla, kun äiti tekee töitänsä pellolla tai kotona. Kun lapselle tulee nälkä, äiti kiepauttaa hänet kainalonsa alitse rinnalle ruokailemaan ja siitä sitten taas takaisin selkään. Lapsia imetetään yleensä kaksivuotiaiksi asti. Koska kangaan kääräistynä lapsi on koko ajan turvallisessa kontaktissa äitiin eivät lapset juuri itkeskele, vaan ovat rauhallisia. Eikä heillä myöskään koskaan todeta lonkkaluksaatiota eli lonkkien synnynnäistä sijoiltaan menoa. Lapset ovat selässä reidet levällään ja tämä asento korjaa mahdollisen luksaation sinä aikana, kun lasta siellä selässä kannetaan. Leena kertoi, että lapset harvoin putoavat kangasta, vaikka ulkopuolinen helposti niin kuvittelisi. Myös vanhemmat sisarukset kantavat pikkusisaruksiaan kangassa.

Leena kertoi kangaan liittyen myös, miten informaatiota jaetaan tansanialaisessa yhteiskunnassa, jossa kirjallista materiaalia ei ole helppo käyttää eikä lukutaitokaan ole aivan yleistä. Hän esitteli kangan, jossa oli lyhyitä tekstejä kuten: Koulutus on pelastus, tietämättömyys on taakka! Tai: Istuta puu, vältä eroosio!

Koleraepidemian ehkäisyssä ainoa keino on puhtaus! Ulkohuussin kuvan yhteydessä iskulause oli: Käytä vessaa, pese kädet, keitä vesi, kärpänen on vihollinen. Kangassa voi olla myös paljon kuvallista informaatiota esimerkiksi nestehoidosta tai tetrasykliini-antibioottikapseleista ja niiden käytöstä. Kolera on nopeasti tappava tauti ja potilas tarvitsee paljon nestettä selviytyäkseen ja epidemian aikana potilaita saattoi olla satakin kerrallaan. Leena kertoi potilaasta, joka tarvitsi 56 l nestettä hoitonsa aikana ja selvisi.

Leena työskenteli vv. 1981-2013 Tansaniassa Ilembulan luterilaisessa sairaalassa lastenlääkärinä. Sairaalan toiminta on afrikkalaisessa ympäristössä hieman erilaista kuin meillä, omaiset ovat potilaan mukana. He tulevat risujen ja muiden tarvikkeiden kanssa ja keittävät potilaalle ruoan ja muutenkin toteuttavat perushoitoa. Keittäminen tapahtui varsinkin aiemmin vain kolmen kiven päällä, mutta nykyään on opittu käyttämään myös muurattuja tulisijoja. Lääkärin työ on alkeellisissa oloissa myös varsin erilaista ja tautikirjokin on omanlaisensa verrattuna Suomeen. Kolera ja malaria ovat tavallisia tauteja, alueella on paljon riisin viljelyä.  AIDS ja HIV olivat varsinkin pari vuosikymmentä sitten suuri ongelma, kun hoitoja ei ollut.

Blantina n 50 v , joka sairastaa osteogenesis
 imperfectaa, ohjaa Leenaa tapaamaan
huonokuntoisia potilaita

Ilembulan seutu on myös teenviljelyaluetta, joka tarkoittaa sitä, että siellä on paljon vierastyöläisiä poissa kotikonnuiltaan. AIDS ja HIV ovat paljolti seurausta tästä. Varsinkin Leenan toiminnan alkuaikoina 1980-90 -luvulla kaikesta oli pulaa, edes lääkkeitä ei oikein ollut. Potilaita saattoi olla hoidettavana ja tarkastettavana 100-200, joskus lapsia kuoli käsiin, kun hoitoa ei ollut tai potilas tuli hoitoon myöhään. Hoitopäätöksiä piti tehdä hyvinkin nopeasti. Lapsen hemoglobiinin Leena arvioi vertaamalla oman etusormensa väriä lapsen alahuulen sisäpinnan väriin. Jos huuli oli ”paper-white”, verensiirto oli tarpeen. Muutakin kekseliäisyyttä oli tarpeen käyttää, mm. reisimurtuman vetohoito toteutettiin hiekkasäkin avulla.

Leena ehti tehdä 21 vuotta töitä ilman aids-lääkkeitä ja silloin aids oli kuolemantuomio potilaalle ja katastrofi perheelle. Leenan vastaanotolle tuli isoäitejä, joiden kaikki lapset olivat kuolleet. Aids-orpoja oli siis paljon ja näitä isovanhemmat yrittivät mahdollisuuksien mukaan hoitaa. Jopa 50-vuotiaat isoäidit imettivät lastenlapsiaan.  Vähitellen hoito-olot ovat parantuneet ja nyt on aids-lääkkeitäkin saatavilla ja näin hiv-positiiviset nuoret voivat mennä naimisiin ja saada lapsia. Mm. USAID toimittaa Tansaniaan lääkkeitä.

Keskosten hoidossa keskeinen elementti on kenguruhoito, jossa äidit pitävät lasta vatsansa päällä lämpimässä ja näin yritetään selviytyä. Leena kertoi 27-viikkoisena syntyneistä keskoskolmosista, syntymäpainot 840 g, 940 g ja 960 g, jotka selvisivät eloon. Äiti hoiti kahta ja äidin käly vietti 180 päivää sairaalassa toimien ”lämpökaappina” kolmannelle vauvalle. Tansanialaisessa kulttuurissa suku yleensäkin pitää hyvin huolta omaisistaan.

Lastenkylän lapsia leikeissään

Kuten muualla maailmassa, täälläkin lapset leikkivät, vaikka joutuvatkin jo pienestä pitäen tekemään myös oikeita töitä. Lelut tehdään itse, käyttökelpoista tavaraa ovat polkupyörän vanteet, kumirenkaat, maissintähkät, muovisangon kannet ym. Niistä voi mielikuvituksella tehdä mitä vaan. Suurempiin harrastuksiin ei ole mahdollisuuksia. Leena kertoi joillakin lapsilla olleen ulkomaisia kirjekavereita ja kun nämä kyselivät ”What is your hobby”, lapset ihmettelivät, mitä se oikein tarkoittaa.
Leenan vietettyä vuosia Tansaniassa, hänelle kehkeytyi vähitellen ”oma” tansanialainen perhe Tästä kaikesta hän on aikaisemmin kirjoittanut parikin kirjaa, v. 2000 julkaistun kirjan Daktarin lapset ja v. 2012 julkaistun Noel, Daktarin tarinoita Tansaniasta. Hänellä on siis 4 lasta, John, Maria, Asha ja Noel, joiden koulutuksesta ym. hän on vastannut ja tällä hetkellä hänellä on jo pari lapsenlastakin. Koskettavin on tarina Noelista, joka löytyi vastasyntyneenä heitteille jätettynä ulkokäymälästä kaiken lian keskeltä. Tämä tapahtui joulun tienoissa, siitä lapselle nimikin Noel.  Lapsi toimitettiin hoitoon ja ensimmäisten elinvuosien aikana kehitys oli hidasta ja häntä pidettiin aivovauriolapsena, kunnes sitten nelivuotiaana alkoi tapahtua. Silloin tuli puhetta, yksittäisiä sanoja, laulua. Hän kehittyi nopeasti ja oppimishalu oli suuri. Leena otti vastuun Noelista ja hän pääsi kouluun ja sittemmin Noel kirjoitti ylioppilaaksi hyvin arvosanoin ja on nyt lukenut lakia yliopistossa. Tulevaisuudessa hän haluaa auttaa köyhiä naisia. Uskomaton tarina.

Housemama ja lapset

Leena kertoi myös vuosien mittaisesta ystävyydestään muslimiperheeseen, jonka tyttären Naiman elämää hän on seurannut tämän lapsuudesta alkaen. Naima kutsuu Leenaa äidikseen ja Leena sai olla mukana Naiman hääseremonioissa läheisenä ystävänä. Tällä hetkellä Naimalla on jo neljä lasta. Kun Leena kutsutaan heille kylään, häntä pyydetään siunaamaan ruoka. Lämminhenkistä yhteyttä muslimin ja kristityn välillä.

Vuonna 2008 Leena jäi osa-aikaeläkkeelle Ilembulan sairaalasta ja siinä vaiheessa hän alkoi tehdä vapaaehtoistyötä Mufindin alueella, joka on hänen sanojensa mukaan mustinta AIDS-aluetta. Kylien asukkaista jopa 30 % on hiv-positiivisia. Mufindissa toimii lastenkylä, joka auttaa AIDS-orpoja. Kun Leena v. 2013 jäi kokonaan eläkkeelle, hän on tehnyt auttamistyötä Mufindissa, jossa hänelle on rakennettu oma talo. Leena esitteli monta tapausta, jossa lastenkylätoiminnan avulla on saatu autettua lapsia oikeille raiteille elämässään. Kylässä on viisi taloa, joissa kussakin on housemama tai housepapa. Erityisesti hän kertoi 27-vuotiaasta sosionomikaverista, joka toimii housepapana, on innostunut työstään ja saa pojat pidettyä kurissa. Nuorille on kehitetty erilaisia projekteja, he kasvattavat taimia, hoitavat keittiöpuutarhaa ja papuviljelmiä. Joku kasvattaa kanoja jne. Näin nuoret oppivat monenlaisia käytännön asioita, jotka aikanaan auttavat selviytymään itsenäisessä elämässä.

Tällä hetkellä Leena siis asuu Tansaniassa ollessaan omassa talossaan Mufindissa ja sieltä käsin tekee kotikäyntejä Mufindin kyliin. Mufindissa on 16 kylää, joissa yhteensä 40 000 asukasta. Korkeuserot ovat suuret ja huonot tiet etenkin sadekauden aikana tuottavat ongelmia liikkumisen suhteen. Työ on kuitenkin palkitsevaa. Ihmiset ovat kiitollisia saamastaan avusta ja tämä auttaa jaksamaan. Oli todella mielenkiintoista kuulla Leenan värikästä tarinaa elämäntyöstään. Suomessa Mufindin Ystävät ry -niminen yhdistys auttaa lastenkylän toimintaa. AN

Linkki:  Mufindin ystävät