Matka Euraan, Harjavaltaan, Noormarkkuun ja Poriin 23.-24.5.2019

Retken kuva-albumi

Tämän vuoden keväiselle retkelle suuntasimme Satakuntaan, missä tutustuimme suorastaan hengästyttävään määrään varsin mielenkiintoisia kohteita. Torstaipäivän aloitimme aamupäiväkahvilla Humppilan Cafe Lasikellossa, josta jatkoimme kohti Euraa.

Alvar Aallon suunnittelema terassitalo

Oppaamme kertoi, että Alvar Aalto suunnitteli terassitaloja kaikkiaan neljä osana laajempaa Kauttuan asemakaavasuunnitelmaa mutta että vain yksi lopulta valmistui vuonna 1938 sota-ajan vuoksi.Terassitalo on funktionalistinen asuintalo, joka suunniteltiin alun perin A. Ahlström Oy:n Kauttuan tehtaiden ylemmille toimihenkilöille. Se on rinnettä porrasmaisesti laskeutuva kerrostalo, jossa asuntojen katot ovat ylempien asuntojen terasseja. Se on selkeä esimerkki arkkitehdin halusta sijoittaa rakennus osaksi luontoa. Yksi asunnoista on kalustettu Artekin huonekaluilla, ja se toimii näyttely- ja myyntitilana. A. Ahlström Osakeyhtiö omistaa yhä koko rakennuksen, johon kuuluu kuusi erikokoista vuokrahuoneistoa.

Oppaan johdolla jatkoimme viereiseen idylliseen ruukinpuistoon, jossa ihailimme edelleen Aallon suunnittelemia rakennuksia. Villa Aalto (Tipula) vuodelta 1942 suunniteltiin paperitehtaan naimattomille virkailijanaisille asuntolaksi. Talon terassia koristavat Aallolle tyypilliset pyöreät viistot puupylväät, joita Aalto on käyttänyt niin terassitalossa kuin Noormarkun Villa Maireassa. Edelleen kävimme ihailemassa hirsistä työläisten sauna- ja pesularakennusta (1944 -1946) Eurajoen rannalla. Sinne kuljimme pitkin kylän halki kulkevaa keskiaikaista Sepäntietä, jota vanhat 1800-luvulta peräisin olevat, punamullatut viehättävät seppien asuinrakennusrivit reunustavat.

Kierroksen jälkeen nautimme herkullisen ja erittäin runsaan lounaan ruukin päärakennuksessa, Kauttuan klubilla. Klubin kauniit juhlasalit ja entisaikaa kunnioittava kalustus olivat mitä upeimmat puitteet maittavalle lounaalle. Uusklassistisen klubirakennuksen (1802) vierellä pihalla seisoo upea kellotapuli, jonka erikoisessa kellossa on vain tuntiviisari. Klubin vierellä oleva upea puutarha kukkivine omenapuineen ja jasmiinin tuoksuineen jäi erikoisesti mieleen.

Emil Cedercreutzin museo

Lounaan jälkeen matkamme jatkui Harjavaltaan kuvanveistäjä, siluettitaiteilija ja kirjailija, vapaaherra Emil Herman Robert Cedercreutzin (1879 -1949) museoon. Oppaan johdolla tutustuimme Kokemäenjoen rantatörmällä sijaitsevaan museoon, joka on yhdistelmä taidetta ja kulttuurihistoriaa. Vuonna 1914 Emil Cedercreutz rakennutti taiteilijakotinsa Harjulan Kokemäenjoen kauniille rantatörmälle. Omaperäinen koti on kokonaistaideteos, jonka taiteilija sisusti kotimaasta ja ulkomailta hankkimillaan esineillä ja taiteella. Esimerkkinä tästä lattiaa koristi mm jääkarhun talja.

Taiteilijakodin lähistöllä on maahengen temppeli, joka koostuu taiteilijan keräämästä kansatieteellisestä esinekokoelmasta. Sen tarkoitus on kuvata entisajan maaseudun elämää ja työtä. Vaikuttavaa ja monipuolista veistosnäyttelyä olisi voinut jäädä ihailemaan useammaksikin tunniksi kuten myös mielenkiintoista ja erityisen taidokasta siluettitaidenäyttelyä sekä upeaa taidekokoelmaa. Museon alueella sijaitsevassa veistospuistossa ihailimme lukuisia pronssiin valettuja Emil Cedercreutzin veistoksia, joista vain osan tunsimme ennestään.

Noormarkun ruukki

Museokierroksen jälkeen lähdimme kohti Noormarkkua ja hotelliamme Noormarkun ruukkia, joka on nykyisin Porin kaupunkiin kuuluvassa Noormarkussa sijaitseva varsin viehättävä ruukkialue. Siihen kuuluu varsinaisen rautaruukin lisäksi myös muita A. Ahlström osakeyhtiön omistamia rakennuksia, muun muassa saha, voimalaitos sekä työläisten ja johtajien asuntoja. Ruukki on Noormarkunjoen rannoilla vanhan Noormarkun kartanon alueella. Raudanjalostusta ruukissa harjoitettiin vuosina 1806 -1920.

Vuodesta 1870 lähtien se kuului liikemies Antti Ahlströmille ja myöhemmin A. Ahlström Osakeyhtiölle, jonka pääkonttori sijaitsee alueella edelleen.

Alueella sijaitsee monia merkittäviä rakennuksia. Oppaamme mukaan Ahlströmin sukuun kuuluneet yhtiön pääjohtajat ovat kukin vuorollaan rakennuttaneet omat upeat asuntonsa perheilleen ruukin alueelle.

Isotalo

Arkkitehti Evert Lagerspetzin piirtämä rakennus valmistui vuonna 1882. Se oli alun perin Antti Ahlströmin ja hänen perheensä asuntona. Talon toisessa päädyssä toimi pitkään myös yhtiön konttori. Samaan kokonaisuuteen kuuluvat myös pesula- ja saunarakennus sekä postikonttorina toiminut rakennus. Nykyään tämä erikoisen viehättävän näköinen Isotalo on Ahlströmin suvun yksityiskäytössä.

Noormarkun klubi

Nautimme iltakahvit Noormarkun klubilla. Rakennus on alun perin vuonna 1907 valmistunut palokuntatalo, jonka A. Ahlström Oy hankki omistukseensa 1919. Vuonna 1924 se muutettiin klubirakennukseksi, joka toimii erilaisten juhlien ja tilaisuuksien pitopaikkana. Myöhemmin illalla kokoonnuimme illanviettoon klubin terassiravintolaan.

Villa Mairea

Perjantaina aamiaisen jälkeen oli vuorossa Alvar ja Aino Aallon suunnittelema Villa Mairea, jota myös on kutsuttu ”Noormarkun helmeksi”. Tämän rakennutti silloinen Ahlström-yhtiöiden pääjohtaja Harry Gullichsen vuonna 1939 Maire Ja Harry Gullichsenin edustuskodiksi. Talo on kokonaistaideteos, joka nykyisin luetaan 1900-luvun modernin arkkitehtuurin huipputeoksiin.

Itse rakennuksen julkisivussa on käytetty puuta, teakia ja suomalaista honkaa, osittain liuskekiveä ja vaaleaa slammausta. Talon muotokieli on samanaikaisesti sekä moderni että ajaton. Alakerran perusratkaisuna on 250 m²:n kokoinen avonainen tila, jossa ovat kaikki keskeiset toiminnot sekä taidekokoelma. Sille on ominaista avara olohuonetila, johon oli muodostettu mm toimistohuone liikuteltavien väliseinien avulla.

Rakennuttajat Harry ja Maire (o.s. Ahlström) Gullichsen olivat taiteen ystäviä ja tukijoita. Talossa on edelleen esillä Maire Gullichsenin laaja ja erittäin harvinainen taidekokoelma kansainvälistä taidetta ja suomalaista designia. Talon sisustuksen ja kalustuksen on suunnitellut Alvar Aallon ensimmäinen vaimo Aino Aalto. Liikuteltavat väliseinät ovat samalla taidekokoelman varastokaappeja niin, että esillä olevia maalauksia saatettiin vaihtaa, esim. vain muutamia maalauksia saatettiin pitää esillä kerrallaan. Maire Gullichsenin henkilökohtainen suhde taiteeseen on hyvin havaittavissa talon monista taide-esineistä. Hän oli myös hyvin kiinnostunut puutarhan hoidosta ja kasveista, tätä harrastusta varten oli rakennettu kaunis lasiseinäinen talvipuutarha. Oleskelutilan suuret liukulasi-ovet oli suunniteltu avattaviksi niin että suuri avoin huonetila olisi ollut avattavissa suoraan avaraan puutarhaan. Oppaan mukaan tämä ei kuitenkaan ollut käytännössä toiminut hyvin. Puutarhassa on kaunis munuaisen muotoinen uima-allas sekä nurmikkoalueen toisella puolella turvekattoinen erikoisesti valikoidusta puusta rakennettu sauna. Sauna on katoksien ja terassien kautta rakennettu yhteen päärakennuksen kanssa. Talon vastaisella puolella aukeaa kaunis suomalainen mäntymetsä. Yläkerta on pyhitetty Ahlströmin suvun käyttöön, joten vierailumme ei ulottunut sinne. Sisätiloissa on runsaasti kantavia pilareita, joista osassa kaunis japanilaishenkinen niinipäällyste. Sisustuksessa on käytetty paljon Pohjois-Amerikasta hankittua douglaskuusta, joka on värisävyltään yhteneväinen ikkunoista näkyvän mäntymetsän kanssa. Tästä esimerkkinä Aallon arkkitehtuurille tyypilliset pystykaiteet portaikossa. Oppaalta kuulimme yläkerrassa olevan useita makuuhuoneita, useampi kylpyhuone sekä mm Maire Gullichsenin studioateljee, jonne kuulemma hänellä yksin oli pääsyoikeus.

Havulinna

Tämän upean linnamaisen rakennuksen näimme vain ulkoapäin. Rakennuksen on teettänyt Maire Gullichsenin isä vuorineuvos Walter Ahlström, silloinen yhtiöiden pääjohtaja. Se on toiminut perheen kotina eli myös Maire Gullichsenin syntymäkotina. Havulinna valmistui vuonna 1901. Jugend-tyylinen huvila on arkkitehti G. A. Lindbergin suunnittelema. Nykyään se toimii koulutus- ja edustuskäytössä.

Ahlström Voyage-näyttely

Noormarkussa tutustumme vielä Ahlström Voyage-näyttelyyn. Näyttelytila sijaitsee vanhassa, kauniissa rautapajassa sen yläkerrassa, Makkarakosken partaalla. Näyttely kertoo monin kuvin ja tekstitauluin Ahlström-yhtiöiden historiasta vuodesta 1851 alkaen aina nykypäivään asti ja esittelee muun muassa konserniin kuuluneiden Iittalan, Karhulan ja Riihimäen lasitehtaiden taidelasia.

Sigrid Juseliuksen mausoleumi

Seuraava tutustumiskohteemme oli Porissa sijaitseva Juseliuksen mausoleumi. Sen rakennutti menestyvä liikemies Fritz Arthur Jusélius 11-vuotiaana tuberkuloosiin kuolleen tyttärensä Sigridin viimeiseksi leposijaksi. Kaunis, uusgotiikkaa edustava mausoleumi seisoo lyhtymäisenä pensasaidan erottamalla alueella Porin Käppärän hautausmaan pienen kappelin vieressä. Arkkitehtina toimi Josef Stenbäck. Kahdeksankulmaisen mausoleumin keskihallin alapuolella sijaitsee krypta, joka saa valonsa keskellä olevasta ympyränmuotoisesta varsinaiseen kupolikappeliin avautuvasta aukosta. Kryptan keskellä on graniittijalusta Sigridin sarkofagille. Mausoleumi on ajan saatossa kärsinyt materiaaliongelmien vuoksi ja tuhoutunut myös tulipalossa. Tämän vuoksi nykyiset freskot ovat Jorma Gallen-Kallelan tekemiä kopioita vuosilta 1933 - 39 ja ne on maalattu alkuperäisten, hänen isänsä Akseli Gallen-Kallelan luonnosten ja esitöiden mukaan. Alkuperäisten alafreskojen tilalla on Emil Cedercreutzilta tilatut pronssiin valetut reliefit. Keskihallin koristeluun on maalattu Gallen-Kallelan alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti suomalaisia puita ja luonnonkasveja. Siellä on myös nähtävissä palokärki - kuoleman ennustaja - muistuttamassa kaiken katoavaisuudesta.

 

Maittavan lounaan nautimme perinteisellä Porin Suomalaisella Klubilla.

Luonaan jälkeen oli ohjelmassa bussikiertoajelu Porissa ja Reposaaressa.

Reposaari

Reposaaressa ihailimme idyllistä vanhaa puutaloarkkitehtuuria. Vierailimme myös kauniissa Reposaaren puukirkossa kuuntelemassa kirkon historiikkia. Kirkon rakentamiseen olivat osaltaan vaikuttamassa Reposaaren satamassa usein vierailevat norjalaiset merimiehet. Kuusikulmainen kirkko valmistui 1876, mutta sen piirtäjästä ei ole tietoa. Kirkon sisäkaton upeat freskot on maalannut Lennart Segerstråle.

Pyörähdimme vielä pikavisiitillä kuuluisilla Yyterin hiekkadyyneilllä. Leivoskahvit nautimme ennen kotimatkaa upealla paikalla meren rannalla sijaitsevassa Ravintola Merimestassa.

Tapiolaan saapui illalla väsynyt mutta hyvin tyytyväinen seniorijoukko, joka oli tutustunut kauniisiin maisemiin ja kokenut jälleen palan mielenkiintoista ja arvokasta suomalaista kulttuurihistoriaa. MN

Porkkalan parenteesi, 10.5.2019

Linkki retken kuva-albumiin

Kevään viimeinen retki oli tavallista muhkeampi: nivelbussilla matkasi ennätysjoukko takselaisia perehtymään Porkkalan parenteesiin, alueen vuokra-aikaan. Jatkosodan jälkeenhän 1944 Porkkala ja sen lähialueet vuokrattiin välirauhasopimuksella Neuvostoliitolle 50 vuodeksi sotilaalliseksi tukikohdaksi. Vuokra-alue kattoi Porkkalanniemen ja Upinniemen lisäksi suuren osa silloista Degerbyn kuntaa sekä laajat alueet Kirkkonummelta, Siuntiosta ja Inkoosta.

Alueelta evakuoitiin noin 7 200 asukasta yhdeksän päivän aikana ja tilalle tuli jopa 52 000 neuvostokansalaista, joista suurin osa oli sotilaita.Alue palautettiin kuitenkin jo vajaan 11 vuoden päästä, mutta ei todellakaan entisellään.

Ensiksi pistäydyimme Kolsarbyn venäläisellä hautausmaalla, lähellä Hangon tietä. Paikalle ei ole viittaa. Hautausmaan muistomerkillä komeilivat venäläisten edellisenä päivänä jättämät muoviset Voitonpäivän seppeleet.

Takselaisia Kolsarbyn venäläisellä hautausmaalla

Oppaamme Berndt Gottberg kertoi Kirkkonummen kunnan pitävän hautausmaata siistinä. Vuokra-alueen viimeinen komentaja, kenraaliluutnantti Sergei Kabanov rakennutti panssariajoneuvoja varten Porkkalaan tien, josta osa on aitona mukulakivitienä yhä jäljellä. Neuvostosotilaat pystyttivät riemukaaria urheilu- ja juhlakentilleen. Puiset on poistettu, mutta teräksestä kyhätty kaari Pickalassa on säilytetty.

Jatkoimme Inkoon Degerbyhyn. Aivan Hangon tien tuntumassa on iso Grefvaksen bunkkeri. Se on toiseksi suurin vuokra-alueelta löydetyistä yli 500 bunkkerista. Se oli yritetty tuhota mutta epäonnistuttu.

Degerbyn Igor-museoon on tallennettu esineitä, kuvia ja tarinoita vuokra-ajalta. Lena Selén ja Berndt Gottberg perustivat museon vuonna 1997 talkoolaisten avulla. Yhä he saavat lahjoituksina muistoja menneisyydestä.

Lena Selén oli 15-vuotias tullessaan 1956 katsomaan isoäitinsä taloa. Jäljellä olivat vain betoniportaat ja perustus. Berndt Gottberg palasi perheensä mukana seudulle 8-vuotiaana.
Museo sijaitsee punaisessa rakennuksessa, joka aikaisemmin on ollut paloasema. Esillä on valokuvia, monenlaista esineistöä, mm. moottoripyörä sivuvaunuineen ja pienoispanssarivaunu. Seinällä riippuu vuodeksi 1940 ajateltuja olympialaisia varten valmistettu huopa. Samassa pihapiirissä on Rosenberg-kylätoimisto. Talo toimi kunnantalona vuoteen 1944 asti.

Matkalla Siuntioon ohitamme Fanjunkarsin sotilastorpan kopion. Alkuperäisessä talossa Charlotta Lönnqvist hoivasi muinoin Aleksis Kiveä.

Scandic Siuntiossa, kylpylän ravintolassa nautitun lounaan jälkeen kohteenamme oli Sjundbyn kartanolinna.

Kartanon historia tunnetaan vuodesta 1417. 1560-luvulla Kustaa Vaasan tallimestari Jakob Henrikinpoika rakennutti paikalle harmaakivisen linnan. Sjundbyn historiaan kuuluvat mm. Hornin ja Tottin suvut sekä Kaarina Maununtyttären tytär Sigrid. Vuodesta 1698 linna on ollut Adlercreutzin suvulla. Linnan nykyiset omistajat ja asukkaat ovat Margareta ja Christer Segersven.
Margareta Segersven oli teini-ikäinen hiihtäessään tammikuussa 1956 äitinsä kanssa evakosta kotilinnaansa, joka oli varsin huonossa kunnossa.

Margaretan eno Henrik Lindeberg alkoi kunnostaa linnaa. Nykyiset omistajat ovat jatkaneet työtä. Ulkopuolisille linnaa on esitelty vasta tällä vuosikymmenellä. Linnan kellariholveissa on mm. palasina neuvostoajan riemukaari. Toisessa kerroksessa olevaa suurta huonetta koristavat lukuisat hirvenpäät. Isäntä hoitaa tässä huoneessa paperitöitään. Juhlasalin seinät ovat täynnä suvun muotokuvia. Lattia on tehty yli kymmenmetrisistä laudoista. ”Jos ne osaisivatkin puhua, tarinaa riittäisi”, sanoi toisena oppaanamme linnassa toiminut linnanväen sukulainen Susse Ekström. Katto on tehty sotasaaliina saaduista venäläisten laivojen purjeista. Sitä neuvostoväki ei onneksi tiennyt.

Juhlasalista pääsee huoneeseen, jota kutsutaan Kaarina Maununtyttären huoneeksi. Kuningattaren kerrotaan majailleen siellä vieraillessaan tyttärensä luona. Huoneessa on näyttävä, erittäin pitkä silkkisohva.

Linnalla on myös oma kummituksensa, sotilassaappaissa kulkeva hahmo.

Ennen paluumatkaa kävimme vielä Kirkkonummen Maatilapuodissa, jossa Fräsarsin sukutilan isäntä Henrik Fröberg kertoi tilan historiasta ja monen kassiin mahtui puodin herkkuja. ET

Albergan kadonnut huvilaidylli, 9.5.

Kotiseutuneuvos Arja Salmi kertoi torstaikahveillamme Albergan kadonneesta huvilakulttuurista. Hän on Leppävaara-seuran puheenjohtaja. Historian keruussa on auttanut seuran kansalaismuistipiiri, joka toimii aktiivisesti ja on saanut joukkoonsa yhä lisää muistelijoita.

Syksyllä julkaistaan kirja Leppävaaran ytimessä, joka on neljäs alueen historiaa valottava julkaisu. Aiemmin ovat ilmestyneet vuonna 2011 yleiskuvaus Albergasta Leppävaaraan, vuonna 2015 radan pohjoispuolelle keskittyvä Valtatien varrelta -kirja ja vuonna 2017 Mäkkylän Virkatalon alueesta kertova Leppävaaran alkukoti.
Uusin julkaisu kertoo radan eteläpuolisesta Leppävaarasta. Saimme ensimmäisinä nähdä kirjan kannen. Eteläpuolella on ollut hienoja huviloita, ei niin hienoja kuin Kilossa ja Kauniaisissa, vaan rakennustutkijoiden mukaan välimuotoa Harakan työläisasutuksesta ja fiinimmästä herrasväe

n huvilasta.

Salmi huomauttaa, että puheista huolimatta Leppävaaran eteläpuolta ei ole pistetty maan tasalle. Jäljellä on esimerkiksi 12 Friisinmäen 25 talosta. Ruukinranta on aivan oma kokonaisuutensa.

Kirjassa on 52 artikkelia ja päätoimittajan, Arja Salmen miehen Markku Salmen lisäksi 22 kirjoittajaa. Kirjan aikajana alkaa vuodesta 1417, jolloin on mainittu nimeltä ensimmäinen leppävaaralainen Magnus i Hapalax. Vuonna 1571 Bergansin tilan ensimmäinen isäntä Perkkaalla oli Bengt Persson. Albergan kartano perustetiin 1622. Viaporia alettiin rakentaa 1748 ja Leppävaarasta vietiin sinne tiiliä, tammea ja polttopuuta. Junat alkoivat pysähtyä Leppävaarassa 1904, kun kartano lahjoitti tontin asemaa varten. Vuonna 1911 perustettiin Leppävaaran kartano pohjoispuolelle rataa.


Vuonna 1971 avattiin pellolle Maxi. Se oli viimeinen kuolinisku seudun pikkukaupoille, joista osa oli jo jäänyt vuonna 1965 radan yli rakennetun sillan alle. Maxi on ollut tärkeä Leppävaaralle, muistoja siitä kertyi hyvin paljon. Kun Maxi suljettiin, sitä jopa itkettiin, ja vieläkin sitä haikaillaan.

Leppävaaran alueen asukasluku oli viime vuosisadan alussa alle 300. Kun Maxi avattiin, asukkaita oli noin 9 000. Nyt väkiluku on noin 32 000.
Kirjassa on Arja Salmen mukaan herkullinen henkilögalleria: mm.  runoilijat Joel Rundt, Kasimir Leino ja Matti Paavilainen, taidemaalari Uuno Alanko, isännistä Veikko Koskenala.

Salmi esitteli myös kirjan luvut, joista poimittakoon tähän muutamia: Muistojen Maxi, paljon muistoja kuuluisasta kaupasta. Kohtalonvuodet Pellavaniementiellä, autenttisia allakkamerkintöjä sisällissodan ajoilta sukulaisen kirjoittamana. Juuret syvällä Albergassa, tarinaa työväen oloista suvussa, jonka juuret ovat seudulla 1600-luvulta. Pellavaniementien huviloiden pelastus, kolme jäljellejäänyttä huvilaa osti ja kunnosti kanadalais-suomalainen pariskunta. ET

Ilmatorjuntamuseo ja Suviranta 2.5.

Linkki: Retken kuva-albumi

Toukokuun alun retkemme suuntautui Tuusulaan ja Järvenpäähän.

Museonjohtaja Esa Kelloniemi ja eversti evp. Seppo Lehto esittelivät Ilmatorjuntamuseossa monipuolisen kokonaisuuden kahdelle uteliaalle ryhmällemme. Museo avautui yleisölle Tuusulan Hyrylässä jo noin 50 vuotta sitten.

Ilmatorjuntaa ylläpitivät maassamme alkuun rannikko- ja kenttätykistö. Oma aselajinsa siitä tuli vuoden 1939 alussa, jolloin se eriytyi kenttätykistön toiminnasta. Alkuun ilmatorjunnan tykistö oli vähälukuinen ja sijoittui Helsingin ja Turun puolustukseen.

Ilmatorjunta kehittyi nopeasti, kun se joutui talvi- ja jatkosodan aikana puolustamaan maatamme pommituslaivueita vastaan. Öisin pommitettiin mm. Helsinkiä, Turkua, Oulua, Kotkaa ja Rovaniemeä. Helsingin pommituksista Taksen torstai-iltapäivässä esitettiin taannoin video (Helsingin ilmatorjuntavoitto 1944. DVD).

Museon esineistö on monipuolinen ja varsin kattava. Sieltä löytyvät historialliset it-tykit, valvonta- ja mittausvälineet, torjuntaohjukset, lentopommit jne. Esillä on niin ikään erilaisia maalilennokkeja, joita on käytetty ammuntaharjoituksissa. Näyttelyssä kiinnittyy huomio myös neuvostohävittäjään, joka on alun perin Yhdysvalloissa valmistettu Airacobra. Kone on ilmatorjuntamme sotasaalis.

Esineistö on suurimmaksi osaksi sisähalleissa (Helsinki- ja Tuusula-hallit), mutta laajalla pihamaalla on lisäksi kulkuneuvoja, tutkia, valaisimia jne.

Museoalueen vanhin ja samalla koko Tuusulan vanhin rakennus on punainen Kapteenin Puustelli. Se on peräisin 1700-luvun alusta. Kunnostetussa talossa on näytteillä runsaasti maamme historian aikaista sotilasesineistöä. Keskiaulan seinille kiertävä kuva- ja tekstiaineisto kertoo maamme historiasta alkaen Viipurin pamauksesta 1495 ja päättyen nykyaikaan. Näyttely valmistui Suomen 100-vuotisjuhlavuonna. Talon muissa huoneissa esitellään sotilaskotihistoriaa, rauhanturvaamista sekä eräitä sotilaiden henkilöhistorioita. IN

Vesisateessa matkasimme seuraavaan kohteeseemme Suvirantaan, joka on taiteilija Eero Järnefeltin talo Järvenpäässä, Tuusulanjärven rannalla.

Alkumatkalla olimme jo kuulleet hieman Eero Järnefeltin vanhemmista Alexander ja Elisabeth Järnefeltistä. Elisabeth oli sukuaan Clodt von Jurgensburg. Heidän lapsensa olivat taiteellisesti lahjakkaita. Kasper oli kriitikko ja kääntäjä, Eero taidemaalari, Arvid kirjailija ja Armas säveltäjä. Tyttäristä tunnetuin oli Jean Sibeliuksen puolisoksi päätynyt Aino.

Suviranta rakennettiin vuonna 1901 ja Eero Järnefelt asui perheineen siellä vuoteen 1917, jonka jälkeen he käyttivät sitä kesäisin ja juhlapyhinä. Perheeseen kuuluivat vaimo Saimi Järnefelt ja viisi lasta, joista tytär Laura Järnefelt muutti taloon vuonna 1933 ja asui siellä kuolemaansa saakka.

Taloon sen jälkeen muuttanut Lauran poika Juhani Kolehmainen myi talon viime vuonna Järvenpään kaupungille. Hänelle jäi elinikäinen asumisoikeus ja lupaus, että interiööri säilytetään sellaisena kuin se on ollut Eero Järnefeltin ajoista asti. Talon alakerta on nyt avoinna yleisölle tiettyinä aikoina.

Oppaamme esittelivät meille talon ruokasalin, joka alun perin on ollut lastenhuone. Sen jälkeen tutustuimme saliin ja lopuksi talon sydämeen. Ateljee on mahtava tila, johon valo tulvii pohjoisesta suuren ikkunan kautta.

Alkuperäisiä huonekaluja on talossa paljon, myös Eero Järnefeltin itse tekemiä, hän kun oli myös saanut puusepän opin Italiassa ollessaan. Tauluja on joka huoneessa runsaasti, Eero Järnefeltin omia, taidemaalarityttären Laura Järnefeltin myös, mutta lisäksi mm. ystävien Akseli Gallen-Kallelan, Hugo Simbergin ja Pekka Halosen maalauksia.

Talon järvelle avautuvaa terassia kutsutaan yhä aitioksi, Juhani Ahon antamalla nimellä. Talon puutarha olisi ollut tutustumisen arvoinen, mutta sade ei antanut armoa.

Retken päätteeksi söimme lounasta Härmän Ratin juhlatilassa.

Kaksfooninkinen pohjalainen päärakennus on tuotu Järvenpäähän Alahärmästä, kertoi paikan isäntä, alun perin kurikkalainen Juha Ollila. Vanha hirsirakennus on aikaisemmin toiminut mm. kyläkouluna. Nyt rakennuksen yläkerta on majoitus- ja kokoustilaa ja alakerrassa on ravintola, jossa tarjotaan luomuruokaa. Meidän käydessämme tarjottu maittava lounas oli jo sataprosenttisesti luomua. ET

Linkki: Retken kuva-albumi