Syksyn retki Nuuksioon ja Luontokeskus Haltiaan

Syksyn luontoretki Nuuksion kansallispuistoon ja Suomen luontokeskus Haltiaan tarjosi meille iloisia yhdessäolon hetkiä kauniissa luonnossa liikkuen, pohdiskelua ihmisen ja luonnon rajasta innostuneen oppaan johdolla sekä mahtavaa suomalaista puuarkkitehtuuria. Retken yksi kohokohta oli myös metsäisiä makuja sisältävä lounas.

Ryhmäkuva Maahisenkierrokselta (Juha Erkama). 

Oppaan johdolla tutustuimme Haltian vaihtuviin ja pysyviin näyttelyihin. Opastuksen teema "Ihmisluontoa etsimässä", kulki mukanamme koko kierroksen ajan. Opastus oli kivasti toteutettu, välillä leikkisä ja hauskakin. Tutkimme näyttelyiden yhteydessä ihmisen ja muun luonnon samankaltaisuutta. Näyttelyiden kuvat, äänet ja tuoksut kuljettivat meitä saaristomereltä metsään, tuntureille ja järvien rannoille. Sadut ja mytologiat yhdistivät nykyihmisen ja muinaiset uskomukset voimakkaasti ympäröivään luontoon. Luonnon parantava vaikutus tuli koettua aisteja herkistävissä näyttelyissä.  

Yksi vaikuttava kokonaisuus oli Haltian Galleriassa juuri avautunut näyttely "Yhtäkkiä metsä oli synkkä". Näyttely vei meidät keskelle muinaisia luonnon tarinoita ja satuja. Opasteen teksti "Kun maailmaa vielä luotiin, yksi puu alkoi kasvaa kaiken ylle. Sen oksat pysäyttivät pilvet ja peittivät auringon ja kuun. Jopa tähtien valo sammui ja maailma pimeni", kertoo hyvin miten suuri vaikutus ympäröivällä luonnolla on ollut ihmisten elämässä.  

Näyttelysalin keskellä oli Rebekka Clarken, kasvitaiteilijan, työ Puiden puhe. Teos kertoo jalkojemme alla kulkevien sienirihmastojen yhteen kietoutumisesta. Näyttelyn työ oli toteutettu kestävästi kerätyistä luonnon materiaaleista. Minua erityisesti kiinnosti teokseen liittyvät tarinat ja mytologiat siitä, miten metsän pohjassa kasvava rihmasto on muistutus reiteistä, jotka yhdistävät meidät muihin elämänmuotoihin ja henkimaailmaan. 

Näyttelysalin seinällä oli valokuvaaja Saara Alhopuron taideteoksia, joita hän luo sienistä, eläinten pääkalloista ja muista löytämistään luonnonmateriaaleista. Taiteilijan mukaan hänen studiona onkin metsä, johon hän jättää kokoamansa installaatiot. Valokuvaamalla teokset hän antaa niille uuden pidempi aikaisen elämän. Suomen luonnon kirkkaat kauniit värit tulivat hienosti esille sienistä ja kukista kootuissa teoksissa, joten jäin hieman miettimään miten näyttelyn nimessä olevaa "synkkä metsä" aihe tuli näissä kuvissa näkyviin . 

Ehkä näyttelyn työ "En minä ole lapsi tästä maasta" kertoi parhaiten luonnon ja ihmisen herkästä ja myös ristiriitaisesta suhteesta. "Monissa vanhoissa perinteissä punarinta on auringonvalon tuoja, joka saapuu yhdessä kevään kanssa. Lintujen uskottiin kantavan sieluja, niitä kunnioitettiin, toisaalta pelättiin". Kuvan lintu oli ilmestynyt taiteilijan ikkunan taakse, mutta taiteilijan suruksi lintu lensi ikkunaan päin. 

Haltian päänäyttelyssä kiersimme "lumikanjonin" läpi suureen saliin, jossa oli koko seinän levyinen luontopanodraama, "Viisi vuodenaikaa". (Jäin tässä miettimään mikä olikaan se viides vuodenaika). Päänäyttelysalin keskeltä löytyi suuri puusta rakennettu Kalevalan kertomuksen mukaan nimetty Sotkan muna, jonka sisällä oli Osmo Rauhalan videoteos, Peliteoria. Puu onkin ollut päämateriaali Haltian luontokeskusta suunniteltaessa. Materiaalina puu on jätetty näkyviin, jonka vuoksi lämmin tunnelma ja luonto tuntuu myös Haltian luontokeskuksen sisällä. Näitä tunnelmia vahvisti näyttelyn virtaavan veden äänet, lintujen laulu ja aistihuoneen metsän tuoksu.

Opastuskierroksen jälkeen huomioni kiinnittyi vielä käytävän seinillä oleviin pieniin kuivaneulapiirroksiin, joihin Maija Albrecht on kuvannut kotinsa läheltä löytyneitä hyönteisiä. Taiteilijan käyttämä tekniikka on minulle tuttu omista harrastuksistani, joten en voinut olla ihailematta töiden kauniita yksityiskohtia.

Useat ryhmämme jäsenistä kävivät myös tutustumassa Haltian "Lataa aivosi luonnossa" näyttelyyn, joka liittyy tämän vuoden teemaan, luonnon hyvinvointivaikutukset. Näyttelyssä oli mahdollista tuntea muun muassa mäntymetsän tuoksu ja lepuuttaa mieltään virtuaalimaisemissa.

Lounaalla pääsimme nauttimaan erilaisista luonnon mauista. Retkipäivän pääteeksi lähdimme tutustumaan kansallispuiston luontoon Maahisenkierroksen luontopolulle. Luontopolku kulki järviylängön komeissa metsämaisemissa näköalatasanteelle, josta näkyi pitkälle kallioisen rinteen yli Nuuksion Pitkäjärvelle ja vastarannan tuuheaan metsään. Kaunista Espoota. 

Kiitos retken järjestäjille kivasta päivästä ja hienoista kokemuksista!

                                                                                     M. Englund

Lisää retken kuvia löydät albumista

Bosgårdin kartano ja luomutila

 Aurinko ilahdutti retkeläisiä bussin matkatessa kohti Porvoota ja Bosqårdin kartanoa. 12 kilometrin päässä Porvoosta sijaitseva kartano tiluksineen on paikalla, jonka tuntumassa oli 1200-luvulla Husholmenin linnoitus ja kauppapaikka. Husholmenin uskotaan olleen tuolloin merirosvojen tukikohta.

1600-luvulla tilan alueella oli viidestä rälssitilasta koostunut Bosgårdin kylä. Tiloista kehittyi nykyinen kartano, ja sen päärakennus valmistui 1800-luvun alussa.

Tilaa esitteli meille tunnin kierroksella Kaarlo Schildt, jonka isoisä Wolmar osti kartanon 1950-luvulla ja aloitti maanviljelyn. Kaarlo Schildt puolestaan aloitti lisäksi 1992 lihakarjatuotannon. Tilaa hallinnoi nyttemmin osakeyhtiössä Kaarlo Schildtin poika Aarne yhtiökumppaninaan Marcus Walsh. 

Keltainen päärakennus toimii nykyisin tilausravintolana. Pihapiiriin kuuluu kolme punaista
hirsirakennusta. Vastapäätä kartanoa olevassa, piparkakkutaloksi kutsumassaan rakennuksessa Kaarlo Schildt asui aiemmin perheineen. Nyt hän asustaa päärakennuksen yläkerrassa.

Laajemmassa pihapiirissä ovat kartanon vanha navetta, hevostalli, lehmiä varten rakennetut modernit pihatot ja muita talousrakennuksia.

Päärakennuksen toisella puolella on puisto, josta puolitoista hehtaaria on nurmikoita. Laidalla kasvavista mahtavista tammista vanhin on yli 400-vuotias. 

Nurmikentän takana kohtaamme tilan ylpeydenaiheen, ranskalaisrotuisen Charolais-karjan edustajia. Jättimäiset sonnit vilkuilevat meitä, sitten yksi rohkea lampsii aidan toiselle puolelle katsastamaan joukkoamme lähempää. Sen koko on mykistävä, painaahan sonni suurimmillaan 1400 kiloa. Tien
toisella puolella hieman kauempana laiduntaa emolehmiä ja jokunen vasikka.

Tilalla on kaikkiaan 130 emolehmää. Enimmillään eläimiä on noin 350. Hakamaita on 180 hehtaaria. Talvella karja viihtyy pihatoissa.

Bosgårdille myönnettiin 2013 virallinen luomumerkki osoituksena luonnonmukaisista kasvatus- ja viljelymenetelmistä. Tila kasvattaa luomupihvikarjaa ja harjoittaa maatilamatkailua.

Kartanon mailla viljellään säilörehua, syysviljaa, kauraa sekä härkäpapua luomuna. Kaarlo Schildtin mukaan tila on rehun suhteen täysin omavarainen vitamiineja lukuun ottamatta.

Maukkaan ja tietysti lihaisan aterian nautimme kartanon ravintolasalissa. Lihaherkkuja moni meistä osti kotiinkin tilakaupasta, jonka yhteydessä toimii myös kahvila.

Tilan alue ei ole kieltokyltein rajattu vanhan ajan kartanomiljöö, vaan sen alueella on luontopolkuja ja vuoden mittaan monenlaista ohjelmaa. ET

Lisää retken kuvia löydät albumista.

Itä-Suomen matka 30.8.-1.9.2021

Kesän kääntyessä syksyä kohti lähdimme kolmen päivän matkalle Itä-Suomeen. Matkareittimme kulki Heinolan, Mikkelin, Punkaharjun, Imatran, Kotkan ja Porvoon kautta takaisin Tapiolaan.

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Heinolan RantaCasino. Ravintolan terassilta maisemia katsoessamme olimme jopa tyytyväisiä siitä, että matkaan oli tullut Koronan takia tämä pysähdyspaikan muutos. Aamupäivän aurinko kimmelsi järven selällä luoden meidän kahvihetkeen kesäisen tunnelman.

RantaCasino sijaitsi 1890-luvulla perustetussa rantapuistossa. Kymijoen rannalla sijaitsevassa puistossa kasvaa suomen suurin puu, yli satavuotias tsaarinpoppeli, jonka ympärysmitta on lähes 9 metriä. Puu näkyy hämärästi RantaCasinon kuistilta venesataman takana.

Kahvit juotuamme matka jatkui kohti Mikkeliä, jossa oppaana ”Marsalkan jalanjäljille” oli Mikko Pöyry. Mikon opastuksella kiersimme ja katselimme Mikkeliä Marsalkka Mannerheimin aikakauden tapahtumien näkökulmasta. Saimme hyvän tietopaketin sotiemme aikaisista tapahtumista Mikkelissä sekä Marsalkka Mannerheimin elämästä siellä. Oppaamme kertomukset elävöittivät hyvin historian tapahtumia ja samalla myös Marsalkan persoonaa ja johtamistapaa. Seisoimme opastuksen aikana katselemassa Mikkeliä ja sotien aikaisia rakennuksia korkealla kesäteatterin kalliolla, Naisvuorella. Siellä sijaitsi myös Jaana Partasen taideteos Avaruuden alkemiaa, joka muodostui kivistä, joita oli nimetty sanoin Rakkaus, Luottamus, Äärettömyys,… Taustalla näkyi kirkon torni, Sodan ja rauhan keskus Muisti, entinen Päämaja sekä Päämajamuseo.

Ryhmäkuva Naisvuorelta (Ismo Nuuja).

Seuraavassa matkakohteessamme, Tertin kartanossa, meitä odotti runsas buffet-lounas kauniissa historiallisessa ympäristössä. Meidät vastaanotti kartanon emäntä Pepita Pylkkänen, joka kertoi kartanon historiasta ja esitteli lounaspöydän tarjoilut. 

Kartanon vaiheikas historia liittyi myös sotiemme historiaan. Tertin kartanossa oli majaillut Päämajan henkilöstöä sotavuosien aikana. 

Tutustuimme myös  myös kartanon kauniisiin huoneisiin ja pihapiiriin. Minua kiinnostivat erityisesti tilan istutukset ja muuripuutarha, jonka portista ja ”ikkunoista” pääsi kurkistamaan vielä kukassa olevia kasveja ja puutarhan patsaita. Muurin suojassa kasvaa yli 200 kasvia, jotka hyötyvät kivien luomasta mikroilmastosta. 

Lounaspöytä oli katettu kauniisti ja koristeltu loppukesän vihanneksilla ja kukkasilla. Pidin erityisesti alkupalapöydän monipuolisista kalaruuista.

  

Kartano on tunnettu ruusuistaan, joten onkin luonnollista, että sieltä löytyy erilaisia ”ruusutuotteita”. Monille meille tulikin ostettua tuliaisiksi mukaan ruusuisia makuja, kuten myös jälkiruokapöydässä olleen Tertin kakun resepti yrttisokeripurkin kanssa. 

Matkamme jatkui kohti Valamon luostaria, jonka opiston vierashuoneisiin majoittauduimme yöksi. Meille oli järjestetty opastettu luostarikierros, jonka aikana kerrottiin luostarin elämästä ja historiasta. Tutustuimme Valamon luostarin pihapiiriin sekä uuteen ja vanhaan kirkkoon, joissa oli esillä aina 1300-luvulta peräisin olevia ikoneja.

 

Illaksi oli tarjolla Trapetsan Punaiseen saliin katettu valamolainen teepöytä, josta minulle jäi mieleen teen ja vadelmahillon kanssa syötävät suolakurkut smetanan ja hunajan kera sekä lohi- ja kaalipiirakat. Runsas tarjoilu sisälsi myös kakkuja, hedelmiä ja makeisia. 

Seuraavana aamuna aamupalan jälkeen kiertelimme luostarialueen kaunista aamu-usvaista puutarhaa, josta pääsi myös järven rantaan vievälle polulle. 

Tyyni järvi, jonka pintaan heijastui vastarannan metsä, sekä kasteesta pisaraiset hämähäkin verkot ja vanhat käsin veistetyt rakennukset toivat minulle mieleen maisemat ja tunnelmat, joita näimme Valamon luostarin näyttelyn tauluissa. Niissä luonto oli voimakkaasti läsnä. Valamon luostarin näyttely, Taivaallinen maisema, esitteli luostarin taidekokoelmaan kuuluvia 1800-luvun maalauksia Laatokan Valamosta. Teoksissa oli pääosassa  herkät ja dramaattiset, maiseman syvyyttä korostavat, panoraamat. 

Valamosta lähdimme kohti Punkaharjua kaunista metsäistä reittiä, joka lopuksi kierteli vesistöjen rantoja pitkin. Kävimme myös pikaisella kierroksella kuvaamassa Suomen suurinta puukirkkoa, Kerimäen kirkkoa, ennen saapumistamme Suomen Metsämuseolle Lustolle. Tästä osasta matkaa nautin erityisen paljon. 

Tyynet järvet ja laajoina levittäytyneet vesistöt kapeine niemineen olivat huikea näky hieman usvaisessa auringon paisteessa. Punkaharjun Harjutietä pitkin ajaessamme korkeiden mäntyjen välistä pilkahteli tämän tästä kaunis järven pinta. Harjutie kulkee upeassa kansallismaisemassa, halki Pihlaja- ja Puruveden.

 

Metsämuseossa tutustuimme Luston pysyväisnäyttelyyn Suomen puunkorjuun ja -uiton historiasta, sekä valokuvanäyttelyyn Miehen työ ja Jenni Tieahon veistosnäyttelyyn Metsän kätkö. Minua kiehtoivat erityisesti Jenni Tieahon luonnonmateriaaleista tehdyt eläinveistokset.

     

 

Museokierroksen jälkeen söimme kolmen ruokalajin lounaan harjun laella sijaitsevalla Hotelli Punkaharjulla. Hotellin historia ulottuu vuoteen 1845 saakka. Hotellin nykyinen omistaja, Saimi Hoyer, on erityisen kiinnostunut villiyrteistä ja sienistä. Hotellin ravintola onkin kuulu paikallisten luontoantimien ja lähitilojen tuotteiden käytöstä. Näin sieniaikaan saimme maistella erilaisten sienien makuja niin alku-, pää- kuin jälkiruuassa. Lounas sisälsi hienoja metsän aromeja, muun muassa jälkiruokana oli makeaa tattivaahtoa.

Lounaan jälkeen matka jatkui kohti Imatraa, jossa illan kohokohtana oli koskinäytös. Majoittauduimme Imatran Valtion hotelliin, jonka linnamainen ulkomuoto sopi hyvin matkan historialliseen puoleen. 

 Koskinäytöksessä kosken kuohuja säestettiin Sibeliuksen Karelia-sarjan musiikilla. Näytöstä oli mahdollista seurata niin padon läheiseltä sillalta kuin kosken rannoilta. Minä valitsin näköalatasanteen läheltä koskea sekä kosken rannalla sijaitsevan huvimajan. Minua kiehtoivatkin erityisesti paikat, joihin tultiin katselemaan kosken kuohuja pitkienkin matkojen päästä jo 1700- ja 1800- luvulla. 

 Kuohuva koski ja seuraavan aamun tyyni rauhaisa järven pinta olivat niin toistensa vastakohtia, etten osaa sanoa kumpi minua eniten sykähdytti. Aamukävelyllä kiertelimme vedettömän koskiuoman rantoja, jossa näkyi vuosituhansien aikana veden kuluttamat kalliorannat. Alajuoksulla olevan järven pinta oli niin tyyni ja kaunis. Ajattelin niitä ihmisiä, 1800-luvun aikalaisia, jotka kirjoittivat kosken pauhusta: ” Nyt se kuuluu ylhäältä, alhaalta ja joka paikasta täyttäen luontoa jyrinällään yltympäri”. He tuskin osaisivat kuvitella tuota peilityyntä järven pintaa.

Aikoinaan matkailijoita saapui ihailemaan kosken kuohuja Venäjältä, Keski-Euroopasta ja myös kauempaakin. Rantakivissä voikin lukea näiden kävijöiden kaivertamia puumerkkejä. Vanhimmat kaiverrukset ovat 1700-luvulta. Kuuluisimpia kävijöitä oli Brasilian keisari Perdro II vuonna 1876, joka antoi kaiverruttaa nimikirjoituksensa huvipaviljongin viereiseen kallioon. Näitä kaiverruksia oli mielenkiintoista etsiä ja katsella rantapolulla kävellessä.  

Kolmannen päivän aamuna lähdimme kohti Kotkaniemeä Presidentti P.E. Svinhufvudin kotimuseota. Perillä meitä yllätti kaunis rantaan saakka ulottuva puutarha. Matkan parhaita anteja olivat nämä kaikki Suomen historiasta  kertovat paikat. Asiantuntevan oppaan kertomuksilla ja opastuksella saimme monipuolisen  kuvan Presidentti P.E. Svinhufvudin ja Ellen Svinhufvudin elämästä. Lopuksi kiertelimme kotimuseota ja puutarhaa. Minulle jäi parhaiten mieleen Ellen Svinhufvudin taloudenhoitoon liittyvät taidot, kuten 300 kanaa, joiden munia lähetettiin rautateitse Helsingin Stockmannille. Myös hänen upeat käsityönsä, joita oli runsaasti esille, loivat kodikkaan tunnelman taloon. Näistä käsitöistä kuuluisin taitaa olla salin punainen matto, jota hän kutoi presidentin linnassa.

Presidentti P.E. Svinhufvudin elämästä Kotkaniemessä sekä myös maanpaossa olosta Viipurissa ehkä minulle voimakkaimmin tuli esille Ellenin rooli kodinomaisen tunnelman luomisessa.

Lounaan söimme Ravintola Keisarinsatamassa Kotkassa, jonka jälkeen lähdimme kohti Porvoota. Porvoon kaunis vanha keskusta puutalokortteleineen, joiden tunnelmallisista pikku putiikeista olemme usein löytäneet taide-esineitä ja muuta kaunista kotiin vietäväksi, on aina kiva vierailukohde. Ja tietenkin Porvoo on kuuluisa makeistehtaastaan. Useat meistä poikkesivatkin  Brunbergin myymälässä suklaata ja lakritsia ostamassa. Tällä kertaa meidän pääkohde Porvoossa oli kahvipaahtimo ja kahvit Runebergin tortun kanssa.

Porvoo olikin meidän matkan viimeinen kohde, jonka jälkeen matka suuntautui Tapiolaan päin. 

Kiitos matkan järjestäjille hienosta matkasta!                 M. Englund 

Lisää retken kuvia löydät albumista.

Vuoden ensi retki tehtiin lintujen pariin

Puolen vuoden eristäytymisen jälkeen joukko takselaisia avasi 27.5. toiveikkaasti uuden tapaamiskauden aamuisella linturetkellä Villa Elfvikin vehreissä maisemissa Laajalahden rannalla. Oppaina toimivat lintuekspertit eli oman yhdistyksemme Ismo Nuuja ja naapuriyhdistyksestä lainattu Hannu Myrsky.

Edellisen päivän raivoisan sateen jäljiltä luonto oli raikas mutta paikoin kovin märkä, ja puitakin myrsky oli kaatanut reittimme varrelle.

Metsä helisi kuitenkin lintujen laulua. Äänessä olivat mm. mustarastas, laulurastas, peippo, sirittäjä,
kirjosieppo, punavarpunen, pajulintu, rautiainen, mustapääkerttu ja tutut tiaiset. Meren lahdeltakin löytyi katseltavaa: harmaahaikaroita, räyskä, punajalkavikloja, silkkiuikkuja, haapana, kanadanhanhia, tiiroja, lokkeja, ruokokerttusia, pajusirkkuja, sinisorsia, jopa sepelkyyhky ja pari varistakin tepasteli rannassa. Kyytötkin oli jo päästetty laiduntamaan rantaniitylle.

Vilun yllättäessä joukkomme vaelsi lämpimikseen
Tarvaspään pihapiiriin kukkivia omenapuita
ihailemaan.

Cafe Elfvik oli avattu pelkästään meitä varten. Porkkanakeitto, omenapiirakka ja kahvi maistuivat mainoilta kävelyn päätteeksi. ET

Lisää retkenkuvia löydät albumista.

Syyskokous 24.10.

Syyskokouksemme vieraana oli Espoon vanhuspalvelujen johtaja Matti Lyytikäinen. Alkajaisiksi hän pyysi anteeksi myöhästymistään. 60 vuoden aikana Tapiolassa liikkunut mies eksyi toviksi uuteen juhlivaan Ainoaan metrolta tullessaan.

Lyytikäinen kertoi sosiaali- ja terveyspalvelujen ajankohtaisista asioista. Hän lainasi geriatrian professori Timo Strandbergin toteamusta: Terveyden heikentymistä voi lykätä aivan elinkaaren lopulle, jos pienentää ajoissa riskiä sairastua valtimotauteihin. ”Ajoissa tarkoittaa, että nytkään ei ole liian myöhäistä”, Lyytikäinen muistutti.

Muistisairaudet ovat yksi valtimosairauksien ilmenemismuoto ja tärkein palvelutarvetta ikääntyneillä aiheuttava sairaus. Keskivaikeaa tai vaikeaa muistisairautta potevia on Espoossa nyt noin 4 000. Vajaan 10 vuoden kuluttua määrä on jo yli 5 500. Lukuun voi kuitenkin itse kukin vaikuttaa mm. oikealla ravinnolla, liikunnalla ja aivojumpalla.

Espoon ikääntymisohjelman tavoite on Täyttä elämää ikääntyneenä, sisältöä ja laatua vuosiin.

”Jokainen rakentaa kuitenkin oman elämänsä itse, oma lauma eli perhe ja ystävät ovat tärkeimmät siinä apuna. Viranomaiset eivät voi taata onnellisuutta ja hyvinvointia”, Lyytikäinen muistutti.

Monet asiat ovat kuitenkin Espoossa Lyytikäisen mielestä todella hyvin. Monet tahot järjestävät toimintaa ikääntyneille, liikuntapalvelut ovat aivan esimerkillisiä. 

Kyselytutkimuksen mukaan puolet 75 täyttäneistä espoolaisista kokee elämänlaatunsa keskimäärin hyväksi. Lukema on kasvanut viime vuosista. Tapiolalaiset ovat Espoossa kärjessä, ja vain Kauniaisissa elämänlaatu koetaan paremmaksi kuin Espoossa. 

Yksinäisyyttä kertoi kokevansa 5,6 prosenttia vastanneista. Onnelliseksi edeltäneiden neljän viikon aikana ei kuitenkaan itseään tuntenut 52 prosenttia vastanneista, mitä Lyytikäisen mukaan hieman ihmetellään muihin vastauksiin verrattuna. Tapiolassa lukema oli kuitenkin Espoon paras.

Päivittäinen tupakointi on Espoon ja Kauniaisten senioreilla vähäisempää kuin muilla.  Sen sijaan alkoholin käytössä espoolaiset ”kunnostautuvat” eli riskikäyttävät enemmän kuin muut keskimäärin.

Kahteen otteeseen Lyytikäinen tähdensi influenssarokotuksen tärkeyttä. ”Se on kustannusvaikuttavimpia keinoja parantaa terveyttä ja jopa ehkäistä kuolemaa. Ei se sadan prosentin varmuudella estä influenssaa, mutta se estää ikääntyneillä joka toisen influenssan. Sairastuvatkin sairastuvat lievemmin ja jälkitautien määrä vähenee.”

Espoon vanhuspalveluissa on tehty viime aikoina monenlaista. On kehitetty sairaalasta kotiutumisen prosessia. Kotikuntoutuksessa on nyt noin 70 terveydenhuollon ammattilaista. Maaliskuussa käynnistettiin liikkuva sairaala hoivakotien tarpeisiin. Kotihoidossa on aloitettu etäkotihoito, jossa tietyt käynnit hoidetaan etäyhteydellä. Myös sairaalasta on aloitettu etäkuntoutus. 

Hoitokotien laadusta revittiin viime keväänä isoja otsikoita. Lyytikäinen muistutti, että Espoota koskevista tapauksista kaupunki itse oli antanut tiedot medialle.

Hoivakoteja Espoossa on 35 ja niistä suurin osa yksityisiä. Kaupungin omaa on viidennes toiminnasta.  Muita toimijoita on paljon, isoimpina Attendo ja Mehiläinen.

Kaupunki tekee kaksi kertaa vuodessa hoitokodeissa asiakas/omaistyytyväisyyskyselyn, joihin 45 % vastaa. Kattavampaa tulosta toivotaan. 

Lyytikäisen mielestä hoitokotien asiat ovat kuitenkin pääosin kunnossa. Isojen yritysten hoitokodit pärjäävät kyselyissä vähän pieniä huonommin, mutta kokonaiskuva niistäkin on Lyytikäisen mielestä kohtuullisen hyvä.

Hoivakodeille ollaan rakentamassa portaalia, joiden avulla niitä voisi kuka tahansa vertailla.

Todella hankala henkilöstöpula vaikeuttaa kaupungin toimintaa kaikilla hoitorintamilla.

Valtakunnallinen tavoite lienee pian 0,7 hoitajaa yhtä asiakasta kohti. Espoossa lukema on nyt noin 0,6. Mutta mistä henkilökunta? ET

Torstaikahvit WeeGee Emmassa 11.6.2020

Lotta Mattila: Hyvät herrat 2

Koronatilanteen ja kokoontumisrajoitusten hieman hellittäessä uskalsimme järjestää tapaamisen Taidemuseo Emman väljässä kahvilassa ja ulkoterassilla. 

Kahvia juotiin aurinkoisen kesäsään vallitessa. Lisäksi tutustuimme kahtena ryhmänä oppaan johdolla myös Emman perusnäyttelyn muutamiin uusiin teoksiin ja Michael Schilkinin ja Lotta Mattilan elänaiheisista veistoksista koostuvaan näyttelyyn, joka oli pääosin koottu Kyösti Kakkosen kokoelmista. 

Takselaiset olivat iloisia voidessaan pitkästä aikaa tavata toisiaan ennen kesätaukoa. JE

Takselaisia tutkimassa Fabian Marcaccion teosta New Techno-Facist Plasticity

Toimittaja, tietokirjailija Helena Petäistö

Koronan vuoksi Helena Petäistö aloitti luentonsa tiibetiläisellä tervehdyksellä: kämmenet vastakkain rintakehälle ja kumarrus. Täysi salillinen kuulijoita tervehti samalla tavalla. Alkamassa oli viimeinen torstaikahvi tänä keväänä juuri ennen kuin kaikki piti siirtää syksyyn.

Helena Petäistön aiheena oli Kuohuva Eurooppa. Kuningatar Elizabeth II kutsui aikoinaan prinsessa Dianan kuolinvuotta Annus horribiliksi. Tänä vuonna Eurooppa voisi sanoa samoin, on karmea vuosi. Eurooppa on mennyt kriisistä toiseen. Meillä on nyt monta haastetta yhtä aikaa. On Brexit, korona, ilmasto, eurooppalaisten arvojen murentuminen, pakolaiskriisi ja Turkki, Syyria ja Afrikka sekä oma johtajuusvaje.

Helena Petäistön mukaan EU olisi ollut vaarassa, jos euro olisi kaatunut. Pirstaloituminen on kuitenkin tapahtumassa, vaikka Brexit yhdisti muita EU-maita. Populistipuolueet yrittivät murtaa EU:ta aiemmin sen ulkopuolelta, nyt sen sisäpuolelta. Helena Petäistö kehotti äänestämään EU -vaaleissa ehdokasta, joka pystyy pärjäämään EU-parlamentissa. EU:ssa kaikki joutuvat tekemään kompromisseja. Kompromissin pohjana täytyy aina olla Ranskan ja Saksan saavuttama sopu suurista linjoista.

Helena Petäistön mukaan Afrikka on Euroopan suuri uhka. Afrikan ongelmia on yritetty ratkaista jo 1980-luvulta lähtien. Saksa ei ole pitänyt Afrikkaa tärkeänä, siksi ratkaisuehdotukset eivät ole lähteneet lentoon. Nyt pakolaiskriisin myötä Saksa on viimein herännyt asialla. Ranskan presidentti Emmanuel Macron on nostanut Afrikan vahvasti esille. Suomen komissaarilla on siis hyvin tärkeä salkku hoidettavanaan.

Eurooppalaiset arvot ovat vaarassa. Demokratia on uhattuna ja rasismi nousussa monessa maassa. Kyber-uhista Helena Petäistö kertoi esimerkin. Facebookin perustajalta Mark Zuckerbergiltä kysyttiin EU-parlamentissa, minkälaisena hän luulee jäävänsä historiaan: länsimaisen demokratian tuhoajana vai it-guruna. Vastausta ei tullut.

Eurooppa kärsii Helena Petäistön mukaan johtajuusvajeesta. Aina silloin, kun Ranskan ja Saksan akseli ei toimi, mikään ei toimi. Saksan Angela Merkel on pitkään ylläpitänyt jatkuvuutta Euroopassa, mutta mikään suuri eurooppalainen johtaja hän ei ole koskaan ollut. Hänen johtoajatuksensa on ollut aina Germany first. Eurooppa on pahasti jakautunut taloudellisesti etelään ja pohjoiseen ja arvo- ja pakolaiskysymyksissä itään ja länteen.

Helena Petäistö sanoi, Euroopan tämän hetken ainoa vahva johtaja ja visionääri on Emmanuel Macron, joka haluaa uudistaa sekä Ranskaa että Euroopan unionia. EU:ssa siihen tarvitaan aina kahden veturivaltion, Ranskan ja Saksan, yhteinen tahto. Angela Merkelin seuraaja ei ole tiedossa.

Helena Petäistö esittelee Emmanuel Macronin paitsi vahvana johtajana myös tarmokkaana, uutterana, lykkäänä ja karismaattisena presidenttinä, joka on onnistunut tekemään uudistuksia Euroopan vaikeimmin hallittavassa maassa.

Jos haluaa pysyä kartalla Euroopan asioista, Helena Petäistö suosittelee seuraamaan brittiläistä The Economist -viikkolehteä. Macron on ollut lehden suosikkikansikuvapoika alusta lähtien mm. otsikoilla Europe's saviour? ja Europe's new order. Helena Petäistö muistuttaa, että nimenomaan Strasbourg on EU:n perussopimukseen kirjattu EU-parlamentin sijaintipaikka, ei Bryssel. EK

Lue lisää Helena Petäistön ajatuksista ja tiedoista joka toinen lauantai MTV:n nettisivuilta mtv3.fi sekä Apu-lehden joka kuukauden ensimmäisestä numerosta.