keskiviikko 17. huhtikuuta 2024

Lahden radio- ja tv-museo sekä Visuaalisten taiteiden museo Malva 7.3.2024

Taksen retki Lahden radio- ja tv-museo Mastolaan sekä Visuaalisten taiteiden museo Malvaan alkoi tutusti Tapiolan Garden hotellin edestä.  Saavuimme bussilla sumuiselle Lahden kaupungin Radiomäelle, jossa opas kertoi meille Suomen ensimmäisen suuraseman historiasta. 

Kaupungin tunnusmerkiksi muodostuneista, 150 metriä korkeista, mastoista näkyi sumun takia vain toinen. Opas kuitenkin vakuutteli meille, hieman hymyillen, että "uskokaan vain, mäellä on pienen matkan päässä myös toinen masto". Alun perin meidän oli tarkoitus käydä katsomassa myös vanhan rakennuksen vieressä olevaa mastoa. Pihatie oli kuitenkin niin jäinen, ettemme lähteneet "varmistamaan" toisen maston olemassa oloa. 

Oppaamme kertoman mukaan, teräsristikkomastot pystytettiin syksyllä 1927. Niihin tarvittavat, 120 tonnia painavat, teräksiset ristikot tilattiin saksalaiselta yhtiöltä. Ristikot saapuivat Suomeen laivalla, ja kuljetettiin lopuksi junalla Lahteen. Viimeinen matka nykyiselle Radiomäelle tapahtui hevosten vetämänä, koska silloiset kuorma-autot eivät pystyneet viemään ristikoita jyrkkää mäkeä ylös. Mastojen pystytys kesti vain kolme kuukautta. Myös valmistumispäivän (26.11.1927) aamuna sumu peitti mäen. Vasta sumun hälvettyä lahtelaiset näkivät mastot kokonaan valmiina.

Mastoja kunnossapidetään vuosittain. Mastojen maalaaminen korkealla yläilmoissa pensseleillä on hidasta ja vaativaa työtä. Opas kertoi, että yhtenä vuotena, teräsrakenteet päätettiinkin ruiskumaalata. Tuloksena oli, että kymmenissä lähistölle parkkeeratuissa autoissa havaittiin maalipisaroita, jotka jouduttiin puhdistamaan pikaisesti autojen pinnoilta ennen kuin maali ehtisi kuivua. Sen kerran jälkeen ruiskulla maalaaminen unohdettiin. 

Radioasema vihittiin käyttöön vuonna 1928. Lahden AM-asema hiljeni toukokuussa 1993, jolloin yleisradion pitkäaaltolähetykset lopetettiin. Vuonna 1993 Radio ja tv-museo aloitti toimintansa. Yleisölle museo avautui vuonna 1998. 

Museorakennuksen sisällä oppaamme esitteli panoraamanäkymää sellaisena kuin se aukeaisi meille mastosta nähtynä.
Lähetyksiin liittyvä tekniikka olisi oppaamme mukaan vieläkin lähetysten tekoon toimivaa.

Museo yllätti meidät monipuolisilla äänin ja kuvin toteutetuilla esittelynurkkauksillaan. Saimme oppaamme johdolla tutustua suomalaisen radio- ja tv-alan historiaan, niin kuuntelija, katsojan kuin myös ohjelmatekijöiden näkökulmasta. Oli kiinnostavaa kurkistaa eri aikakausien televisio-ohjelmiin. Ja löytää sieltä myös menneitä omia suosikkeja. 

Ensimmäiset vuodet television ääressä ovat monille jääneet voimakkaasi mieleen. Keskustelua herätti niin tv- kuin radiovastaanottimien kuin myös puhelimien kehittyminen vuosien varrella. 
Aikakauden mukaan sisustetuissa huoneissa näyttelyesineitä katsellessamme muistelimme omia kokemuksiamme radio- ja tv-ohjelmista. Monet muistivat myös ensimmäiset puhelinkoneensa.
Museovierailla on mahdollisuus kokeilla Chromakey-studiossa oman uutislähetyksen tekemistä. Taksen matkavastaava Antero otti meistä valokuvan studion tiloissa. 


Studiokuvat. Antero Hänninen

Mastola-museovierailun jälkeen lounastimme Malskin Bistrossa. Seuraava vierailukohteemme oli Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva, joka sijaitsee Mallasjuoman vanhassa kiinteistössä Malskissa. 

Kiersimme museo-oppaan johdolla museon kolmiosaista näyttelyä. Museon Juuret-Aarteita kokoelmista-näyttely esittelee Lahdessa säilyneitä julisteita, taideteoksia ja huonekaluja.  Ensimmäiseksi tulimme tilaan, jossa esiteltiin suomalaista muotoilua pääasiassa huonekaluteollisuuden kautta. 
Kiinnostavia olivat myös useat astiastot ja sisustuskokonaisuudet. Löysimme näyttelystä monia meille tuttuja esineitä, jotka kertoivat muun muassa muovin tulosta koteihin. 

Seuraavaksi siirrymme julistetaiteen pariin. Museossa oli esillä "Suomen historiaa julistetaiteiden kautta tarkasteleva" kokonaisuus, jossa näkyi voimakkaasti myös lahtelaisuus. Tutustuimme muun muassa Mallasjuoman, Askon ja Lahdessa järjestettyjen hiihtokilpailujen julisteisiin. Myös monen muun suomalaisen tuotteen ja yrityksen kuten esimerkiksi Nokian historian oli kiinnostavasti näkyvissä esillä olevissa julisteissa.


 
Lopuksi tutustuimme Viipurin taidemuseon kokoelmista Lahteen periytyneisiin upeisiin taideaarteisiin. Kokoelmassa on lukuisia taideteoksia 1800-luvun ja 1900-luvun alkupuolelta, suomalaisen ja ulkomaalaisen maalaus- ja veistostaiteen "helmiä". 


Monille meistä jäi mieleen Akseli Gallen-Kallelan maalaus Keitele, vuodelta 1905.


Lisää kuvia Lahden Radio- ja tv-museo Mastolan ja Visuaalisen taiteen museon Malvan vierailuista löytyy Taksen kuvasivuilta. Lahti 2024 - Google Kuvat.

Mielenkiintoinen museovierailupäivä Lahdessa päättyi takaisin Hotelli Gardenin eteen. Kiitos järjestäjille.
                                                                                                                M. Englund

perjantai 8. maaliskuuta 2024

”Täydellinen lauantai”, teatteriretki Turkuun 24.2.2024

Liukkaasta ja sateisesta ilmasta huolimatta vietimme "täydellisen" lauantaipäivän Turkuun suuntautuvalla teatteriretkellä. Retken kohteena oli Turun kaupunginteatterin näytös "Täydellinen lauantai", joka on palkitun näytelmäkirjailijan Florian Zellerin komedia vuodelta 2013. Näytelmän on suomentanut Reita Lounatvuori. 

Turkuun saapuessamme nautimme aluksi monipuolisen lounaan Jokilaiva Musta Rodolfilla. Ravintolalaivan tunnelma oli lämmin ja kodikas. Hieman viettävät lattiat toivat tunteen vesillä olosta. 

Lounaalta liukastelimme jokivartta pitkin pienen matkan päässä olevaan Turun kaupungin teatteriin. Florian Zellerin komedia oli mukaansa tempaava ja hauskuutti erityisesti hienojen roolisuoritusten myötä. Paljon niitä kommelluksia ja paljastuksia riittikin yhdelle lauantaipäivälle.

 

 Teatteriretki lähikaupunkiin oli kiva tapa viettää yhdessä takselaisten kanssa helmikuista lauantaipäivää, kiitos järjestäjälle. 

                                                                                M. E

 





 

Amos Andersonin kotimuseon aarteita ja menneen ajan tunnelmaa 9.2.2024

 Amos Andersons Hem-kotimuseo oli Taksen talvinen vierailukohde, jossa saimme tutustua 1920-luvulla sisustettuun porvariskotiin hyvän oppaan johdolla. Museo käsitti neljä upeasti taideteoksilla sisustettua salia, sekä ylimmässä kerroksessa sijaitsevan kappelin urkuineen. 

Vierailun aikana tutustuimme kodissa olleisiin alkuperäisiin, sekä myöhemmin entisöinnin aikana koottuihin huonekalukokonaisuuksiin ja esineistöön. Saimme kierroksen alussa käteemme pienen esitevihkosen, jossa on paljon tietoa kodin sisustuksesta sekä taide-esineistä. Lisäksi kotisivuille amoshem.fi on koottu hyvä tietopaketti Amos Andersonista ja hänen elämästään.


Amos Andersonin koti entisöitiin vuosina 2022-23. Entisöinnin aikana palautettiin monia alkuperäisiä elementtejä kuten ruokasalin kipsikoristeet, upeat silkkitapetit ja alkuperäiset verhot. Muutostöiden yhteydessä siirrettiin myös Amoksen työhuoneessa ollut marmoritakka kadunpuoleiseen pylvässaliin.

Katoissa olevat upeat kristallikruunut, kultakoristeiset huonekalut sekä laaja taidekokoelma toivat oppaan mukaan hyvin esille Amos Andersonin sisustusihanteet vaikka kaikki eivät ole olleet alun perin hänen kodissaan. 

 

Amos Andersonin taidekokoelmaan kuuluu paljon uskonnollisia aiheita, mutta myös kauniita maisemia, joista 1800-luvun öljymaalaus Maisema Italiasta (A. L. Terni) oli sijoitettu marmoritakan yläpuolelle.

 

Työhuoneessa meitä kiinnostivat erityisesti empirekalusto. Nojatuolien käsinojissa oli mustatusta ja kullatusta puusta tehdyt sfinksit, jotka oppaan mukaan on tehty Pietarissa 1820-luvulla.

 

Huoneistossa kiertelyn jälkeen siirrymme puolikerrosta ylöspäin kappeliin, jonka Amos Anderson sisusti kotinsa yhteyteen vuonna 1926. Kappelin sivuhuoneeseen hän rakennutti komeat urut, jotka valmistuivat ylimmän kerroksen vihkiäisiin vuonna 1926.

 

Kotimuseokierroksen jälkeen siirryimme Hotelli Tornin ravintolaan lounaalle, jossa meitä odotti maukas kalalounas pöytiin tarjoiltuna. Kiitos järjestelijöille taas kerran hienosta retkipäivästä.

                                                                                                                                        M. Englund

 

























torstai 15. helmikuuta 2024

Ohjelmallinen jouluretki Tammelaan Lounais-Hämeen pirtille 14.12.2023


Taksen jouluinen retki Tammelaan, Lounais-Hämeen pirtille, alkoi tutusti Tapiolasta Garden Hotellin edestä. Joulukuinen runsas lumisade reunusti teitä ja maisemia koko bussimatkan luoden jouluista tunnelmaa jo alkumatkasta. Viimeiset kilometrit ajoimme aina vain kapenevaa tietä pitkin kauniin metsän keskelle pienen jäätyneen järven rannalle. Luminen maisema ympäröi hirsistä rakennusta, jonka lämpöiseen suureen saliin oli katettu jouluinen ateria. Paikan emäntä otti meidät iloisesti vastaan ja kertoi myös talon ja paikan historiasta. 
(Kuva. Antero Hänninen)
    

Lounais-Hämeen pirtti on 9 pitäjää käsittävän alueen kotiseututalo. Rakennus sijaitsee Saaren kansallispuistossa ja on vihitty käyttöön vuonna 1948. Rakennuksen seinältä löytyy kaikkien pitäjien vaakunat, sekä lahjoittaneiden talojen puumerkit.

 

(Kuva. Antero Hänninen)

Ruokailun jälkeen saimme nauttia hauskoista ja todella improvisaation ammattilaisten hienoista esityksistä. Samassa hetkessä syntyi oivaltavia laulun sanoituksia ja kohtauksia meidän yleisönä oleilleiden sanoista. 

 
Tutustuimme myös rakennuksen hakkapeliittakellariin, jossa oli seinillä ja vitriineissä erilaisia kauniiden kaiverrusten peittämiä teräaseita ja varusteita kuvastaen hakkapeliitoiden aikakautta. 

 

Lopuksi saimme testata tietämystämme joululauluista tietokilpailun merkeissä. Hyvä ruoka, hauska ja taitavasti toteutetut improvisaatioesitykset ja jouluinen ympäristö tekivät retkestä taas kerran ainutlaatuisen. Paikka on niin kaunis, että sinne kannattaa tehdä myös kesäisiä retkiä.

                                                                                                                                        M. Englund           

Berliinin matka 12-15.9.2023



Syyskuinen matkaamme Berliiniin alkoi maanantaina puolen päivän aikaan. Matkallamme oli mukana 26 innostunutta osallistujaa. Lensimme Finnairin lennolla Helsingistä Berliiniin.  Suomenkielinen oppaamme oli meitä vastassa Berliinin lentoasemalla Tapiolan Kansalliset Seniorit -kyltin kanssa. Ajoimme lentokentältä keskustaan ja nautimme lounaan Nolle-ravintolassa.

Lounaan jälkeen jatkoimme kaupunkikiertoajelulla.

Tiistai 13.9

Runsaan aamiaisen jälkeen lähdimme hotellista bussilla oppaamme johdolla kuuluisalle Museosaarelle, joka käsittää upeita historiallisia rakennuksia ja korvaamattomia taidekokoelmia. Tutustuimme Uuteen Museoon. Museo tuhoutui lähes kokonaan toisessa maailmansodassa, vain pieni osa ulkoseinää säilyi. Ison jälleenrakennustyön jälkeen museo avattiin jälleen yleisölle lokakuussa 2009, kun kaikki esineet oli saatu paikalleen. Museossa on esillä esihistoriallisia ja egyptiläisiä kokoelmia, kuten ihailua herättävä kuningatar Nefertin rintakuva.

Museovierailun jälkeen kävelimme läheiseen Zur Gerichtslaube -ravintolaan ja nautimme 3-ruokaililajin lounaan. Lounaan jälkeen palasimme bussilla takaisin hotelliin.

 

Keskiviikko 14.9

Lähdimme aamiaisen jälkeen oppaamme johdolla bussilla Brandenburgin pääkaupunkiin Potsdamiin, jonne saavuimme noin tunnin ajomatkan jälkeen. Potsdam on kaunis pieni kaupunki Berliinin kyljessä. Potsdam sijaitsee lounaaseen Berliinistä Havel-joen varrella. Sitä ympäröivät laajat metsä- ja järvialueet. Sen suosituimpia nähtävyyksiä ovat mm. Sanssoucin linna, Uusi palatsi ja pittoreskit Hollantilaiskorttelit. Brandenburgin vaaliruhtinas Fredrik Vilhelm I valitsi kaupungin yhdeksi asuinpaikoistaan 1600-luvun puolivälissä. Sanssoucin lähellä on Potsdamin suurin palatsi Neus Palais – Uusi palatsi, jonka kuningas Fredrik II rakennutti 1700-luvulla. Vierailimme palatsissa ihaillen ylellisiä vastaanottoa ja muita palatsin huoneita. Tutustuimme myös marmori- ja merigalleriaan.



 

Kevyen lounaan nautimme hollantilaiskortteleissa Lentävä hollantinen -ravintolassa. Saimme myös omaa aikaa kierrellä kortteleissa, joita myös ”pikku-Amsterdamiksi” kutsutaan.

Illalla lähdimme kävellen oppaan kanssa läksiäisillalliselle Schildkröte -ravintolaan. Illallisen jälkeen kävelimme takaisin hotellille.  

Torstai 15.9   

Torstaina aamulla lähdimme bussilla oppaamme johdolla jokirantaan ja nousimme laivaan. Berliinin läpi virtaa kaksi jokea; Spree ja Havel. Risteily keskustan halki virtaavalla Spreejoella näytti meille Berliinin aivan uudessa valossa ja samaan aikaan saimme kaupungista hyvän yleiskuvan. Risteilyopas kertoi Berliinin historiasta ja nähtävyyksistä. Risteilyn reitti sivusi mm. uuden hallituskorttelin ja Berliinin historiallista keskusta-aluetta. Useat tärkeät Berliinin nähtävyydet sijaitsevatkin Spreejoen varrella kuten esim. Potsdamer Platz-aukio, liittopäivärakennus Reichstag, museosaari Museumsinsel ja Berliinin tuomiokirkko. Kahden ja puolen tunnin risteilyn aikana nautimme myös lounaan. 

 

Risteilyn jälkeen palasimme bussilla takaisin hotelliimme, josta lähdimme paluumatkalle kotiin päin Finnairin lennolla Berliinistä Helsinkiin. 

                                                                                                                                                       ME



torstai 30. marraskuuta 2023

Helsingin yliopiston taideaarteet ja vierailu Rahamuseossa 1.11.2023

Marraskuun ensimmäisenä päivänä pääsimme tutustumaan Helsingin Yliopiston taideaarteisiin sekä vierailimme Suomen pankin Rahamuseossa. 
 
Helsingin yliopiston päärakennuksen mittava peruskorjaus toteutettiin neljän vuoden aikana, vuosina 2019-2023. Ensin remontoitiin vuonna 1832 valmistunut, arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelema osa, joka sijaitsee Senaatintorin puolella. Peruskorjauksen seuraavassa vaiheessa toteutettiin, vuonna 1937 valmistuneen, uudemman rakennuksen peruskorjaus. Tämän osan on suunnitellut J. S. Siren. 
 
Astuimme sisään yliopiston päärakennuksen pääovesta ja saavuimme kauniiseen korkeaan sisäänkäyntiaulaan. Kolmikerroksisen aulan reunoja koristivat Väinämöisen soitto-niminen kohokuvien sarja, joka kiinnitti heti meidän huomiomme.

 

 

Opastuskierroksia varten meidät jaettiin kahteen ryhmään. Aikapulan takia ryhmämme opas keskittyi esittelemään yliopistorakennuksen vanhempaa osaa ja sen taideaarteita. Kurkistimme myös uudemman osan sisäpihalle, joka oli remontissa katettu lasikatolla.
 
Meidän ryhmämme kierros alkoi juhlasalista. Kuutelimme juhlasalissa istuen mielenkiintoisia tarinoita yliopiston päärakennuksen historiasta sekä arkkitehtuurista.  Minulle jäi
oppaamme kertomasta erityisesti mieleen kuinka juhlasali on roomalaistyylinen, puolipyöreine amfiteatterimaisine muotoineen sekä korinttilaispylväineen, vaikka itse yliopistorakennuksessa on enemmän kreikkalaisen tyylin vaikutteita. Tämä johtuu siitä, että salin kunniapaikalle oli sijoitettu Aleksanteri I:n rintakuva, jossa keisari on esitetty roomalaisessa asussa, joten sitä ei voitu sijoittaa kreikkalaistyyliseen saliin. Aleksanteri I:n patsas on nyt sijoitettu uudistetulle katetulle sisäpihalle, jonne ehdimme kurkistamaan opaskierroksen lopussa.
          
  
Juhlasalissa on myös Turun akatemian juhlasalista pelastettu kateederi sekä kauniisti kaiverretut mahonkiovet.  Kuulimme myös yliopiston päärakennuksen tuhoutumisesta jatkosodan aikana, sekä miten rakennuksen vanhan puolen katto oli romahtanut ja tulipalo tuhonnut alkuperäistä sisustusta. Ja kuinka Edelfeltin ja Järnefeltin seinämaalaukset tuhoutuivat kokonaan. Sodan jälkeen juhlasalia pidennettiin merkittävästi ja samalla sen muoto muuttui.
 
Juhlasalista jatkoimme opastuskierrosta sisääntuloaulan yksityiskohtiin tutustumalla. Aulaan on sijoitettu useita patsaita, joista toisessa kerroksessa oli nähtävillä muun muassa Belvederen Apollo-patsaan jäljennös, joka myös kuuluu yliopiston taidekokoelmiin. Minua kiehtoivat erityisesti kolmikerroksisen aulan kohokuvien sarjat, ja niihin liittyvät tarinat.

  

Aulan taideaarteiden esittelyn jälkeen tutustuimme useampaan saliin, joissa pääosissa olivat kauniit huonekalut sekä taulukokoelmat. Kiinnitimme huomiota tunnetuista, etupäässä mieshenkilöistä, tehtyihin maalauksiin sekä muutamiin naisista tehtyihin taideteoksiin.

  

Kiinnostavia olivat juhlasalin lämpiön Anne-Karin Furunesin tilaustaideteokset. Taiteilija on Norjan tunnetuimpia kuvataiteilijoita. Hän kuvaa usein teoksissaan marginaaliin jääneitä ihmisiä.

Furunes rei'ittää käsin mustaksi maalatun kankaan tai levyn eri kokoisilla rei'illä, jolloin valo tuo teoksen kuvan esiin. Yliopiston tilaamissa teoksissa on kolme varhaista akateemista naista, jotka pääsivät opiskelemaan 1800-luvulla Keisarilliseen Aleksanterin yliopistoon, josta myöhemmin tuli Helsingin yliopisto.
  

Yliopiston "taideaarteet"-kierroksen jälkeen toinen ryhmä lähti ensin lounaalle ravintola Cavernaan  ja sen jälkeen Suomen pankin Rahamuseoon, toinen ryhmä vastaavasti toisessa järjestyksessä.
 
Rahamuseon opas kertoi rahan ja erilaisten maksamisvälinen historiaa. Kysymyksiä herättivät takselaisten keskuudessa muun muassa se miten tarvikkeiden arvo määriteltiin ennen rahan käyttöön ottoa, maksamiseen liittyvien tapojen nopea kehittyminen sekä erilaiset painetun rahan aitouteen liittyvät merkinnät. Minua kiinnostivat myös painettujen seteleiden hienot graafiset kuvat. Rahamuseo on hienosti toteutettu, kiinnostava vierailukohde, jossa kannattaa käydä uudestaankin. 
Mielenkiintoinen retkipäivä kokonaisuudessaan. Lounaspaikan valinta osui myös "nappiin". Kiitos järjestäjille hienosta retkipäivästä.

                                                                                                                                           M. Englund