Tapiola muutoksen kourissa -- tilanne nyt

Seppo Kivilaakso ja Antti Mäkinen Tapiolassa 27.2.2020

Tapiolan projektijohtaja, DI Seppo Kivilaakso Indepro Oy:stä ja Espoon kaupungin projektijohtaja, DI Antti Mäkinen  olivat Taksen vieraina.

Myllerrys Tapiolassa on jatkunut jo vuosia ja jatkuu yhä vuosia. Takselaiset saivat torstaikahveillaan katsauksen tämän hetken tilanteeseen.

Antti Mäkinen on ollut Tapiolan kehittämisprojektissa vuodesta 2009. Seppo Kivilaakso on ollut mukana vuoden kauemmin toimeksiantajinaan alun perin Tapiolan alueen kehitys Oy ja sittemmin lähes kaikki alueen yksityiset kiinteistöt.

”Ilman metroa ei tällaista muutosta olisi tapahtunut”, Mäkinen totesi.
Keskustan projekti on ilman metroa noin miljardin euron arvoinen. Lähi-Tapiola investoi siitä puolet. Kaupunki on toiseksi suurin rahoittaja.

Monimutkaisuudessa tällaista hanketta ei Mäkisen ja Kivilaakson mukaan ole missään Suomessa. Alkuperäistä aluetta onkin kutsuttu kiinteistötekniseksi katastrofiksi.

Tapiolan muutoksista näimme mittavan määrän piirustuksia, havainnekuvia ja kuvia menneisyydestä ja nykyhetkestä. Purkaminen alkoi vanhasta palvelukeskuksen talosta, joka oli peruskorjauksen tarpeessa ja vain kaksikerroksinen. Sen jälkeen purkaminen ”lähtikin vähän lapasesta”.

Metron ohella toinen ratkaiseva tekijä alkaneessa muutoksessa oli pysäköintilaitos. Kun parkkeeraus oli ratkaistu, pystyttiin kehittämään kiinteistöjä. Tapiolan oli toimittava muutosten keskellä kaiken aikaa.

Ydinkeskustassa on yhä ratkaisematta ns. apteekin talon kohtalo, peruskorjataanko se vai rakennetaanko tilalle uusi. Heikintorinkin tulevaisuus on avoin. Sen iso omistaja Citycon hallitsee sopimuksellisesti jo suurinta osaa tiloista ja pyrkii saamaan loputkin, minkä jälkeen asia edennee.

Heikintorin eteläpuolinen pysäköintialue muuttuu puistoksi. Sen  asemakaava on hyväksytty, mutta yksi valitus on hallinto-oikeudessa. Purkuun päätyvät aikanaan myös nykyisen postin talo ja Länsikulma, jossa palvelukeskuksemme sijaitsee.

Vesiputoustalon tilalle suunniteltu asuintalo alkaa tuoreimman tiedon mukaan pian edetä. Itätuulenkujan päälle valmistuu kansi sitä myötä kuin uudet talot rakennetaan Merituulentien pohjoispuolelle.

Uimahallin kohtalo kiinnostaa kaikkia. Mäkisen mukaan Keskusallas on pyhä asia ja se pysyy. ”Kaupungilta on hyvin yksiselitteisesti ilmaistu, että Tapiolassa on vastedeskin paikka, jossa uidaan.  Millaisessa talossa, sitä tutkitaan yhä. Nykyinen halli on verrattain heppoinen rakennelma.”

Keskustorniin liittyvä  hotellisuunnitelma on yhä vireillä. Kulttuurikeskuksen peruskorjaus ja laajennus ja Kaupinkallion uudet talot toteutuvat lähivuosina.

Tuuliniittyyn rakentuu silta Tapiolan keskuksesta 2023. Puurakenteinen vuokratalo Tuuliniityssä on jo valmis ja puurunkoisen opiskelijatalon rakentaminen alkanut.

WeeGee-talon lähiympäristö kokee myös muutoksia. Paraikaa rakenteilla on  kulttuurimajakka, jonka pohjakerrokseen tulee WeeGeen toimintoja. WeeGeen pysäköinti siirtyy valtaosin maan alle, jolloin pihaan saadaan taidetta ja tilaa oleskella.

Raide-Jokeri ja Kehä I:n myllerrys muuttavat radikaalisti Maarin kulmakuntaa lähivuosina. Urheilupuiston alueelle on päätetty rakentaa jalkapallostadion.  Metron tuntumassa Jousenpuiston neljässä uudessa talossa asutaan jo ja uusia taloja on rakenteilla. ET

Suunnittelijaopettaja Satu Luhtanen, Omnia: Seniorit digimaailmassa – mitä minun pitäisi osata?

Digitietouden oppitunti veti tuvan täyteen takselaisia, vaikka pian paljastui, että suuri osa osallistujista hallitsi digimaailman alkeet jo sujuvasti.

Satu Luhtanen vastaa Omniassa tietotekniikan kurssitarjonnasta.
Luhtanen kertoi, että viidestä suomalaisesta jo neljä käyttää älypuhelinta. Kannettavaa tietokonetta käyttää noin 70 prosenttia suomalaisista ja pöytätietokonetta vajaa kolmannes, ja heistä valtaosa on varttuneempaa väkeä.

Luhtanen valotti kuulijoille perusasioita laitteista ja yhteyksistä, tiedonhakupalveluista sekä paikoista, joissa laitteita voi langattomasti päivittää. Sellainen on myös Tapiolan palvelukeskus.

Sähköisessä asioinnissa on jo monenlaisia palveluja ja niitä kehitetään koko ajan. Kaikissa viranomaispalveluissa vaaditaan vahva tunnistautuminen esimerkiksi verkkopankkitunnuksilla. Puolet osallistujista on jo tehnyt veroilmoituksensa verkossa. Digikäyttäjän olisi hyvä osata oman laitteensa asetukset ja turvallinen käyttö. Päivitykset olisi tehtävä, mutta silloin laitteeseen tulee usein muutoksia ja niistä pitäisi selviytyä.

Tietoturvaohjelmisto olisi Luhtasen mukaan hyvä olla Android-laitteissa (Samsung, Huawei, Nokia jne.). iPhonessa ei ole aivan samalaista riskiä koska sen ympäristö on suljettu.
”Tärkeintä on oma nettikäyttäytyminen”, Luhtanen tähdensi. ”Jos on jotain, joka on liian hyvää ollakseen totta, se harvoin on totta. Mitä tahansa linkkiä ei kannata klikata.”
ET

Luennon oheismateriaali

Tietotekniikan seniorikurssit keväällä 2020

Digituki Espoossa keväällä 2020

Espoon piispa Kaisamari Hintikka

Kaisamari Hintikka kertoi sanoin ja kuvin ensimmäisestä vuodestaan Espoon piispana.. Espoon hiippakunta on  maamme hiippakunnista nuorin. Se perustettiin 1.1. 2004. Siihen kuuluu yhteensä 19 seurakuntaa, jotka sijaitsevat läntisellä Uudellamaalla. Seurakunnista muodostuu edelleen 3 rovastikuntaa (Espoon, Lohjan ja Tuusulan rovastikunnat).

Hiippakunnan alueella on asukkaita noin 676 000 ja tunnetusti asukasmäärä kasvaa vuosittain, mutta kaikki eivät liity seurakuntien jäseniksi. Espoon hippakunnan alueella olevat ruotsinkieliset seurakunnat puolestaan kuuluvat Porvoon hiippakuntaan, joka kattaa maamme muutkin evankelisluterilaiset ruotsinkieliset seurakunnat.

Työllistäjänä tämä seurakuntien joukko on huomattava, sillä erilaisissa tehtävissä on runsaat 1360 henkeä, ja näistä pappeja noin 180. Hiippakuntaan kuuluva tuomiokapituli tarjoaa seurakuntien henkilöstölle tukea ja ohjausta. Siihen kuuluu 10 henkilöä ja se toimii piispan johdolla. Hänestä työyhteisö on hyvähenkinen.

Espoon hiippakunnan ensimmäinen piispa oli Mikko Heikka vv. 2004-12. Hänen jälkeensä tehtävään valittiin Tapio Luoma, ja hän toimi virassa vv. 2012-18, minkä jälkeen hän siirtyi arkkipiispaksi. Espoon järjestyksessä 3. piispa on Kaisamari Hintikka vuodesta 2019.

Piispa on syntyjään helsinkiläinen teologi, joka on väitellyt Helsingin yliopistossa v. 2001. Väitöskirja käsittelee Romanian ortodoksista kirkkoa vv. 1961-1977 (The Romanian Orthodox Church and the World Council of Churches, 1961-1977; 207 p.). Hän on saanut pappisvihkimyksen marraskuussa 2009. Hän toimi vv. 2011-18 mm. Luterilaisen maailmanliiton teologian ja julkisen todistuksen osaston (Department for Theology and Public Witness) johtajana ja ekumeenisten asioiden apulaispääsihteerinä. Nämä vuodet hän työskenteli Sveitsissä.

Yhteiskuva vihkimisen jälkeen kuva Markku Pihlaja

Piispan tehtäviin kuuluu myös yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja siksi hän kuuluu mm. ulkopoliittiseen neuvottelukuntaan ja Aalto-yliopiston hallintoon. IN

Piispan kaavun suunnittelusta tarkemmin:
https://www.aalto.fi/fi/uutiset/muodin-maisteriopiskelija-emilia-kuurila-suunnitteli-espoon-piispan-virka-asun

Piispa Hintikka  kuva Ritva-Liisa Luomaranta

FT, musiikintutkija Sakari Ylivuori: Maamme-laulun myyttinen historia

Vuoden ensimmäinen torstaivieraamme, tutkija ja kirjailija Sakari Ylivuori toimii Suomen kansalliskirjastossa Sibelius-tutkijana. Viime vuosina hän on ollut kiinnostunut 1800-luvun musiikin historiasta. Sen myötä syntyi kirja Paavi ja sulttaani – ja muita myyttejä Maamme-laulusta, joka selittää kansallislaulumme sävellyksen synnyn, merkityksen ja myytit sen ympärillä.

Ylivuori kertoi päätyneensä tutkimaan Maamme-laulua, kun kokoomuksen puoluekokouksessa 2016 käytiin kiivas keskustelu kansallislaulun vaihtamisesta Finlandia-hymniin. ”Keskustelu oli värikästä ja hämmentävää. Suurimmalla osalla argumenteista ei ollut mitään todellisuusperää.”

Saksalaissyntyisen Fredrik Paciuksen (1809-1891) J. L. Runebergin runoon Vårt Land säveltämä laulu esitettiin ensi kerran 1848 ylioppilaiden Kukanpäivän juhlassa Kumtähden kentällä ja se sai valtavan suosion. ”Tämä osa tarinoista pitää paikkansa”, Ylivuori kertoi. ”Totta on myös se, mistä Matti Klinge on kirjoittanut. Järjestäjien tarkoitus oli uudella laululla korvata Marseljeesi ja muut ajan radikaalit tasavaltalaiset ja vallankumoukselliset laulut. ”Laulun tekstihän on luontoa kuvaileva ja rauhanomainen. Vaaraton, eikä aiheuttaisi vastareaktioita Venäjällä.” Laulusta tuli kuitenkin poikkeuksellisen suosittu. ”Väitän, että syynä oli Paciuksen nerokkuus”, Ylivuori sanoi.
Euroopan vallankumouksellisuus oli leviämässä pohjoiseenkin. Pacius ujutti melodiaansa kaksi vallankumousviittausta, jotka aikalaiset tunnistivat.

Ensimmäinen on kolmen nuotin kohotahti, jolla laulu alkaa. Vasta neljäs nuotti on painokas. Sama tunnusmerkki on Marseljeesissa ja monessa muussa tasavaltaisten arvojen musiikissa. Kuoroja tutkinut, kuoroja johtava ja kuorossa itsekin laulava Ylivuori lauloi meille kaikki esimerkkinsä.

Luennon oheismateriaali löytyy tästä

Toinen Paciuksen neronleimaus on Ylivuoren mukaan melodian rytmi, joka on puolalaisen tanssin masurkan rytmi. Tuohon aikaan Suomessa seurattiin Puolan tapahtumia hyvin tarkasti. Marseljeesin jalanjäljissä oli syntynyt Suomessakin vapauslauluna tunnettu Sortunut ei Puola vielä, josta myöhemmin tuli Puolan kansallislaulu.

Myyttejä Maamme-laulun ympärillä on riittänyt läpi vuosikymmenien. Ylivuori esitteli meille kaksi kirjassaan läpikäymistään kuudesta myytistä.

Ensimmäinen on usein toistettu väite, että kyseessä ei olisikaan Paciuksen sävellys vaan saksalainen kansanlaulu, jonka Pacius viekkaudella ja vääryydellä oli ottanut omakseen. Suurimpia syypäitä tähän väittämään oli Ylivuoren mukaan Paciuksen aikalainen Axel Gabriel Ingelius.  ”Äärimmäisen pahasuinen henkilö, joka piti itseään Suomen ensimmäisenä oikeana säveltäjänä.” Ingelius kirjoitteli lehtiin julmia kirjoituksia ja painotti Paciuksen ja tämän musiikin saksalaisuutta. Toistuvat väitteet tarttuivat muihin.

Tarinointi jatkui Ingeliuksen kuoleman jälkeen, kun 1890 Helsingin kaupunginorkesterissa soittaneet saksalaismuusikot alkoivat levittää huhua, että Maamme-laulu olisikin saksalainen kansanlaulu. Syylliseksi huhuun paljastui selvittelyssä Stuttgartissa vaikuttanut Immanuel Faisst. Hän oli saanut nuotit lauluun, jonka otsikkona oli Finnisches Volklied. Siinä oli saksankieliset sanat, ja Faisstia pyydettiin tekemään siitä sovitus mieskuorolle. Se sai myös uudet sanat. Muusikot tunsivat laulun saksalaisena kansanlauluna. Pacius järkyttyi kuultuaan asiasta ja yritti korjata tilanteen.

Toinen Maamme-lauluun liittyvä myytti koskee saksalaista juomalaulua Papst und Sultan (Paavi ja sulttaani). Säveltäjä ja kuoronjohtaja Heikki Klemetti (1876-1953) syytti Maamme-laulun olevan sen muunnos. Klemetti uskoi suomalaisen kulttuurin historian itsellisyyteen. Hänestä oli kauhistus, että Suomen kansallislaulun säveltäjä oli saksalainen. Ylivuoren mukaan Klemetti haukkui Paciusta aina kun voi. ”Kirjoituksia voisi kutsua häväistyskirjoituksiksi.”

Klemetin laatimassa vertailussa oli päällekkäin kahdelle nuottiviivastolle asetettu Maamme- ja Paavi-laulut. ”Paavi-laulu oli kuitenkin koottu pienemmistä pätkistä. Vertailu oli vakuuttavan näköinen, mutta kun katsoo vähänkin tarkempaan, huomaa, ettei se todista mitään”, Ylivuori sanoo. Hän itse teki samalla idealla vertailun lauluihin No onkos tullut kesä ja Pikku-Matin autosta on kumi puhjennut.  ”Klemetin todistus ei siis todista yhtään mitään. Hämmentävää, että siihen viitataan yhä edelleen”, Ylivuori ihmettelee.

Milloin Maamme-laulu käännettiin suomeksi, siihen ei ole yksiselitteistä vastausta. Wikipediassa lukee 1867. Käännöksen teki Julius Krohnin johtama runoilijaryhmä. Senkin jälkeen on tehty uusia suomennoksia. Vuoden 1867 käännös jäi elämään Ylivuoren arvion mukaan siksi, että vuotta aiemmin perustettiin kansakoulu. ”Kun koulussa jotain opetetaan, se vakiintuu.” Laulu vakiintui myös sen jälkeen kansallislauluksi.

Ensimmäinen suomennos valmistui kuitenkin jo vain viikko Kumtähden kentän juhlien jälkeen.

Isäni maa, isäni maa,
Rakas waikk’ nuorukka!
Tott’ Kalewala muistetaan
Ja Suomess’ aina lauletaan:
Ett’ oma maa on mansikka,
Mut muu on mustikka.

ET

Presidentti Urho Kekkosen suhde puolustusvoimiin ja maanpuolustukseen: kenraali Jaakko Valtanen

Kenraali Jaakko Valtanen oli vasta 14-vuotias, kun aloitti tutustumisen armeijaan ja sotimiseen. Talvisodan alkuaikoina hän palveli vapaaehtoisena Turun suunnalla. Jatkosodassa hän palveli itäisen Suomenlahden linnakkeilla maatamme puolustamassa. Hän on siis viimeinen sodan kokenut puolustusvoimien komentaja.

Upseeriurallaan Valtanen toimi mm. valtakunnallisten maanpuolustuskurssien sihteeri 1960-luvun alussa. Hänestä tuli v. 1960 puolustusvoimain komentajan kenraali Sakari Simeliuksen adjutantti. Valtanen oli kehittämässä maamme henkistä maanpuolustusta jo 1960-luvulta asti toimimalla alan komitean sihteerinä.

Adjutantin tehtävässä Valtasella oli näköalapaikka maamme johtoon, kun hän seurasi kenraali Simeliusta mm. tasavallan presidentin Urho Kekkosen esittelytilaisuuksiin Tamminiemeen. Hänen muistinsa mukaan Kekkosella oli tapana esittelyn aikana seisottaa Simeliusta, jota pidettiin eräänlaisena pompottamisena kenraalia kohtaan. Kekkosella lienee ollut joitain traumoja jo 1930-luvulta IKL:n vaiheilta ja sittemmin sodan ajoilta kenraalikuntaa kohtaan. Tämä purkautui ilmeisesti näin käytännössä. Sakari Simelius tarkasti sotilaalliseen tapaan, että napit ja taskut olivat kiinni ennen astumistaan Kekkosen eteen. Kuitenkin Simelius oli omaksunut nk. Paasikiven-Kekkosen linjan maamme idänsuhteissa.

Kenraali Jaakko Valtasesta tuli puolustusvoimain komentaja 12.10.1983, jolloin ylipäällikkönä oli presidentti Mauno Koivisto (1982-1994).

Jaakko Valtanen jäi eläkkeelle v. 1990, mutta on sen jälkeen ollut erittäin monessa mukana, mm. puhumassa otsikon aiheesta meille takselaisille. Jos haluaa tutustua yksityiskohtaisesti Jaakko Valtasen elämään ja toimintaan, voi lainata tai etsiä divarista kattavan 480-sivuisen kirjan: Juhani Suomi – Pertti Suominen, Jaakko Valtanen -tammenlehväkenraali (Otava 2008).  IN

Pääministeri Antti Hackzell ja Suomen tie rauhaan 1944: Prof. Martti Häikiö

21.11. ,

Anders (Antti) Verner Hackzell (20. 9.1881 Mikkeli – 14. 1.1946 Helsinki) oli koulutukseltaan juristi, joka myöhemmällä iällään siirtyi politiikan pariin. Hän toimi mm. liikejuristina Pietarissa, kun P-E. Svinhufvud vaimoineen karkotettiin venäläisten toimesta Siperiaan Tomskiin v. 1914. Hackzell pystyi hankkimaan mm. Svinhufvudille 1.lk junalipun, mikä ei sinänsä kuulunut karkotuspakettiin. Myös Svinhufvudin paluun aikoihin maaliskuussa 1917 Hackzell oli edelleen Pietarissa auttamassa.

Vallankumouksen aikoihin H. palasi Suomeen ja hänestä tuli Viipurin läänin maaherra. Tästä tehtävästä hän luopui tultuaan valituksi Tarton rauhan sopimuksen jälkeen edustamaan maatamme suomalais-venäläisessä sekakomiteassa hoidettaessa käytännön asiat allekirjoituksen jälkeen.

Seuraavaksi hänet nimitettiin Suomen 1. Venäjän lähettilääksi v. 1922-27. Palattuaan Suomeen hänestä tuli työmarkkinavaikuttaja STK:n johtajana. Vuosina 1932-36 H. toimi ulkoministerinä Kivimäen hallituksessa.
Kesällä 1944 H. sai tehtäväkseen muodostaa hallituksen ja näin hänestä tuli pääministeri. Tämä kausi kesti vain lyhyen aikaa eli elokuun 8. päivästä syyskuun 21. päivään; yhteensä 45 vrk. Hallituksen tehtäväksi tuli irrottaa Suomi sodasta. Samoihin aikoihin Mannerheimistä oli tullut eduskunnan säätämällä poikkeuslailla maamme presidentti 4.8.1944.

Maassamme oli 1944 kesällä vielä yli 200 000 saksalaista sotilasta, joista piti päästä eroon, jotta rauhansopimus Neuvostoliiton kanssa oli solmittavissa. Rauhanvaltuuskunta saapui Moskovaan 7.9. H:n johdolla. Saman kuun 14. päivänä alkoivat varsinaiset rauhanneuvottelut. Hackzell oli kuitenkin juuri tapaamisen edellä saanut sairauskohtauksen, mikä vei häneltä lopullisesti työkyvyn. Hän menetti tässä yhteydessä mm. puhekykynsä. Hackzell siirrettiin Helsinkiin hieman myöhemmin amerikkalaisvalmisteisella DC-3 -kuljetuskoneella.

Välirauhansopimus allekirjoitettiin 19.9.1944. Kuten tunnettua ehdot olivat maamme kannalta rankat: rajansiirrot, lentokentät, Petsamo, Porkkala, Ahvenanmaa, sotavangit, sotakorvaukset (300 milj.$, sotarikolliset, saksalainen omaisuus maassamme, kauppa-alukset, kommunistien vapautus, useiden järjestöjen lakkautus (Lotta-järjestö, suojeluskunnat) ………..

Rauhansopimuksen jälkeen seurasivat valvontakomission kausi Helsingissä, vaaranvuoset 1944-48 maamme poliittisessa elämässä, maamme jälleenrakennus, karjalaisten (n. 400 000) asuttaminen eri puolille maatamme ja elinkeinoelämämme vähittäinen kehitys.

Prof. Martti Häikiön kirja Antti Hackzellista on valmistumassa lähiaikoina. IN

DNA sukututkimuksessa: FT Marja Pirttivaara 7.11.2019

DNA eli deoksiribonukleiinihappo on esillä tiedotusvälineissä päivittäin. Sen tutkiminen on käyttökelpoinen monella erikoisalalla biologian ja sen sovellusten piirissä. DNA:n löytämisestä on kulunut noin 70 v. eikä siitä vielä ollut minkäänlaista mainintaa biologian oppikirjoissa 1960-luvun puoliväliin mennessä.

Eliöiden kromosomit tunnettiin jo 1800-luvun puolella, mutta geenien sijoittuminen eri kromosomeihin ja ennen kaikkea kromosomien kemiallinen luonne selvisi vasta 1950-luvun alkupuolella. Silloin englantilaiset tutkijat James Watson, Francis Crick ja Maurice Wilkins julkaisivat havaintojaan DNA:sta. He saivat v. 1962 lääketieteen kemian palkinnon. Palkinnotta jäi kuitenkin Rosalind Franklin (1920-1958), jonka tutkimukset olivat ratkaisevan tärkeitä DNA:n löytymiselle.

DNA muodostaa kemiallisesti kahden juosteen kierteen, jossa vuorottelevat emäsparit A-T (adeniini ja tymiini) ja C-G (sytosiini ja guaniini). Elävien eliöiden perimä (genomi) sijaitsee solun tumassa. Myöhemmin löydettiin DNA:ta myös solujen mitokondrioista (mtDNA), soluelimistä, jotka vastaavat solun energia-aineenvaihdunnasta.

Perimän tutkimus on edennyt suurin harppauksin 2000-luvulla. Ihmisen geenien määrästä oli alkuun mielikuvituksellisia arvioita, mutta nyt on päädytty noin 20 000. Perinnöllisyyden tutkimuksissa on pitkään tunnettu ehkä parhaiten banaanikärpäsen perimä, mutta siitä saatua tietoa on sittemmin voitu soveltaa ihmisen perimän tutkimuksiin.

Ihmisellä on 23 kromosomiparia. Näistä 22 on nk. autosomeja ja yksi pari sukukromosomeja. Sukukromosomit merkitään X ja Y, ja niiden mukaan määräytyy sukupuoli. Nainen on XX ja mies XY. Poikkeuksia on tietenkin näiden monia.

Munasolussa on yksinkertainen määrä kromosomeja 22+X ja siittiöissä 22+Y tai 22+X. Siittiösolussa ei ole lainkaan mitokondrioita ja siksi mtDNA sopiikin nk. äitilinjan tutkimiseen. Toisaalta taas Y-kromosomien tutkimus antaa tietoa nk. isälinjasta.

Perimässä tapahtuu jatkuvia muutoksia eli mutaatioita. Kuitenkin vain ne muutokset, jotka tapahtuvat ituradan soluissa (sukusoluja tuottavissa kantasoluissa), on merkitystä seuraaville sukupolville. Ennen niin eristyneen Suomen kansan erikoisuus on oma tautiperintönsä, joka on syntynyt sukulaisavioliittojen seurauksena. Naimasädehän alkoi kasvaa vasta, kun polkupyörät, mopot ja autot tulivat myös syrjäkylille.

Menetelmien kehittymisen myötä DNA-tutkimuksilla on lisääntyvässä määrin merkitystä mm. isyyden ja sukulaisuuden selvittämisessä, rikostutkinnassa jne. Biologisessa perustutkimuksessa DNA-tietoa voidaan käyttää eri eliöryhmissä sukulaisuuksien selvittämisessä (systematiikka).

Viimeaikaiset DNA-tutkimukset ovat laajentuneet myös muinaisuuteen. Tiedämme nykyään yhä enemmän neandertalin ihmisistä. Olemme saaneet tietoa Isonkyrön Leväluhdan suohaudasta löytyneiden 1500 v. vanhojen pääkallojen ja luiden saamelaisesta alkuperästä. Myöhempien aikojen viiltäjä-Jack on tullut DNA-tutkimuksen piiriin jne.

Kaupallisuus on myös tullut alalle vaihtelevin tarjouksin. Voit muutamalla kympillä saada selville tietoa omasta menneisyydestäsi, mm. siitä mistä esivanhempasi ovat aikoinaan Suomeen kulkeutuneet. DNA-tutkimuksen kaupallistuminen on tuonut markkinoille mitä erilaisimpia tarjouksia, joiden lupaamat tulokset selvittävät lasten lahjakkuudet ja tulevaisuuden ennustajien tapaan. Katteettomien lupausten avulla kerätään paljon rahaa ja aiheutetaan monenlaista tuskaa tilaajille. IN

Marja Pirttivaaran luennon kiinnostuneita kuulijoita

Noin 1500 v. vanhoja ihmisen pääkalloja
Leväluhdan suohaudasta Kansallismuseossa.